Kiusaaminen sosiaalisessa mediassa nuorten keskuudessa
Tässä tutkielmassa selvitettiin nuorten käsityksiä ja kokemuksia kiusaamisesta sosiaalisessa mediassa sekä heidän käsityksiään siitä, millaiset nuoret ovat yleensä verkkokiusaamisen osapuolina. Lisäksi selvitettiin nuorten käsityksiä sosiaalisesta mediasta ilmiönä sekä heidän sosiaalisen median käyttötarkoituksiaan.
Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Aineisto kerättiin avoimia kysymyksiä sisältäneellä lomakkeella. Kyselyyn vastasi yhteensä 151 yläkoulun 9. luokan ja lukion 1. vuosikurssin oppilasta. Aineisto analysoitiin pääasiassa aineistolähtöisesti sisällönanalyysin keinoin, mutta muutamiin tutkimuskysymyksiin etsittiin vastauksia teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Analysoinnissa käytettiin teemoittelua ja luokittelua.
Tutkimustulosten perusteella näyttää siltä, että nuoret käyttävät sosiaalista mediaa monipuolisesti erilaisiin tarkoituksiin. Usealla heistä on myös kokemuksia kiusaamisesta sosiaalisessa mediassa joko kiusattuna, kiusaajana tai verkkokiusaamista havainneena osapuolena. Tulosten valossa voidaan sanoa, että verkkokiusaaminen määrittyy subjektiivisen kokemuksen ja viestille annettujen merkitysten perusteella. Kiusaaja saattaa etäännyttää itsensä kiusaamisesta sanomalla, että ilkeä kommentti oli tarkoitettu leikinlaskuksi, mutta pilailun kohteen kokemus voi olla erilainen.
Nuorten sosiaalisen median käyttötavoilla ja heidän kokemuksillaan siellä esiintyvästä verkkokiusaamisesta on kytköksiä toisiinsa. Esimerkiksi nuorten pitäessä yllä kuvaa itsestään sosiaalisen median palvelujen avulla, kuviin liittyvät ilkeät kommentit saatetaan kokea verkkokiusaamisena. Erilaisuus ja etenkin poikkeava ulkonäkö näyttävät olevan suurimpia syitä sille, miksi jotakin nuorta ajaudutaan kiusaamaan sosiaalisessa mediassa todennäköisemmin kuin toista. Erityisesti tytöt näyttävät olevan tekemisissä verkkokiusaamisen kanssa, kun taas poikien mielestä verkkokiusaaminen ei ole yhtä vakavaa kuin perinteinen kiusaaminen.
Tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää silloin, kun nuorten kanssa puhutaan kiusaamisesta ja subjektiivisesta kiusaamiskokemuksesta. Lisäksi tuloksista voi olla hyötyä, kun nuorten kanssa keskustellaan sosiaalisen median eettisestä käytöstä.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sosiaalisessa mediassa kiusaamista kokeneiden nuorten itsetunto
Ylinen, Laura (2019)Tämän pro gradu -työn tarkoituksena on selvittää nuorten kokemuksia sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta kiusaamisesta. Lisäksi tutkitaan kiusaamista kokevien nuorten itsetuntoa kaksiulotteisen itsetuntomallin avulla. ... -
Katsaus lasten ja nuorten verkkokiusaamisen tutkimukseen
Nieminen, Heidi (2014)Tässä tutkielmassa kartoitettiin lasten ja nuorten verkkokiusaamisesta tehtyä empiiristä tutkimusta. Verkkokiusaamisella tarkoitetaan viestintäteknologian kuten sähköpostin, puhelimen tai sosiaalisen median välityksellä ... -
Nettikiusaamisen automaattinen havainnointi sosiaalisessa mediassa
Grönberg, Elsalotta (2023)Tässä tutkielmassa tutkittiin erilaisia keinoja nettikiusaamisen automaattiseen havainnointiin sosiaalisessa mediassa. Sosiaalinen media on kehittynyt 2000-luvun alusta lähtien ja nykyään miljoonat ihmiset maailmanlaajuisesti ... -
Sosiaalisessa mediassa tapahtuva vallankäyttö : koululaisten tarinoita nettikiusaamisesta
Tuominen, Carita (2023)Nykypäivänä yksi lasten ja nuorten vertaissuhteisiin liittyvän vallankäytön muoto on sosiaalisen median välityksellä tapahtuva häirintä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 4.–5.- ja 8. -luokkalaisten lasten ja nuorten ... -
Virtuaaliajan vitsaus : yläkoululaisten kokemuksia internet- ja kännykkäkiusaamisesta
Karstu, Elina (2010)Tutkielmassa selvitettiin yläkouluikäisten nuorten kokemuksia internetin ja kännykän välityksellä tapahtuvasta kiusaamisesta: kuinka paljon ja minkälaisia internet- ja kännykkäkiusaamisen muotoja nuoret ovat kohdanneet, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.