Show simple item record

dc.contributor.advisorKasila, Kirsti
dc.contributor.authorReinilä, Emmi
dc.date.accessioned2019-09-25T06:46:34Z
dc.date.available2019-09-25T06:46:34Z
dc.date.issued2019
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65634
dc.description.abstractNuorten oireilu on yleistä. Vuonna 2014 maailmanlaajuisesti joka kolmas nuori oireili toistuvasti, eli koki kahta tai useampaa oiretta useammin kuin kerran viikossa. Koetulla oireilulla on havaittu olevan sekä lyhyen että pitkän aikavälin vaikutuksia hyvinvointiin. Nuorten oireilun tausta voi olla moninainen. Se voi olla seurausta esimerkiksi nuoruuden kypsymättömyydestä tai patologisista sairauksista. Myös sosiaaliseen kontekstiin liittyvät tekijät voivat lisätä nuorten oireilua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten sosiaalinen tuki on yhteydessä koettuun oireiluun 13- ja 15-vuotiailla nuorilla. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuonna 2014 Suomessa kerättyä WHO-Koululaistutkimuksen osa-aineistoa. Aineistossa oli mukana 13- ja 15-vuotiaat suomenkielisissä kouluissa opiskelevat nuoret (n=3853). Koettua oireilua tarkasteltiin toistuvana oireiluna, eli kahta tai useampaa oiretta koettiin useammin kuin kerran viikossa. Sosiaalista tukea tarkasteltiin perheeltä (perheen tuki, kommunikointi, äidin ja isän kiinnostus), opettajilta, ystäviltä sekä luokkatovereilta saadun tuen näkökulmasta. Aineisto analysoitiin IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmistolla. Tilastollisissa analyyseissä käytettiin frekvenssijakaumia, ristiintaulukointia, khiin neliötestiä sekä binääristä logistista regressioanalyysiä. Tulosten mukaan noin joka kolmas 13- ja 15-vuotias nuori oireili toistuvasti. Tytöillä toistuva oireilu oli yleisempää kuin pojilla. Sosiaalinen tuki oli yhteydessä toistuvaan oireiluun sekä pojilla että tytöillä molemmissa ikäryhmissä lähes kaikkien tarkasteltujen sosiaalisen tuen muotojen suhteen. Heikompaa sosiaalista tukea kokeneet nuoret oireilivat toistuvasti yleisemmin kuin vahvempaa sosiaalista tukea kokeneet nuoret. Pojilla toistuvan oireilun todennäköisyyttä lisäsivät heikompi tuki perheeltä, opettajilta ja luokkatovereilta sekä vaikea kommunikointi vanhemman kanssa ja isän heikompi kiinnostus. Tytöistä heikompaa tukea perheeltä, opettajilta, ystäviltä ja luokkatovereilta sekä vaikeaa kommunikointia vanhemman kanssa kokeneet oireilivat todennäköisemmin kuin vahvempaa tukea kokeneet. Tämän tutkimuksen perusteella nuorten kokema sosiaalinen tuki on yhteydessä koettuun oireiluun. Tutkimuksen tulokset olivat samansuuntaisia aiempien tutkimusten kanssa. Tulevaisuudessa nuorten oireilua ja heidän saamaansa sosiaalista tukea tulisi tarkastella myös pitkittäistutkimusten avulla kausaliteetin tutkimiseksi. Sosiaalisen tuen merkitystä olisi tärkeää korostaa niin kasvatuksessa, koulutuksessa kuin terveyden edistämisen ohjelmissa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja mahdollisesti myös oireilun vähentämiseksi.fi
dc.format.extent77
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofi
dc.titleSosiaalisen tuen yhteys nuorten koettuun oireiluun : WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia.
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201909254253
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaLiikuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Sport and Health Sciencesen
dc.contributor.laitosLiikunta- ja terveystieteetfi
dc.contributor.laitosSport and Health Sciencesen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.oppiaineTerveyskasvatusfi
dc.contributor.oppiaineHealth Educationen
dc.rights.copyrightJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rights.copyrightThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi50411
dc.subject.ysososiaalinen tuki
dc.subject.ysonuoret
dc.subject.ysooireet
dc.subject.ysonuoruus
dc.subject.ysoterveys
dc.format.contentfulltext
dc.type.okmG2


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record