”No, indeed, we don’t go there for the liking of the thing at all.

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen kahden amerikkalaisen lähetyssaarnaajan, Pliny Fiskin ja William Goodellin, muistelmien välittämää representaatiota Ottomaanien valtakunnasta. Ottomaanien valtakunta oli 1800-luvulla, jolloin myös tutkimuskohteena olevien muistelmien päähenkilöt olivat aktiivisia, tuore lähetyskenttä amerikkalaisille ja ylipäänsä protestanteille. Lähetystyöntekijät toimivat lähetysjärjestönsä American Board of Commissioners for Foreign Missions (ABCFM) kautta, liittyen näin osaksi laajempaa ilmiötä, kun amerikkalaiset lähetystyöntekijät levittäytyivät Lähi-itään ja muualle maailmaan. Heidän muistelmansa tarjoavat Ottomaanien valtakunnan kuvauksia, jotka vaikuttivat ymmärrykseen, joka syntyi Yhdysvalloissa Ottomaanien valtakunnasta. Sekä Fiskin ja Goodellin arvostettu asema lähetystyöntekijöinä että heidän ajoituksensa eräinä ensimmäisistä amerikkalaisista Ottomaanien valtakunnassa voimistavat heidän muistelmiensa vaikutusvaltaisuutta. Tutkielmassani analysoin muistelmien sisältöä, niin katkelmia lähetystyöntekijöiden kirjeistä kuin toimittajan huomautuksia, niiden Ottomaanien valtakunnasta luomien representaatioiden kautta. Tutkielma vertailee muistelmien esittämää representaatiota Ottomaanien valtakunnasta Edward W. Saidin kritisoimaan orientalismin representaatioon. Tutkielmassani tarkastelen Ottomaanien valtakuntaa valtiona ja ottomaanien hallitsemana yhteiskuntana, minkä lisäksi analysoin suurimpien muistelmissa esiintyvien etnisten ja uskonnollisten ryhmien eli muslimien, kreikkalaisten, juutalaisten, armenialaisten ja katolilaisten representaatioita. Tutkielmassani totean, että muistelmien representaatio Ottomaanien valtakunnasta noudattaa joiltain osin Saidin kritisoimaa orientalismin representaatiota, mutta siihen löytyy myös poikkeuksia. Ottomaanien valtakuntaa kuvataan julmaksi ja barbaariseksi paikaksi, jossa länsimainen kristitty oleskelee vain velvollisuudesta. Ottomaanihallintoa myös kehutaan uskonnonvapauden ja kansalaisoikeuksien parantamisesta, ja muutamat ottomaanihallinnon edustajat esitetään positiivisessa valossa. Muslimit kuvataan pääosin väkivaltaisina ja tietämättöminä, mutta islam saa osakseen myös hyväksyviä kommentteja. Juutalaiset kuvataan erillisenä ryhmänä, jonka penseyttä lähetyssaarnaajien oppia kohtaan korostetaan. Kreikkalaiset ja armenialaiset kuvataan ”nimellisinä” kristittyinä, joiden kirkot suhtautuvat pääosin vihamielisesti uuteen oppiin. Katoliset kuvataan lähetystyöntekijöiden pääasiallisina vastustajina, jotka pyrkivät vaikeuttamaan lähetystyötä kaikin keinoin.