Kolmen parisuhteessaan väkivaltaisesti käyttäytyneen miehen sydämen sykkeen, sykevälivaihtelun, ihon sähkönjohtavuuden ja perspektiiviottokyvyn tarkastelua pariterapiassa
Authors
Date
2019Access restrictions
The author has not given permission to make the work publicly available electronically. Therefore the material can be read only at the archival workstation at Jyväskylä University Library (https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities).
Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa vakavaa inhimillistä kärsimystä uhrille, tekijälle ja sivullisille. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että parisuhteessaan väkivaltaisesti käyttäytyneillä miehillä on vaikeus tunnistaa puolison ajatuksia ja tunteita lähisuhdeväkivaltatilanteiden ja parisuhdekonfliktikeskustelun aikana. Heillä esiintyy usein myös erilaisia fysiologisia reaktioita parisuhdekonfliktitilanteissa.
Tutkimus oli tapaustutkimus, johon osallistui kolme miestä. Tutkittavat miehet olivat hakeutuneet puolisoidensa kanssa pariterapiaan lähisuhdeväkivallan vuoksi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, tunnistavatko parisuhteessaan väkivaltaisesti käyttäytyneet miehet puolisonsa tunteita ja ajatuksia eri tavalla ei-väkivaltapuheen ja väkivaltapuheen aikana. Tutkimuksessa selvitettiin myös, osallistuvatko tutkittavat miehet enemmän väkivaltapuheeseen vai ei-väkivaltapuheeseen. Lisäksi tarkasteltiin miesten sydämen sykkeen, sykevälivaihtelun ja ihonsähkönjohtavuuden reaktioita eiväkivaltapuheen ja väkivaltapuheen aikana sekä ei-väkivaltapuheen aikana tapahtuneen perspektiivinoton ja väkivaltapuheen aikana tapahtuneen perspektiivinoton aikana. Tutkimuksessa käytettiin laadullisia ja määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Pariterapiaistunnon aikana miehiltä mitattiin ihon sähkönjohtavuus, sydämen syke ja sydämen sykevälivaihtelu. Fysiologisten mittareiden tuloksia vertailtiin videoitujen luonnollisten pariterapiaistuntojen keskustelutilanteisiin.
Tutkimuksesta selvisi, että parisuhteessaan väkivaltaisesti käyttäytyneet miehet puhuivat useammin puolisonsa ajatuksista ja tunteista ei-väkivaltapuheen aikana kuin väkivaltapuheen aikana. Tutkittavien miesten EDA oli korkeampi ei-väkivaltapuheen aikana tapahtuneessa perspektiivinotossa kuin väkivaltapuheen aikana tapahtuneessa perspektiivinotossa. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että parisuhteessa väkivaltaisten käyttäytyneiden miehen perspektiivinottoon liittyvien fysiologisten reaktioiden huomioiminen pariterapiassa voi olla hyödyllistä hoitointerventioiden suunnittelussa, kohdistamisessa ja ajoittamisessa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Korkean fysiologisen synkronian hetket ja empaattinen prosessi pariterapiassa
Rautiainen, Oona (2017)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli syventää ymmärrystä terapian kannalta merkittävistä keskustelun hetkistä, jotka Haapanen ja Niemi (2016) ovat määrittäneet Pro gradu -tutkielmassaan. Tämä tehtiin tarkastelemalla, ovatko ... -
Monitoimijaisten terapiadialogien muutoshetket pariterapiassa : neljän tapauksen kehollinen ja kielellinen virittyminen vuorovaikutuksessa
Haapanen, Kimmo; Niemi, Tanja (2016)Tutkimuksen tarkoituksena oli eritellä ja kuvata monitoimijaisen pariterapiatilanteen istuntoja ja niissä tapahtuvia muutoshetkiä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä pariterapiaistuntojen dialogin ominaisuuksia että terapian ... -
Näkyvä tunneilmaisu sekä ruumiillinen liikehdintä ja ihon sähkönjohtavuus pariterapiassa : kuinka ne ovat yhteydessä toisiinsa, ja mitä ne kertovat terapiaan osallistuvien yhteensovittautumisesta?
Liikala, Emmi; Vierimaa, Meeri (2015)Tutkimuksessa tarkasteltiin kahdessa videoidussa pariterapiaistunnossa osallistujien näkyvää tunneilmaisua, ruumiin liikkeiden ja eleiden yhteensovittautumista, sekä sympaattisen hermoston aktivaatiota ihon sähkönjohtavuuden ... -
"Et pystyksä diilaamaan niit sun hepuleitas?" : väkivallasta puhumisen käytännöt väkivallan ehkäisemiseen tarkoitetussa pariterapiassa
Hattunen, Riina; Kinkki, Jemina; Semeri, Pauliina (2018)Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, millaisia puhekäytäntöjä väkivallasta puhumiseen liittyy parisuhdeväkivallan ehkäisemiseen tarkoitetussa pariterapiassa. Tutkimme väkivaltapuheen määrää ajallisesti, väkivallasta ... -
"Mä oon yhden naisen mies" : seksuaalinen väkivalta sukupuolistuneisuuden näkökulmasta ja vaikeista aiheista puhuminen sekä sen yhteys asiakkaiden istuntotyytyväisyyteen parisuhdeväkivallan hoitoon tarkoitetussa pariterapiassa
Winter, Noora; Aronen, Jenni (2018)Tässä pro gradu- tutkielmassa selvitettiin, millaista seksuaalista väkivaltaa sukupuolistuneisuuden näkökulmasta väkivallan takia pariterapiaan hakeutuneet asiakkaat tuovat esille pariterapiaistunnoilla. Lisäksi tutkimme, ...