"Hulluus on oikeastaan äärimmäistä selvänäköisyyttä" : tutkimus hulluustekstien mahdollisuuksista
Lataukset:
Tekijät
Päivämäärä
2019Pääsyrajoitukset
Pääsyä osaan aineistoa on rajoitettu. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta.
Tässä työssä tutkin hulluustekstien mahdollisuuksia etenkin eettisestä ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kirjoittajan näkökulmasta pureudun siihen, mitä hulluustekstit tekevät ja miten ne vaikuttavat. Keskeiseksi nousevat hulluustekstien omalaatuinen poetiikka sekä niiden hyödyntämät kerronnalliset strategiat, kuten vieraannuttaminen ja moniäänisyys.
Hulluutta on vaikea esittää ja kerronnallistaa, sillä se on määritelmällisesti kielen ja järjen ulkopuolella. Hulluutta sellaisenaan ei voi esittää, mutta jotakin hulluuden olemuksesta on mahdollista välittää tekstiin. Lopulta tekstistä välittyvä hulluus riippuu pitkälti lukijasta, hänen valmiuksistaan vastaanottaa uusia aaltopituuksia. Sama pätee tekstin ideologiseen sisältöön, joka on tulkittavissa ainoastaan kontekstiinsa sidottuna, ja jonka tulkitseminen vaatii lukijalta tiettyjä valmiuksia.
Lähestyn hulluustekstejä autoetnografisesti oman kirjoittamiseni kautta ja työpäiväkirjaani hyödyntäen, mutta myös teoriakirjallisuutta tutkimalla. Työn teoreettinen kehys on psykoanalyyttisessä ja poststrukturalistisessa kirjoittamisen- ja kirjallisuudentutkimuksessa. Tutkimus sijoittuu monialaiselle hulluustutkimuksen kentälle, joka tutkii hulluutta kulttuurisena ilmiönä. Hulluus on kulttuurisidonnaista, mutta hulluus ja sen representaatiot vaikuttavat kulttuuriimme ja käsityksiimme.
Tutkimukseni perusteella hulluustekstien poetiikka ja niiden hyödyntämät kerronnalliset strategiat avaavat mielenkiintoisia uusia näkökulmia hulluuteen ja hulluudesta kirjoittamiseen, mutta myös laajemmin kirjoittamiseen poliittisena ja eettisenä toimintana, jolla voi olla monenlaisia seurauksia. Hulluustekstejä tutkimalla saadaan tietoa laajemmin tavoistamme lukea ja tulkita tekstejä. Tekstit valottavat meille niitä asenteita, joita yhteiskunnassamme liitetään niin hulluuteen kuin kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen yleensä. Hulluusteksteillä on potentiaalia kyseenalaistaa se, mitä pidämme normaalina ja luonnollisena.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kirjallisen hulluuden analyysi
Tanskanen, Jani (Suomen historiallinen seura ry, 2021) -
Perhetrauma kauhun lähteenä teoksessa The Haunting of Hill House
Oljakka, Sara (2023)Tarkastelen tutkimuksessani Mike Flanaganin ohjaamassa Netflix-sarjassa The Haunting of Hill House (2018) esiintyvien kauhun elementtien yhteyttä teoksen traumanarratiiviin. Tutkimuskysymykseni on: miten kauhugenren elementit ... -
Nomen est omen : kirjoittaja oppimassa nimien symboliikkaa Alice Munron novelleista
Kiskola, Marianne (2021)Kirjoittamisen pro gradu tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten valittu henkilöhahmon nimi ja luonne täsmäävät eli onko nimivalinta uskottava ja kuinka kirjailija voi kertoa henkilöhahmosta jotain olennaista pelkän ... -
Fantasiamaailman rakentaminen kirjoitusprosessina
Pulkkinen, Johannes (2020)Tutkielmassa tarkastelen fantasiamaailman rakennusprosessia kirjoittajan työn näkökulmasta. Pohdin, millaisia osia fantasiamaailman rakentamisen prosessissa on, ja miten kirjoittaja voi siinä onnistua. Tutkielman menetelmä ... -
Reaalifantasian paikat: väitöskirjantekijän matkat ja kotiinpaluut
Ollikainen, Minttu (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.