Miten muoti tulee museoon? : Designmuseon Henrik Vibskov -näyttely kuratoinnin näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen muotinäyttelyn kuratointiin liittyviä kysymyksiä Designmuseossa vuonna 2014 esillä olleen, monin tavoin poikkeuksellisen Henrik Vibskov -näyttelyn kautta. Keskeisiksi teemoiksi nousevat sekä muotisuunnittelijoiden retrospektiivien kantamat merkitykset että muodin ja taiteen suhde näyttelykontekstissa. Tätä kautta aihe linkittyy myös nykytaiteen kuratointiin ja sen ajankohtaisiin virtauksiin. Vibskov-näyttelyn kuraattorin teemahaastattelun avulla etsin vastauksia siihen, miksi juuri tämä suunnittelija on valikoitunut suuren muotinäyttelyn aiheeksi, millaisia määrittäviä tekijöitä muotinäyttelyn kuratointiprosessiin liittyy suomalaisessa museossa ja miten ne asettuvat ajankohtaisiin käsityksiin muodin kuratoinnista monitieteisen muodintutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä. Muotinäyttelyiden yleistyminen vuosituhannen vaihteessa on nostanut sekä muodin aseman kansainvälisessä museoympäristössä yleiseen keskusteluun että muodin kuratoinnin kysymykset muodintutkimuksen keskiöön. Marie Riegels Melchiorin mukaan museotoiminnan näkökulmasta on tapahtunut siirtymä pukumuseologiasta muotimuseologiaan. Kärjistetysti tämä tarkoittaa sitä, että painopiste on siirtynyt perinteisestä pukuhistoriallisesta ja vaatetta keskeisenä objektina pitävästä näyttelytyypistä muodin taustalla olevien ajatusten, ideoiden ja prosessien kuvaamiseen eri tavoin ja erilaisissa ympäristöissä. Tanskalaisen Henrik Vibskovin työskentelyssä nivoutuvat yhteen kaupallinen muotisuunnittelu ja monitaiteelliset projektit, mikä tulee ilmi erityisesti merkin erilaisia installaatioita ja performansseja yhdistävissä muotinäytöksissä. Monella tapaa ainutlaatuisena pidetyn suunnittelijan voi nähdä jatkavan taiteen toimintatapoja hyödyntävän konseptuaalisen muodin perinnettä. Vibskovin tuotantoa laajalti koko uran ajalta esitelleessä Designmuseon näyttelyssä vaatteet jäivät sivurooliin, muotimuseologian viitoittaman suunnan mukaisesti. Kuratoriaalisissa valinnoissa painottuivat museon ohjelmistostrategia, johon muotisuunnittelijan luovuuden laajaa skaalaa ja tilallista kokemusta korostava esittäminen soveltui sekä erityislaatuisena vuoropuheluna näyttäytyvä yhteistyö näyttelyprosessissa mukana olleen Vibskovin kanssa. Tutkielmasta hahmottuu kuva sekä muotinäyttelyn että muodintutkimuksen ristiriitaisesta historiasta ja viimeaikaisesta monimuotoisesta kehityksestä. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa muodin asemaan ja siten myös sen esittämiseen ovat vaikuttaneet ambivalentit arvoasetelmat yhteiskunnassa. Yhtäältä muoti on ollut suomalaisen muotoilun kentällä pitkään marginaalissa, mutta toisaalta Marimekon kaltaiset modernistiseen ihanteeseen soveltuneet muodin luojat ovat saaneet merkittävän aseman suomalaisessa (anti)muoti-identiteetissä. Museomuodin yleistyminen 2000-luvun aikana piirtyy esiin myös Designmuseon toimintakertomuksista, mutta syvempi tieto muodin esittämisen erityispiirteistä kotimaan kontekstissa vaatisi laajempaa aiheen perustutkimusta. Näin ollen myös tutkielmani nimessä esiintyvä kysymys ”Miten muoti tulee museoon?” päätyy osaltaan kuvaamaan sitä tutkimattoman maaperän laajuutta, joka Suomessa esiintyneisiin muotinäyttelyihin ja niiden kuratointiin vielä liittyy.