"Luonnottomassa roolissa" : sisällönanalyysi uusperheiden äitipuolten kokemuksista
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tarkastelen tutkielmassani sitä, millaista on olla uusperheen äitipuoli. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, mitkä asiat vaikuttavat äitipuolen roolin muodostumiseen ja millaisia roolikonflikteja äitipuolet kokevat. Tutkielmani teoreettisina taustana toimii kaksi näkökulmaa. Ensimmäinen on Andrew Cherlinin ajatus uusperheestä epätäydellisenä instituutiona. Cherlinin mukaan uusperheen vanhemmat eroavat todennäköisemmin kuin ydinperheen vanhemmat, koska laki ja kieli eivät anna uusperheille institutionaalista tukea. Toisena näkökulmana käytän Katja Yesilovan käsitettä äidin perhe, joka viittaa ydinperheen sukupuolittuneeseen rakenteeseen. Oletuksena on, että äidin roolin keskeisyys ydinperheessä vaikuttaa myös äitipuolten roolin muotoutumiseen uusperheessä. Olen kerännyt tutkimusaineiston kirjoituspyynnön avulla, Facebookin uusperheellisille suunnattujen vertaistukiryhmien välityksellä. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt sisällönanalyysiä, jonka avulla olen muodostanut kolme erilaista teemaa äitipuolten kirjoituksista. Ensimmäinen teema, arjen pyöritys, käsittelee sitä, miten äitipuolen roolille ei näytä olevan normatiivisia toimintaohjeita. Äitipuolten roolit ovat uusperheissä moninaisia ja perhekohtaisia. Lisäksi, biologinen vanhemmuus yhdistetään oikeaan vanhemmuuteen, mikä vaikuttaa äitipuolen kokemuksiin omasta vanhemmuudesta. Toisessa teemassa, luonnottomuus ja biologiset siteet, tuon esille, miten oma biologinen äitiys tai biologinen lapsettomuus vaikuttavat äitipuolen roolin muodostumiseen. Teeman alla esitetty keskeinen huomio on, että äitipuolet saattavat kokea, varsinkin uusperheen alkuvaiheessa, rooliinsa liittyvää luonnottomuutta. Kolmannessa, biologinen äiti, teemassa käsittelen sitä, miten biologisen äidin asema saattaa heikentää ja hankaloittaa äitipuolen roolia perheessä, saaden äitipuolet kyseenalaistamaan omaa rooliaan ja asemaansa perheessä. Äitipuolten rooli näyttäytyy aineistoni valossa ristiriitaisena ja haastavana sekä jonkinlaisena prosessina kohti luonnollisuuden olotilaa. Tulosteni mukaan äitipuolten toimintaa hankaloittavat uusperheiden toimintaohjeiden puute sekä biologisen äidin vahva perheasema. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että yhteiskunnasta on löydettävissä vieläkin jossain määrin ydinperheideologia, joka asettaa naisille ja miehille erilaisia perherooleihin liittyviä vaatimuksia ja odotuksia. Äitipuolten roolin muodostumista vaikeuttaakin se, että käsitys perheestä sidotaan arkiajattelussa ydinperheeseen. Ajatus ydinperheen luonnollisuudesta näyttääkin johtavan äitipuolten kokemiin roolikonflikteihin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Stepmothers in narratives : negotiations on relatedness
Murtorinne-Lahtinen, Minna; Jokinen, Kimmo (Policy Press, 2018)This study contributes to the existing stepmother research by focusing on interaction as an aspect of stepmother identity construction. Accordingly, identity is seen as negotiated through interaction with other family ... -
Stepmothers’ constructions and negotiations of belonging
Murtorinne-Lahtinen, Minna; Jokinen, Kimmo (Routledge, 2020)Applying a narrative approach and symbolic interactionist frame of reference, this study examines how Finnish stepmothers in their written narratives construct and negotiate their belonging. Belonging is a relevant concept ... -
Yhteinen perheateria – enemmän kuin vain molekyylejä ja ravintoarvoja : laadullinen tutkimus perheen yhteisestä perheateriasta yläkouluikäisen nuoren vanhempien kertomana
Jääskeläinen, Jaana (2018)Tämän Pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisena yläkouluikäisen nuoren vanhemmat kokevat perheen yhteisen arkiaterian, ja millaisia merkityksiä he liittävät yhteiseen arkiruokailuun. Tutkimus toteutettiin ... -
Äitinä uusperheessä
Skinnari, Venla (2009)Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, miten uusperheiden äidit kertovat äitiydestään uusperheessä, sekä millä tavalla äitimyytit ja kulttuuriset mallit ovat läsnä uusperheiden äitien kertomuksissa. Aineisto koostuu ... -
Äitipuolen identiteetin rakentaminen uusperheessä
Murtorinne-Lahtinen, Minna (Jyväskylän yliopisto, 2011)