”Osaako joku sanoa…?” : nuorten aikuisten vertaiskeskustelut raskauden ja seksitautien ehkäisystä sosiaalisessa mediassa
Seksuaali- ja lisääntymisterveys on nuorten aikuisten elämänvaiheessa merkittävä osa-alue. Tutkimustietoa
siitä on Suomessa kuitenkin niukasti. Samaan aikaan teknologian kehittyminen avaa uusia keskustelun ja tiedon haun kanavia terveysaiheista. Tämän tutkielman tarkoitus oli kuvata eräässä sosiaalisen median sovelluksessa esiintyneitä nuorten aikuisten keskusteluja raskauden ja seksitautien ehkäisystä. Tavoitteena oli tutkia nuorten aikuisten sosiaalisen median käyttöä tiedon hankinnassa ja vertaistuen
saamiseksi ja aiheita, jotka ehkäisyn käytössä herättävät kysymyksiä ja keskustelua.
Tutkielman aineisto koostui keskusteluista, jotka kerättiin eräästä nuorten aikuisten suosimasta sosiaalisesta mediasta. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla ja tuloksena muodostui kolme teemaa. Teemoista ensimmäinen kuvaa ehkäisyn valintaan liittyvää päätöksentekoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Toisessa teemassa keskustellaan ehkäisyn käytössä kohdatuista tai odotettavissa olevista ongelmista sekä terveyspalveluista. Kolmannessa teemassa keskustelut koskevat päätöstä ehkäisyn jatkamisesta, vaihtamisesta tai lopettamisesta. Keskustelijat olivat pääasiallisesti naisia, ja heidän keskustelunsa toivat esille, kuinka merkittävä rooli raskauden ehkäisyllä on heidän elämässään. Ehkäisystä keskusteleminen oli enimmäkseen ongelmakeskeistä ja ehkäisyn valinta, käyttäminen ja lopettaminen näyttäytyivät monisyisinä päätösprosesseina. Vertaisten jakamat kokemukset ja tiedot saattoivat vaikuttaa päätöksiin koskien ehkäisyä. Seksitautien ehkäisystä ei aineistossa keskusteltu. Lisäksi aineistoa tarkasteltiin tiedollisen ja emotionaalisen tuen tarpeiden ja saamisen suhteen, jolloin kävi ilmi, että keskustelijoilla oli tiedollisen ja emotionaalisen tuen tarpeita, joihin haettiin täydennystä vertaiskeskusteluista. Vertaisilta haettiin aktiivisesti kokemusperäistä tietoa ja neuvoja sekä jaettuja kokemuksia, ymmärrystä ja rohkaisua. Toiset osallistuivat keskusteluihin tarjotakseen muille tätä puuttuvaa tukea.
Tulosten perusteella ehkäisy näyttäytyy hyvin monitahoisena ja runsaasti keskustelua herättävänä aiheena, josta nuoret naiset keskustelevat anonyymisti. Vertaiskeskusteluista haettava tiedollinen ja emotionaalinen tuki viittaavat siihen, että nuoret naiset tarvitsisivat enemmän tietoa ja yksilöllisempää ohjausta ehkäisystä. Vertaiskeskustelut mahdollisesti toimivat tiedollisen ja emotionaalisen tuen lähteinä silloin, kun tukea ei saada riittävästi terveyspalveluista ja ammattihenkilöiltä. Tulosten perusteella ehkäisyterveyspalveluiden saatavuutta ja tunnettavuutta tulisi parantaa ja palveluja kehittää soveltaen nuorten aikuisten jo omaksumia uusia kanavia. Ammattihenkilöt tarvitsisivat ohjausta erilaisten nuorten ja nuorten aikuisten suosimien verkkopalveluiden käyttöön voidakseen seurata ja hyödyntää työssään ajankohtaista keskustelua. Nuorten aikuisten seksuaaliterveystietämystä sekä tiedollisia ja emotionaalisia tuen tarpeita tulisi tutkia syvällisemmin erilaisilla tutkimusmenetelmillä.
...
Sexual and reproductive health is an important aspect during young adulthood. However, knowledge about the state of young adults’ sexual and reproductive health in Finland is scarce. At the same time the development of communicational technologies has opened new ways for peer conversations and for seeking information about health subjects. The purpose of this study was to describe young adults’ peer conversations about contraception and the prevention of sexually transmitted diseases in the chosen social media application. The objective was to study how young adults use this certain social media application to seek information and to gain peer support, as well as subjects that raise further questions and discussion about contraception.
The data was acquired from the chosen social media application which is popular among young adults by collecting the conversations concerning contraception. A qualitative content analysis was carried out and as a result three themes were formed. The first theme describes the decision making and the factors affecting the choice of a contraceptive method. In the second theme young adults discuss the problems they’ve faced or are expecting with the usage of contraception and health care services. The third theme is about the decision-making regarding continuing the usage of the chosen contraceptive method, the need to change the method or to quit the usage. The young adults discussing about contraception were primarily women and their conversations revealed how significant of a role contraception has in their lives. The conversations were mostly problem-oriented and the choosing of contraception, the usage of contraception and the decision to continue the usage or to quit were complex decision-making processes. The information and experiences shared by peers could have an influence on decision making. There was no discussion about the prevention of sexually transmitted diseases. Additionally, the data was examined in terms of the needs and receiving of informational and emotional support. It turned out that the young adults participating in the discussions had needs for informational and emotional support and they were looking to satisfy these needs via peer conversations. They were actively looking for experience-based information and advice, as well as
shared experiences, understanding and encouragement. Others participated to offer their support.
The results indicate that contraception is a complex subject. It arouses conversations and young women talk a lot about it anonymously. The seeking of informational and emotional support through peer conversations implies that young women seem to be in a need of additional information and more individualized counseling about contraception. It is possible that the lack of information from the health care services and professional sources results in seeking support via peer conversations. These results suggest that health care services providing contraception should be made easier to reach and better known to young adults. The services could also be provided through the channels that young adults have already adopted. Health care personnel would also require guidance on using these new web services to be able to follow ongoing conversations and utilize them in their work. The sexual health knowledge and the needs of informational and emotional support of young adults should be examined with more depth by applying different research methods.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Raskauden ehkäisyn käyttö 15-vuotiailla suomalaisnuorilla : WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia
Koski, Karita (2022)Nuorten ei-toivotut raskaudet ovat globaalisti merkittävä terveysongelma. Suomessa nuorten ei-toivottuja raskauksia on pyritty ehkäisemään muun muassa parantamalla ehkäisymenetelmien saatavuutta ja järjestämällä nuorille ... -
Nuorten aikuisten kokemuksia ostoprosessiin vaikuttavista tekijöistä sosiaalisessa mediassa
Pekkarinen, Mira (2023)Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen ja on suosittu ajanviettotapa etenkin nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa; sosiaalisessa mediassa vietetään aikaa useita tunteja viikossa. Koska sosiaalisen median käyttöaika on ... -
Raskauden ehkäisyn käytön jatkuvuus 13-17-vuotiailla tytöillä
Pakkanen, Anu (2013) -
Nuorten kondomin käytön edistäminen : Kesäkumikampanjan ja festivaalien Seksikiskojen tulosarviointi
Flinck, Jenna (2018)Kesäkumikampanja on kondominjako-ohjelma, joka järjestettiin jo 22. kerran vuonna 2017. Sen järjestäjinä toimivat Suomen Punainen Risti (SPR), YleX, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Kampanjan tarkoituksena ... -
Kiusaaminen sosiaalisessa mediassa nuorten keskuudessa
Kettunen, Maija (2014)Tässä tutkielmassa selvitettiin nuorten käsityksiä ja kokemuksia kiusaamisesta sosiaalisessa mediassa sekä heidän käsityksiään siitä, millaiset nuoret ovat yleensä verkkokiusaamisen osapuolina. Lisäksi selvitettiin nuorten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.