Vanhempien näkemykset lasten liikuntaan kasvattamisen vastuusta
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia vanhempien näkemyksiä kasvatusvastuusta ja erityisesti lasten liikuntaan kasvattamisen vastuusta. Pyrkimyksenä oli selvittää, minkälaisia ajatuksia vanhemmilla on kasvatusvastuusta ja sen jakautumisesta. Lisäksi mielenkiinnon kohteena oli se, minkälaisia näkemyksiä vanhemmilla on lasten liikkumisesta ja sen merkityksestä sekä siitä, keillä kaikilla on vastuu tukea lasten liikkumista.
Tutkimukseen osallistui 13 vanhempaa, joilla oli ainakin yksi 7–9-vuotias lapsi. Vanhemmista 12 oli äitejä ja yksi isä, ja heistä kahdeksan rekrytoitiin mukaan Etelä-Savolaisen koulun kautta, ja loput viisi lumipallo-otannalla. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla siten, että 11 haastattelua toteutettiin puhelimitse, yksi Skypen välityksellä ja yksi kasvotusten. Tutkimusaineisto analysoitiin teemoittelemalla, ja siinä hyödynnettiin myös teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tutkimustulokset olivat yhteneviä aiempien tutkimusten kanssa – sekä kasvatusvastuu että liikuntaan kasvattamisen vastuu kuuluvat ensisijaisesti lasten vanhemmille. Opettajien ja muiden oheiskasvattajien tuki kasvattamisessa ja liikunnan opastamisessa nähdään kuitenkin tärkeänä. Kasvatusvastuu nähtiin kokonaisvaltaisena vastuuna kattaen esimerkiksi mallin näyttämisen ja erinäisten asioiden, kuten käytöstapojen, opettamisen. Vanhemmat näkivät lasten liikkumisen merkityksellisenä, ja he kokivat heidän itsensä ja eri oheiskasvattajien pystyvän tukemaan lasten liikkumista monin keinoin. Tutkimusaihe on tärkeä, sillä lasten liikkumisella on monia hyötyjä lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Liikkumisen tukemisen keinoja onkin tärkeä pohtia ja kehittää tulevaisuudessa myös lasten näkökulmia kuullen.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vanhempien merkitys lasten ja nuorten fyysisessä aktiivisuudessa
Koskinen, Vilma (2022)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella, millainen merkitys vanhemmilla on 6-15- vuotiaiden kouluikäisten lasten ja nuorten fyysisessä aktiivisuudessa ja millä eri tavoilla he voivat vaikuttaa liikunnallisen ... -
Vanhempien liikunnallisen tuen yhteys 6–11-vuotiaiden lasten fyysiseen aktiivisuuteen
Jämsä, Anni; Möttönen, Veera (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vanhempien liikunnallisen tuen yhteyttä 6–11- vuotiaiden lasten objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen. Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten ja vanhempien käsityksiä ... -
Vanhempien, kavereiden ja liikunnanopettajan liikunnallisen tuen yhteys 6-11-vuotiaiden lasten fyysiseen aktiivisuuteen
Collan, Emilia; Suikkanen, Saija (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 6–11-vuotiaiden lähipiirissä olevien sosiaalisten toimijoiden liikunnallisen tuen yhteyksiä lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Liikunnallista tukea tarkasteltiin vanhempien, ... -
Aktiivisesti urheiluseurassa liikkuvien 7-10-vuotiaiden lasten kokemuksia vanhempien tuesta heidän liikkumistaan kohtaan
Huhtala, Viivi (2020)Vanhemmilla on suuri vaikutus lasten liikuntatottumusten omaksumiseen. Vanhemmat pystyvät omalla asenteellaan, esimerkillään ja teoillaan joko tukemaan lasten liikuntaa tai pahimmassa tapauksessa ehkäisemään sitä. Tämän ... -
Vanhempien, kavereiden, liikunnanopettajan sekä valmentajan sosiaalisen tuen yhteys lasten ja nuorten liikkumismotivaatioon
Ahopelto, Tuukka; Hämäläinen, Jesse (2022)Liitu-tutkimuksen (2019) mukaan liikuntasuositusten mukaisesti liikkuvia 7–15-vuotiaita oli keväällä 2018 enään reilu kolmannes tutkittavista. Osa lapsista ja nuorista on vaarassa syrjäytyä kokonaan liikunnasta. Motivaatio ...