Suomalaisten naiscrossfit –kilpailijoiden ja –harrastajien väliset erot voima- ja kestävyysominaisuuksissa ja antropometrisissä muuttujissa
Tekijät
Päivämäärä
2019Johdanto. Crossfit on varsin tuore ja nopeasti kasvava korkean intensiteetin urheilulaji. Lajissa yhdistetään elementtejä aineenvaihdunnallisesta harjoittelusta, painonnostosta ja voimistelusta. Aiemman tutkimustiedon valossa suorituskykyyn crossfitissä vaikuttaa hengitys- ja verenkiertoelimistö, voimaominaisuudet ja osittain antropometriset muuttujat.
Menetelmät. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten naiscrossfit-urheilijoiden ominaisuuksien eroavaisuuksia kahden eri tasoisen ryhmän välillä. Lisäksi tutkittiin eri ominaisuuksien yhteyksiä keskenään. Ensimmäinen ryhmä (kilpailijat, n=12) koostui urheilijoista, jotka ovat kilpailleet useammassa karsintaa vaatineessa kilpailussa vuoden aikana. Toisessa ryhmässä (harrastajat, n=13) oli harrastajia, jotka olivat harjoitelleet crossfittiä säännöllisesti vähintään vuoden. Koehenkilöiltä mitattiin antropometrisiä muuttujia (pituus, paino, rasva% ja lihasmassa), alaraajojen isometristä maksimivoimaa dynamometrillä, kevennyshyppykorkeuksia lisäpainolla (30% takakyykyn yhden toiston maksimista) ja ilman, dynaamisia yhden toiston maksisuorituksia (raaka rinnalleveto, pystypunnerrus ja takakyykky) ja maksimaalista hapenottoa suoralla testillä polkupyöräergometrillä.
Tulokset. Tulosten mukaan kilpailijat olivat harrastajia merkitsevästi vahvempia sekä alaraajojen ojentajalihasten isometrisessä maksimivoimassa (3570±763 vs. 3001±327 N, p<0,05) että dynaamisissa maksimivoimatesteissä (yhteistulos: 247,3±15,6 vs. 199,9±20,1 kg, p<0,001). Kevennyshypyissä kilpailijoilla hyppykorkeus ilman lisäpainoa oli merkitsevästi suurempi (28,6±3,2 vs. 25,5±3,6 cm, p<0,05), mutta lisäpainolla tehdyssä hypyssä ei ollut eroa ryhmien välillä (15,5±1,9 vs. 15,1±2,2 cm). Kestävyysmuuttujien osalta merkittäviä eroa löytyi maksimaalisessa hapenottokyvyssä, joka oli parempi kilpailijoilla (46,2±4,0 vs. 42,7±3,1 ml/kg/min, p<0,05) ja maksimilaktaatissa, joka puolestaan oli harrastajilla korkeampi (10,4±1,6 vs. 12,5±2,4 mmol/l, p<0,05). Kehonkoostumuksen osalta ainut merkitsevä ero oli lihasmassan määrässä (32,4±3,0 kg vs. 30,2±2,2 kg, p<0,05), joka korreloi positiivisesti dynaamisten voimamuuttujien kanssa. Harrastusvuosien määrä korreloi voimaominaisuuksien kanssa mutta ei kestävyysominaisuuksien kanssa.
Johtopäätökset. Tutkimuksen merkittävimpänä johtopäätöksenä oli, että Suomessa naisten kansallisella tasolla crossfitissa voimaominaisuudet vaikuttaisivat olevan suuremmassa roolissa mitä maksimaalinen hapenotto. Voimaominaisuuksien osalta urheilija hyötyy hyvistä maksimi- ja nopeusvoimaominaisuuksista. Pituudella ja painolla ei ole merkitystä lajissa menestymiseen, kun taas lihasmassasta vaikuttaisi olevan hyötyä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Effects of individualized exercise prescription vs. general guidelines on cardiorespiratory fitness, exercise performance, and anthropometry in overweight and obese subjects
Parviainen, Antti (2022)Tausta ja tavoite. Yksilöllisiä liikuntainterventioita tarvitaan, koska fyysinen passiivisuus on pysynyt kansanterveydellisenä ongelmana, johon eri medioissa olevat tiedot ja viranomaisten antamat yleiset liikuntaohjeet ... -
Sykkeen ja hengityskaasujen muutokset aerobisella ja anaerobisella kynnyksellä varusmiespalveluksen peruskoulutuskaudella : sekä niiden yhteys kuntotasoon ja kehon koostumukseen
Flygare, Jukka-Pekka (2019)Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää varusmiespalveluksen kahdeksan viikkoa kestävän peruskoulutuskauden harjoittelun vaikutuksia varusmiesten sykkeeseen ja hengityskaasujen muutoksiin aerobisella ja ... -
Keski-ikäisten miesten ja naisten maksimaalisen hapenottokyvyn kehitys puolen vuoden aikana
Järveläinen, Henriikka (2004)Henriikka Järveläinen. Keski-ikäisten miesten ja naisten maksimaalisen hapenottokyvyn kehitys puolen vuoden aikana. Liikuntafysiologian Pro gradu-tutkielma (liikuntabiologian laitos). Syksy 2004. Jyväskylän yliopisto. ... -
Similar relative decline in aerobic and anaerobic power with age in endurance and power master athletes of both sexes
Bagley, L.; McPhee, J. S.; Ganse, B.; Müller, K.; Korhonen, Marko; Rittweger, J.; Degens, H. (Wiley-Blackwell Publishing Ltd., 2019)Lower physical activity levels in old age are thought to contribute to the age‐related decline in peak aerobic and anaerobic power. Master athletes maintain high levels of physical activity with advancing age and endurance ... -
Performance-related physiological changes induced by one year of endurance training in young athletes
Mishica, Christina; Kyröläinen, Heikki; Valtonen, Maarit; Holmberg, Hans-Christer; Linnamo, Vesa (Frontiers Media SA, 2023)Introduction: Although maximal oxygen uptake (VO2max) is generally recognized as the single best indicator of aerobic fitness in youth, interpretation of this parameter and the extent to which it can be improved by training ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.