| dc.description.abstract | Ilmastonmuutos on 2020-lukua lähestyttäessä noussut julkiseen keskusteluun entistä
vahvemmin. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa maalailtiin jo kuvia ilmastovaaleista. Vaikkei
ilmastonmuutosta
voi
pitää
vaalien
ehdottomana
kärkiteemana,
nostivat
vaalit
ilmastonmuutoksen työllisyyden, yrittäjyyden sekä eriarvoisuuden kanssa samalla viivalle
suurien vaaliteemojen joukkoon. (Vadén & Tiihonen 2019) Noususta kertoo myös Suomen
suurimman sanomalehden, Helsingin Sanomien, (MediaAuditFinland 2019) päätös palkata
lehdelle ilmastokirjeenvaihtaja (Kähkönen 2018), sekä tässä tutkielmassa aineistona käytetty
eduskunnan ajankohtaiskeskustelu ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä maailmanlaajuisesta
lajien sukupuuttoaallosta (Eduskunta 2019 PTK 142 2018 vp. KA 8/2018 vp).
Se että ilmastonmuutoksesta puhutaan, ei kuitenkaan vielä kerro siitä, miten teemasta puhutaan
ja mitä puheella tavoitellaan. Ilmastopolitiikkaa on suomalaisessa politiikassa esimerkiksi
tarkoituksellisesti yhtenäistetty niin, että sen taloudellinen mittaaminen helpottuisi. 1990-
luvulta tähän päivään siirryttäessä markkinatalouteen liittyvät käsitteet ovat vakiinnuttaneet
paikkansa ympäristöpolitiikassa. (Pietilä 2019, 67-72) Esimerkit kertovat ekomodernistisen
diskurssin jalkautumisesta ilmastonmuutoskeskusteluun.
Ekomodernismista puhuttaessa tarkoitetaan uskoa talouden ja teknologian voimaan ratkaista
ilmastonmuutos tai muu ympäristökriisi. Taustalla on utopia siitä, ettei modernismin projektia
tarvitsekaan hyllyttää, kuten yhteiskuntatieteissä on 1960-luvulta painotettu, vaan
modernisaation ongelmat voidaan ratkaista uudentyyppisellä modernisaatiolla, jossa myös
ympäristö huomioidaan. (Massa 2009, 10-11 & 30-35)
Vaikka ekomodernismi on ollut suomalaisessa politiikassa näkyvissä jo 1990-luvulta asti
(Pietilä 2019, 67-68), on se noussut laajempaan tietoisuuteen vasta viime aikoina, mistä kertoo
omalta osaltaan esimerkiksi Suomen Ekomodernistit ry:n perustaminen 2015, ensimmäisenä
ekomodernistisena
järjestönä
maailmassa.
(Korhonen
2016)
Tämän
takia,
sekä
ilmastonmuutoskeskustelun noustua aiempaa paremmin politiikan näyttämölle, voidaan
ekomodernismin tarkastelua pitää hyvinkin ajankohtaisena aiheena.
Koska ekomodernismin olemassaolo suomalaisessa politiikassa on jo aiemmassa tutkimuksessa
tuotu esiin, tässä tutkielmassa ei selvitetä, onko ekomodernismin diskurssi olemassa, vaan onko
diskurssi noussut valta-asemaan ilmastonmuutoksesta keskustellessa. Tällaiseen johtavaan
asemaan noussut diskurssi, valtadiskurssi, on kerännyt muita diskursseja vahvemman tuen
taakseen ja täten saavuttanut vahvan, jopa kyseenalaistamattomalta vaikuttavan aseman
keskustelussa. Kyseenalaistamattomuuden saavuttanut diskurssi pakottaa koko aihetta
käsittelevän keskustelun käyttämään valtadiskurssin rakentamaa kehystä, jotta yksilö pystyisi
ylipäätään osallistumaan keskusteluun legitimoidusti. Lopulta alkaessaan muuttua itsestään
selväksi diskurssin luonne diskurssina, eikä siis ainoana tapana käydä keskustelua, alkaa
hämärtyä. Tämän seurauksena kaikki keskusteluun osallistuvat yksilöt alkavat vahvistamaan
valtadiskurssin asemaa entisestään omilla puheenvuoroillaan. (Tirkkonen 2000, 12-16).
Tämä tutkimuksen pyrkimys tuoda esille ilmastonmuutoskeskustelun ekomodernistisen
valtadiskurssin suomalaisessa politiikassa tapahtuu analysoimalla diskurssianalyysin keinoin
eduskunnan täysistunnon yhteisestä ajankohtaiskeskustelua ilmastonmuutoksen torjunnasta
sekä maailmanlaajuisesta lajien sukupuuttoaallosta (Eduskunta 2019). Aineistona toimiva
ajankohtaiskeskustelu antaa hyvän katsauksen ilmastonmuutoskeskusteluun suomalaisessa
politiikassa selvän hallituksen ja opposition välisen rajan puuttumisen takia, sekä kaikkien
eduskunnassa toimivien puolueiden osallistumisen kautta.
Tämä tutkielma pyrkii tekemään ilmastonmuutoskeskustelun valtadiskurssia näkyvämmäksi ja
edistämään monipuolisempaa ympäristöpoliittista keskustelua Suomessa, sekä osaltaan
täydentämään aikaisempaa tutkimusta aiheesta.
Tutkimus koostuu viidestä pääluvusta. Johdantoluvussa lukijalle esitellään laajempaa
keskustelua aiheesta, ja luodaan yleiskatsaus teemaan. Toisessa luvussa käydään läpi aiempaa
tutkimusta aiheesta, tutkielman tutkimuskysymystä, metodologiaa sekä aineistoa. Luvussa 3.
esitellään ekomodernismin historiaa, ja siihen kannustavaa diskurssia sekä ekomodernismin
katkosta ennakoivaa vastadiskurssia. Luvussa 4. keskitytään aineiston analyysiin ja käydään
läpi ilmastonmuutos- sekä lajien sukupuuttoaalto -keskustelujen diskursiivisia koalitioita.
Viidennessä luvussa vedetään yhteen analyysissä esiin tulleita tuloksia ja pohditaan
lisätutkimuksen tarvetta. | fi |
