Työkykyä liikkeellä : tutkimus liikuntatottumusten vaikutuksista koettuun työkykyyn
Työhyvinvoinnin ja työkykyisyyden merkitys on korostunut yhteiskunnassa globaalisti. Tähän on vaikuttanut esimerkiksi Suomessa tapahtuva väestön ikärakenteen muutos, työhön kohdistuneiden erityyppisten vaatimusten lisääntyminen sekä inhimillisen pääoman merkityksen korostuminen työelämässä. Työkyky on avainasemassa tavoiteltaessa hyvinvoivia ja tuottavia työntekijöitä.
Henkilöstöhallinnolle tyypilliset työkyvyn seurantakeinot liittyvät usein sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuslaskentaan. Liikunnalla on havaittu olevan ennaltaehkäiseviä vaikutuksia useisiin sairauksiin. Lisäksi liikuntaa voidaan käyttää myös hoitomuotona tai oireiden lievittämisen keinona. Kaiken kaikkiaan liikunnalla on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, onko liikuntatottumuksilla vaikutusta työntekijöiden koettuun työkykyyn. Lisäksi tutkitaan, kuinka tärkeäksi liikunta koetaan työkyvyn edistämisessä. Tutkimuskohteena toimii Jyväskylän kaupungin henkilöstö.
Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan työhyvinvointia, työkykyä ja aihepiiriin liittyvää lainsäädäntöä. Lisäksi tutkielmassa esitellään liikunnan harrastamista työikäisen väestön elämässä liikuntasuhde -käsitteen avulla. Aiheessa syvennytään selvittämään liikunnan merkitystä suomalaisissa työyhteisöissä, liikuntamotivaation merkitystä ja liikunnan vaikutuksia hyvinvointiin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan työpaikkaliikuntaa sekä liikunnan harrastamisen tukimuotoja suomalaisissa työyhteisöissä.
Liikunnan harrastaminen oli yhteydessä parempaan työkykyyn. Liikunta koettiin pääosin erittäin tärkeäksi tai tärkeäksi tekijäksi työkyvyn edistämisessä kaikissa vastaajaluokissa. Lisäksi kaupungin yksiköiden kesken oli havaittavissa eroavaisuuksia liikuntamyönteisen ilmapiirin kokemisen suhteen. Työn fyysinen kuormitus tai työn raskaus eivät olleet yhteydessä koettuun työkykyyn.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kestävyyskunnon yhteys vuorotyöntekijöiden koettuun työkykyyn terveydenhuoltoalalla
Lindfors, Heidi (2020)Terveydenhuoltoalalla tehtävä työ on fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavaa, sillä se sisältää usein vuorotyötä, pitkiä ja kiireisiä työvuoroja, lyhyitä työvuorojen välisiä palautumisaikoja, lihasvoimaa vaativia hoitotehtäviä ... -
Liikunta ja hyvinvointipalvelut työhyvinvoinnin kehittäjänä : asiakasyritysten näkökulma
Soudunsaari, Aki (2010)Soudunsaari, Aki 2010. Liikunta- ja hyvinvointipalvelut työhyvinvoinnin kehittäjänä - asiakasyritysten näkökulma. Liikuntatieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 112 s. Tutkimukseni ... -
Vähän ja paljon liikkuvien lasten liikuntatottumusten taustalla esiintyviä syitä
Kaitsalmi, Linda; Parikka, Susanna (2022)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä eroja vähän ja paljon liikkuvien lasten fyysisen aktiivisuuden taustalla oli. Tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien antaman tuen ja heidän fyysisen aktiivisuutensa yhteyttä ... -
Motivaation ja fyysisen aktiivisuuden yhteydet pelastajien työkykyyn, työssä viihtymiseen ja koettuun terveydentilaan
Pakarainen, Pekka (2017)Pakarainen, P. 2017. Motivaation ja fyysisen aktiivisuuden yhteydet pelastajien työkykyyn, työssä viihtymiseen ja koettuun terveydentilaan. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto. Liikuntapedagogiikan pro ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.