Kroonisesti masentuneiden kokemukset fyysisestä aktiivisuudesta : fenomenologinen tutkimus

Abstract

Masennushäiriöt ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Pitkään jatkunut masennus voi johtaa masennuksen kroonistumiseen. Fyysistä aktiivisuutta masennuksen hoidossa on tutkittu useissa tutkimuksissa, mutta niiden pohjalta ei voi muodostaa yksiselitteistä käsitystä siitä, millaiset liikkumisen muodot toimivat tehokkaasti masennuksen hoidossa. Masennuksen hoidossa suositellaan liikuntaa yhdessä lääkehoidon ja psykoterapian kanssa. Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia kroonista masennusta sairastavilla suomalaisilla on fyysisestä aktiivisuudesta. Tutkimukseen osallistui kolme miestä ja seitsemän naista, ikäjakaumaltaan 44–72 vuotta (keski-ikä 59 vuotta). Heillä kaikilla oli todettu krooninen masennus eli dystymia. Tutkimusaineisto hankittiin avoimien haastattelujen avulla, ja litteroitua tekstiä saatiin yhteensä 126 sivua. Tulokset analysoitiin Spiegelbergin seitsemänportaisen fenomenologisen aineistonanalyysin mukaisesti. Ensin litteroidut tekstit luettiin useaan kertaan ja niistä eroteltiin olennaiset fyysisen aktiivisuuden yksilölliset kokemuksen merkitykset. Merkitysyksiköistä koottiin merkityskokonaisuudet ja lopuksi fyysinen aktiivisuus kuvattiin merkityskokonaisuuksien synteesinä. Tuloksista nousi esiin neljä eri merkityskokonaisuutta: 1) liikkuminen velvollisuutena 2) palkitseva liikkuminen 3) liikkuminen kehollisena kokemuksena ja 4) liikkuminen sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollistajana. Aihealueen aikaisempi tutkimus osoittaa, että masentuneet kokivat fyysisen aktiivisuuden vaikuttavan myönteisesti arjen toimintoihin. He myös pitivät tietoa liikunnan hyödyllisyydestä tarpeellisena. Ohjaajaa ja tältä saatua kannustavaa, yksilöllistä ja motivoivaa ohjausta pidettiin tärkeänä. Aikaisemmissa tutkimuksissa esteiksi fyysiselle aktiivisuudelle koettiin olevan motivaation puute, riskit liikuntariippuvuudelle, ympäristön tuomat ennakkoluulot ja asenteet sekä heikko itseluottamus. Tämän tutkimuksen tulokset ovat osaltaan samansuuntaisia, mutta tuloksissa korostuu, että kroonista masennusta kärsivien on haastava kokea ja saada liikkumisesta kehollista mielihyvää ja tunnistaa sitä. Tuloksista nousi esille, kuinka kroonista masennusta kärsivillä on tarve kohdata ihmisiä, mutta samalla heillä on pelkoa hylätyksi tulemisesta tai leimaantumisesta ryhmässä. Masennuksesta kärsivää henkilöä hoidettaessa fysioterapiassa tulisi keskittyä miellyttävän liikkumiskokemuksen löytämiseen ja miellyttävyyden kokemiseen pelkän fyysisen suorituksen sijaan. Kehollista tunnistamista ja kokemista voidaan osaltaan tukea psykofyysisellä fysioterapialla, joka perustuu kokemukselliseen oppimiseen ja ihmisen voimavaroja tukevaan terapiaan.

Depression is a major public health problem. Long-term depression can lead to chronic depression. Physical activity in the treatment of depression has been studied and analyzed in several studies. However, these studies are not able to form a clear understanding of the types of physical activity that works effectively in the treatment of depression. In the treatment of depression, it is recommended that physical activity be combined with medication and psychotherapy. The purpose of the study was to find out what kind of experiences Finnish patients with chronic depression have when participating in physical activity.

Data was collected through open interviews with ten adults who were at the time suffering from chronic depression and dysthymia, within an age group ranging from 44 to 72 years (mean age 59 years). A total of 126 pages of transcript pages were analyzed according to Spiegelberg's seven-step meaning analysis. First, the transcripts were read several times and all the meaningful personal experiences of physical activity were separated as extracts. Then, these extracts that were found relevant for this study were compiled into preliminary groups forming categories of descriptions. Finally, the physical activity was described as the internal relationships or synthesis between the listed categories, constituting as the final outcome space.

Patients with chronic depression that participated in this research experienced physical activity through four themes: 1) physical activity as a responsibility 2) rewarding physical activity 3) physical activity as a bodily experience 4) physical activity social interaction. Earlier research in the subject shows that depressed people who take part in physical activity, find that it helps them with their daily life and that they found the information about the benefits of physical activity useful. An encouraging, motivating and supportive instructor was also considered essential. On the other hand, the lack of individual motivation, the risk of getting addicted to the physical activity, social prejudices and lack of self-confidence were experienced as possible obstacles. The results indicate that people with chronic depression struggle to experience and recognize physical pleasure. Further, the results highlighted how people with chronic depression need social encounters, but at the same time they carry the fear of being abandoned or being stigmatized in the group.

When treating a person suffering from depression, physiotherapy should focus on finding a pleasant physical activity experience and experiencing a pleasant feeling in the body rather than just performing a physical activity. Bodily experience can be supported by physiotherapy based on experiential learning and human resource therapy.