Euroalueen talouskriisi ja diabolic loop : katsaus rahaliiton kehittämisestä käytyyn keskusteluun
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa läpikäymäni kirjallisuuden mukaan merkittävä syy Euroopan talouskriisin pitkittymiseen ja syvenemiseen oli diabolic loop, eli noidankehä pankkien ja niiden kotivaltioiden välillä. Pankkien ja kotivaltion välisen kohtalonyhteyden katkaiseminen onkin ollut yksi suurimmista tavoitteista lukuisten jo nyt toteutettujen euroalueen sääntelymuutosten taustalla.
Euroopan rahaliiton perustamisen yhteydessä toteuttamatta jäänyt pankkien keskitetty valvonta ja pankkien kriisinratkaisumekanismi ovat nyt käytössä. Myös julkisen sektorin tasapainon ja velkaantumisen valvomiseksi ja hillitsemiseksi on luotu uusia menetelmiä. Toteutetuilla muutoksilla on varmasti ollut myönteinen vaikutus diabolic loop -riskin heikkenemiseen, mutta tehdyt uudistukset eivät kuitenkaan vielä riitä. Vaikka pankkiunioni on jo olemassa, pankkijärjestelmän osalta suurimpana haasteena on puuttuva kolmas pilari, eli yhteinen talletussuoja. Yhteinen talletussuoja mahdollistaisi luottamuksen lisäämisen pankkisektoria kohtaan ja estäisi talletuspaon kriisiytyvästä pankista. Myös pankkien taseissa olevien kotivaltion velkakirjojen määrää pitää saada alennettua ja siten lievennettyä home bias -ongelmaa. Markkinoiden luottamuksen lisäämiseksi tarvitaan uskottavia menetelmiä myös valtioiden velkaongelmien ratkaisemiseen. Valtioiden velkaantumista voitaisiin ennaltaehkäistä uskottavalla velkajärjestelymenetelmällä. Velkajärjestelyn uskottavuus edellyttää kuitenkin myös home bias -ongelman ratkaisua. Valtion velkakirjojen osuuksia pankkien taseissa vähentäisi, jos euroalueelle saataisiin käyttöön riskitön velkakirja, johon pankit voisivat sijoittaa valtion velkakirjojen sijasta. Moni uudistus on törmännyt jäsenvaltioiden välisiin näkökantaeroihin, jotka ovat usein kulminoituneet pohjoinen–etelä-vastakkainasetteluun. Todennäköistä on, että kompromisseja joudutaan tekemään puolin ja toisin. Mutta kompromisseilla ja toimenpiteillä alkaa olla kiire, mikäli euroalueen halutaan olevan valmis ottamaan vastaan seuraava taantuma.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27669]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Taylorin sääntö ja Euroopan keskuspankin rahapolitiikka : onko euroalueen velkakriisi vaikuttanut EKP:n harjoittamaan rahapolitiikkaan?
Takaniemi, Anna (2013)Tässä tutkielmassa selvitetään, noudattaako Euroopan keskuspankki Taylorin sääntöä rahapoliittisia päätöksiä tehdessään. Lisäksi tarkastellaan, onko euroalueen velkakriisi vaikuttanut Euroopan keskuspankin harjoittamaan ... -
Valtioiden luottoriskin määräytyminen : euroalueen kriisvaltiot ja Saksa
Piili, Otto (2016) -
Euroalueen, Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian velkaantumisen, talouskasvun ja korkotason välinen yhteys
Kärki, Juuso (2020)Tässä Pro gradu –tutkielmassa tutkitaan talouskasvun, velkasuhteen ja korkotason välistä yhteyttä Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja euroalueen alueilla. Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia aikaisemmin, mutta tulosten ... -
Euroopan talouskriisi, koettu hyvinvointi ja sosiaalinen pääoma
Lukkarinen, Henri (2015)Tutkimuksessa tarkastellaan ihmisten kokemassa hyvinvoinnissa tapahtuneita muutoksia Euroopan talouskriisin aikana. Lisäksi tarkastellaan hyvinvointiin yhteydessä olevia tekijöitä ja erityisesti sosiaalisen pääoman vaikutusta. ... -
Asuntomarkkinoiden hintamuutoksien vaikutus talouden kehittymiseen
Maksimainen, Tuomas (2017)Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan asuntomarkkinoiden hintamuutoksien vaikutuksia talouden kehittymiseen. Asuntomarkkinoiden asema taloudessa on merkittävä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. ...