Kokonaisvaltainen teatterikokemus : löytöretki Kuopion kaupunginteatterin teatteritapahtumassa
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Teatteritapahtumassa syntyvä kokemus pitää sisällään muutakin kuin esityskokemuksen, se alkaa ennen teatteriin saapumista ja voi jatkua pitkäänkin esityksen päätyttyä. Tämä näkemystä käytin työni lähtökohtana. Tutkimukseni pyrki selvittämään, miten kokonaisvaltaista teatterikokemusta kuvataan sekä luomaan hahmotelman mitä se on.
Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin monimenetelmäisesti Kuopion kaupunginteatterin teatteritapahtumissa, kyselyinä 108 teatterissa kävijälle joulukuussa 2014 sekä ryhmäkeskusteluna seitsemälle henkilölle helmikuussa 2015. Tutkimus eteni löytöretkenä, jossa aineistot toimivat suuntaviittoina ja, joita tarkasteltiin työn teoreettisessa osassa Willmar Sauterin teatteritapahtuma käsitteeseen pohjaten, mutta laajentamalla näkemys kokonaisvaltaiseen teatteritapahtumaan. Kokonaisvaltaisen teatterikokemuksen hahmottamiseksi taustalla vaikutti John Deweyn kokemusfilosofian periaatteet. Teatterissa syntyvää kokonaisvaltaista kokemusta tarkasteltiin avaamalla näitä kokemuksessa vaikuttavia tekijöitä.
Työni osoittaa, että kokonaisvaltaista teatterikokemusta tutkiessa Sauterin teatteritapahtuma käsitteen voi ja tulee nähtävä kokonaisvaltaisemmin. Samalla katsomisen suunta kohdistuu teatterissa kävijään ja hänen kokonaisvaltaiseen kokemukseen, johon vaikuttavat esitys, teatteritapahtuman muut osa-alueet ja konteksti. Kokonaisvaltainen teatterikokemus voi edetä teatteritapahtuman aikana kolmella eri tasolla, joiden syvimmällä symbolisella tasolla kokonaisvaltaisessa kokemuksessa esiintyy esteettisiä piirteitä. Tässä kohtaa Sauterin teatteritapahtuman käsite ja Deweyn kokemusfilosofia yhdistyvät.
Tutkimuksessani esitelty hahmotelma on avaus uudelle tavalle tarkastella teatteritapahtumaa ja kokonaisvaltaista teatterikokemusta sekä ymmärtää kokonaisvaltaiseen teatterikokemukseen vaikuttavia tekijöitä.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Milloin sinä otat itseäsi niskasta kiinni?" : opettajien kokemuksia alisuoriutujista
Kontoniemi, Marita (Jyväskylän yliopisto, 2003)Marita Kontoniemi on tutkinut opettajien kokemuksia koulujen alisuoriutujista. Heitä on arvioitu olevan jopa viidennes oppilaista, poikia valtaosa. Alisuoriutujat ovat heikon koulumenestyksensä vuoksi syrjäytymisvaarassa. ... -
”On tämä pää ja hiukset nää ja korvieni välissä mun omat aivot säteilee ja teitä taas kusetetaan” : Jyväskylän kaupunginteatterin Hair-musikaali nykyteatterin kentällä
Salovaara, Isabella (2018)Tutkin kandidaatintutkielmassani yhdysvaltalaisen Hair-musikaalin tapoja rikkoa perinteiseksi määriteltyjä teatterin konventioita, peilaten niitä odotushorisonttiin. Pohdin myös, miten itse tekijänä oleminen vaikuttaa omiin ... -
Näytelmä korvesta : Kajaanin Kaupunginteatterin valtakunnallisen julkisuuden muodostuminen 2000-2002
Heinonen, Sanna (2004) -
Laulava ja liikkuva lapsi : toiminnallisen laulunopetuksen materiaalipaketti alakouluun
Kartiovaara, Sanna (2015)Lapselle liike on luontaisin tapa ilmentää musiikkia. Myös laulaminen ja oman äänen käyttö on läsnä lapsen elämässä pienestä pitäen. Koulun musiikintunnilla voisi hyödyntää lapsen luontaista intoa liikkua ja laulaa ...