Automaation ja robotiikan koettuja vaikutuksia ulkoisessa laskentatoimessa
Tekijät
Päivämäärä
2019Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..
Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan automaation ja robotiikan koettuja vaikutuksia ulkoisessa laskentatoimessa. Kehittyvistä teknologioista varsinkin ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn oletetaan vaikuttavan ulkoiseen laskentatoimeen merkittävästi, joten tarkastelu painottuu niiden vaikutuksiin. Tutkimus on laadullinen ja suoritetaan sisällönanalyysilla laskentatoimen alan artikkeleista ja asiantuntijaraporteista.
Ensimmäisinä vaikutuksina voidaan pitää muutoksia, joilla automaatiota voidaan hyödyntää laajamittaisesti. Esimerkiksi yhä tärkeämpää olisi panostaa datan keräämiseen, parantamiseen ja hyödyntämiseen. Näiden ohella datan standardointia olisi lisättävä sekä automatisoitavia prosesseja pitäisi määritellä tarkasti ja selkeästi. Vaikutuksia on lisäksi jaoteltu toimialalle, ulkoisen laskentatoimen toimintoihin ja työntekijöihin kohdistuviksi.
Käsitys ulkoisesta laskentatoimesta muuttuu yhä enemmän historiatietojen kirjaamisesta tulevaisuusorientoituneempaan neuvontaan. Data-analytiikan mahdollistamista neuvonantopalveluista tulee yleisen näkemyksen mukaan merkittävämpi osa toimialaa, vaikkakin niiden markkinoiden kehitys voidaan nähdä vielä epävarmana. Työtehtävien monipuolistuessa osaavan henkilöstön löytäminen vaikeutuu. Alan uskotaan konsolidoituvan ja yhteistyön lisääntyvän. Yhteistyön lisäämistä tarvittaisiin tieteellisessä tutkimuksessa sekä käytännön työelämässäkin, erityisesti järjestelmien kehittämisessä.
Rutiinitehtävät automatisoituvat sekä raportoinnista tulee virheettömämpää, laadukkaampaa ja nopeampaa. Puhutaan jopa reaaliaikatalouden lisääntymisestä. Teknologian myötä voi aiheutua uudenlaisia uhkia, mutta toisaalta kehittyvät myös keinot niiden torjumiseen. Koneiden ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta tulee tärkeämpää, joten työntekijöiden on tärkeää hankkia ymmärrystä kehittyvistä järjestelmistä. Ihmisten työtehtävissä tulevat korostumaan esimerkiksi sosiaaliset taidot ja eettinen ymmärrys sekä neuvonantopalvelut mahdollistava liiketoimintaosaaminen. Yhä tärkeämpää on pitää huolta jatkuvasta uuden oppimisesta.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Ohjelmistorobotiikan käyttö suomalaisissa tilintarkastusyhteisöissä
Juusola, Fanny (2021)Ohjelmistorobotiikan käytön tuomat hyödyt tilintarkastusalalle on yleisesti tunnistettu, mutta robotiikkaa ei ole vielä implementoitu laajemmin suomalaisissa tilintarkastusyhteisöissä eikä maailmallakaan. Tämän tutkimuksen ... -
Ohjelmistorobotiikka liiketoimintaprosessien tukena
Rantala, Artturi (2024)Työntekijät käyttävät päivittäin huomattavasti aikaa liiketoimintaprosesseihin, jotka sisältävät manuaalisia ja toistuvia tehtäviä erilaisissa yritysjärjestelmissä, taulukkolaskentaohjelmissa ja muissa perinteisissä ... -
Ohjelmistorobotiikan käytön vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat laskentatoimen alalla
Leppänen, Veera (2019)Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan digitalisaation seurauksia laskentatoimen työssä. Tutkielma on rajattu tarkastelemaan ohjelmistorobotiikkaa ja sen käyttöönoton vaikutuksia ulkoisen ja sisäisen laskentatoimen ... -
Automaation ja robotiikan kehityksen vaikutus taloushallinto-organisaatioihin
Hämäläinen, Anssi (2023)Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia automaation ja robotiikan kehityksellä on ollut viime vuosina taloushallinto-organisaatioihin, kuten tilitoimistoihin. Tietojärjestelmätieteen tutkimuksen ... -
Ohjelmistorobotiikan soveltaminen hankintatoimen tietojärjestelmän automatisoinnissa
Kontio, Sanna (2021)Ohjelmistorobotiikka on yksi liiketoimintaprosessien automatisoinnin uusimmista teknologioista, jota on käytetty paljon erityisesti taloushallinnon ja vakuutus- ja finanssialan prosessien automatisoinnissa. Viimeisten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.