Ammattisijoittajien osakkeen arvonmääritys ja sijoituspäätöksenteko
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Osakemarkkinoilla riski ja epävarmuus ovat aina läsnä, ja viime vuosina markkinat ovat kehittyneet nousujohteisesti. Tässä pro gradu -tutkielmassa tavoitteena on selvittää, miten viisi suomalaista ammattisijoittajaa arvostaa osakkeita, tekee sijoituspäätöksiä, ja mitkä tekijät vaikuttavat näiden sijoituspäätöksiin. Lisäksi selvitetään, onko arvopaperimarkkinoilla epävarmuuden lisääntyminen ja riskien kohoaminen vaikuttanut sijoittajien markkinoihin suhtautumiseen ja näkemyksiin riskistä.
Tutkimus toteutetaan puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, joissa haastateltavilta kysytään näiden sijoitusstrategioista, yrityksen arvon määrittämisestä, vastuullisuuden merkityksestä, näkemyksistä markkinoiden ja yritysten riskistä sekä velkavivun käyttämisestä. Lisäksi haastatellut saavat vapaasti kertoa muista näkemyksistään osakemarkkinoihin ja sijoittamiseen liittyen. Aineiston tarkastelussa ja analyysissä hyödynnetään teemoittelua, ja aineistosta tehdään johtopäätöksiä ja tulkintoja aiheeseen liittyvien tieteellisten julkaisujen ja kyseisten teemojen mukaisesti.
Tutkimustulokset osoittavat näiden viiden ammattisijoittajan olevan ensisijaisesti kiinnostuneita tuntemaan sijoituskohteensa mahdollisimman hyvin ja arvioimaan, millaiset tulevaisuudennäkymät niillä on. He etsivät mahdollisimman paljon tietoa eri lähteistä, jotta voivat arvioida, miten yritykset toimivat, ja onko niiden toiminta kannattavaa ja tuottoisaa nyt ja tulevaisuudessa. Suurin osa heistä myös hyödyntää yrityksen arvonmäärityksessä erilaisia arvonmääritysmalleja ja tunnuslukuja ja on valmis panostamaan siihen, jotta saa tukea sijoituspäätöksilleen.
Sijoittajat ymmärtävät, ettei osakemarkkinoilla riskiltä voi välttyä, mutta pyrkivät kuitenkin hallitsemaan sitä mahdollisimman hyvin esimerkiksi hajauttamalla sijoituksiaan ja seuraamalla markkinoita aktiivisesti. He myös pyrkivät sijoittaessaan toimimaan kärsivällisesti ja kehottavat muita sijoittajia odottamaan pitkäjänteisesti sijoituskohteiden mahdollista, odotettavaa arvonnousua.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29135]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Pohjoismaisten Nasdaq Nordic -listautumisten alihinnoittelu vuosina 2018-2019
Leppänen, Jori (2020)Tutkielmassa tarkasteltiin pohjoismaisten vuosina 2018-2019 Nasdaq Nordic -pörssiin tapahtuneiden listautumisten ensimmäisen kaupankäyntipäivän tuottoja, joiden perusteella selvitettiin niiden mahdollista alihinnoittelua. ... -
Listautumisantien pitkän aikavälin suoriutuminen Suomessa vuosina 1995 - 2014
Ojapalo, Marko (2018)Tutkielmassa haettiin vastausta kysymyksiin, ovatko suomalaiset listautumisannit alisuoriutuneet pitkällä aikavälillä ja poikkeavatko saadut tutkimustulokset aikaisempien tutkimusten tuloksista. Lisäksi tutkielmassa on ... -
Liikearvon arvonalentumisen vaikutus osakkeen epänormaaliin tuottoon suomalaisissa pörssiyhtiöissä 2012-2019
Nyrhinen, Henrik (2020)Liikearvon alaskirjauksista on tullut yleisempiä, kun liikearvon arvostaminen on muuttunut pörssiyhtiöissä huomattavasti sen jälkeen, kun kansainväliset tilinpäätösstandardit (IFRS) tulivat voimaan EU:n alueella vuonna ... -
Pääomasijoittajien arvonmääritysmenetelmät ja niiden vertailu toimialoittain
Santala, Otto (2019)Pääomasijoittajien tekemät buyout-sijoitukset sisältävät yleensä kohdeyrityksen arvonmäärityksen sekä riskienhallintasuunnitelman. Rajallisista resursseista ja aikataulupaineista johtuen pääomasijoittajien on valittava ... -
Suomalaisten pörssilistattujen perheyritysten raportointi rahoitusriskeistä ja niiden hallinnasta : näkökulma kolmesta kone- ja metalliteollisuudessa toimivasta perheomisteisesta pörssiyrityksestä vuonna 2011
Myllylä, Paavo (2013)Rahoitusmarkkinoita koetelleet taloudelliset kriisit ovat vaikeuttaneet yritysten ja sidosryhmien asemaa. Haastavan markkinatilanteen seurauksena yritysten rahoitusriskit ja riskienhallinta on noussut esille sidosryhmien ...