Korvat käyttöön : opettajien kokemuksia kuulonvaraisen oppimisen mahdollisuuksista musiikinopetuksessa
Kuulonvarainen musiikinoppiminen on merkittävä ja ensimmäinen musiikin oppimisen muoto. Kuulonvaraisesti tapahtuva oppiminen tapahtuu ilman kirjallista ohjetta tai dokumenttia, kuten nuottia tai tabulatuuria. Oman korvan käyttö on tärkein lähtökohta kuulonvaraiselle oppimiselle. Musiikkia opitaan korvakuulolta monissa yhteyksissä ja monin tavoin myös tänä päivänä.
Maisterintutkielmassani tutkin kuulonvaraisen musiikinoppimisen ja korvakuulolta soiton mahdollisuuksia musiikinopetuksessa. Selvitän musiikkia opettavien henkilöiden kokemuksia kuulonvaraisten menetelmien käytöstä koulujen musiikinopetuksessa. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla neljää opettajaa, jotka käyttävät kuulonvaraisen oppimisen menetelmiä omassa opetuksessaan. Opettajat kuvailevat käyttämiään kuulonvaraisia menetelmiä, niihin liittyviä kokemuksia sekä erilaisia näkökulmia musiikinopetuksen tavoitteista. Tutkimus pohjautuu konstruktivistiseen käsitykseen oppimisesta, jonka mukaan oppiminen on aktiivista tiedon rakentamista.
Tutkimus ilmentää, kuinka kuulonvaraisuutta voidaan hyödyntää musiikinopetuksen kaikissa vaiheissa. Kuulonvaraisten taitojen oppiminen ilmeni myös itsenäisen tavoitteen lisäksi muuhun opetukseen liittyvänä, ikään kuin piilossa mutta kuitenkin läsnä olevana elementtinä. Kuulonvaraisen musiikinoppimisen menetelmät voidaan jakaa kuulonvaraisen poimimisen ja tuottamisen tyyppeihin. Kuulonvaraiset taidot voidaan kuvata myös jatkumona vaikeusasteen mukaan. Erityistä aiheessa onkin kuulonvaraisen laulamisen ja soittamisen kokeminen sekä helpoksi lähestymistavaksi että kehittyneimmäksi musisoinnin muodoksi. Kuulonvaraiset menetelmät liitettiin musiikin kasvatuksellisten päämäärien tavoitteluun sekä positiivisen musiikkisuhteen syntyyn.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Kun siihen pystyy kuitenkin, ei oo mitään järkee olla tekemättä" : oppimisen vaikeudet pianonsoiton opiskelussa - oppilaiden kokemuksia ja opetuksen keinoja
Hasu, Johanna (University of Jyväskylä, 2017)Music is a strong element of the empirical world of the young. Playing an instrument creates meanings, and it can help to feel and deal with emotions. Music itself is a source of immense joy and motivation for young ... -
"Kun siihen pystyy kuitenkin, ei oo mitään järkee olla tekemättä." : oppimisen vaikeudet pianonsoiton opiskelussa - oppilaiden kokemuksia ja opetuksen keinoja
Hasu, Johanna (Niilo Mäki Instituutti, 2018) -
Kemian opettajien ennakkokäsityksiä ja kokemuksia ulkona oppimisen mahdollisuuksista ja haasteista
Salminen, Teppo (2023)Tutkielman kirjallisessa osassa käsiteltiin ulkona oppimisen ominaispiirteitä ja niiden toteuttamista kemian oppimisen näkökulmasta. Kemian peruskoulun ja lukion oppimateriaaleja tarkasteltiin ulkona oppimisen näkökulmasta. ... -
Musiikkikasvatusteknologian käyttö, merkitys ja käyttöön tarvittavat valmiudet peruskoulun musiikinopetuksessa
Broman, Helene; Veijonen, Sonja (2016)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää musiikkia opettavien opettajien ja teknologiapainotteisen ryhmän luokanopettajaopiskelijoiden musiikkikasvatusteknologisia valmiuksia ja miten musiikkikasvatusteknologiaa on käytetty ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.