Sosiaalityön keltanokat : narratiivinen tutkimus työuran aloittamisesta sosiaalityössä
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä pro gradu -tutkielmassani halusin saada selville, millaisia kokemuksia sosiaalityöntekijöillä on ensimmäisestä oman alansa työstä. Rajasin tutkimuksen koskemaan niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka ovat aloittaneet työuransa julkisen sektorin työpaikassa.
Keräsin tutkimusaineistoni julkaisemalla kirjoituspyynnön, jossa pyysin tutkimukseen osallistuvia henkilöitä kirjoittamaan omista kokemuksistaan ja kuvaamaan ajatuksiaan ja tunteitaan ensimmäisessä työpaikassaan. Aineistonkeruun aikana sain 15 sosiaalityöntekijän kertomusta, joiden pituus vaihteli yhdestä A4-liuskasta kuuteen liuskaan. Kaikki kirjoittajat olivat naisia. Kolmen sosiaalityöntekijän kertomukset ajoittuvat 1970-luvulle ja osa nykyaikaan. Kaikkien kertomusten ajallinen ulottuvuus ei käynyt teksteistä ilmi.
Tutkimukseni on narratiivinen tutkimus, mikä tarkoittaa tarinoiden tai kertomusten tutkimusta. Narratiivinen tutkimus on mahdollista tehdä monella eri tavalla, eikä sen tekemiseen ole olemassa selkeitä rajoja. Tässä narratiivisessa tutkimuksessani halusin antaa kertojille vapauden tehdä valintoja ja kirjoittaa heille merkityksellisistä kokemuksista. Aineiston analyysiä varten luin kertomukset monta kertaa. Ensimmäisellä lukukerralla kirjasin ylös ensivaikutelman, joka minulle jäi. Sen jälkeen etsin kertomuksista yhtäläisyyksiä, joiden perusteella luokittelin kertomukset neljään eri luokkaan. Nimesin nämä luokat kertomuksiksi kaaoksesta, kertomuksiksi kokemuksen kautta oppimisesta, kertomuksiksi onnistuneista aluista sekä kertomuksiksi hätkähdyttävistä asiakastilanteista. Annoin kertojille salanimet.
Neljän kertojan teksteissä kuvattiin työn alkua kaaosmaiseksi. Työyhteisöissä ilmeni suuria puutteita, esimerkiksi työntekijöitä oli liian vähän ja perehdytys oli puutteellista. Työntekijä ei välttämättä saanut tukea kollegoiltaan tai esimieheltään.
Kokemuksen kautta oppimisestaan kirjoittaneet viisi työntekijää toivat esille, että uran alussa koetut vaikeat tilanteet ovat auttaneet heitä työssään myöhemmin. Työ on ollut heille kaikille aluksi haastavaa ja kuormittavaa. Ristiriita koulutuksen ja työelämän välillä on ollut heidän kokemuksensa mukaan suuri ja virkavastuu on tuntunut painavalta.
Työyhteisön antama tuki helpottaa uudessa työssä selviytymistä ja auttaa perehtymistä. Neljä sosiaalityöntekijää kuvaa ensimmäisiä työkokemuksiaan myöhemmän uran kannalta parhaaksi mahdolliseksi. Työparityöskentely, työyhteisön luottamus ja tuki ovat olleet niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet myönteisesti neljän kertojan kokemuksiin. Hiljaisen tiedon ja ammattitaidon kertyminen vie runsaasti aikaa ja siihen tarvitaan vuorovaikutusta kokeneempien kollegojen kanssa.
Kaksi sosiaalityöntekijää kertoo yksityiskohtaisesti mieleen painuneista hätkähdyttävistä asiakastilanteista ja niiden herättämistä tunteista.
...


Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vapaudenriistosta asiakkaan arvostukseen - aikalaisdiagnoosi sosiaalityön vallasta 1950-1970 -luvuilla ja nykypäivänä
Santanen, Lotta-Julia (2022)Tutkielman tutkimusaiheena on, miten sosiaalityön valta näyttäytyy Suomalaisissa 1950-1970- lukujen aineistoissa ja onko sosiaalityön valta muuttunut 50-70- luvuilta nykypäivään. Tutkimus tekee katsauksen aineistoihin, ... -
Medikalisaatiokritiikki sosiaalityössä : katsaus teoriaan ja sosiaalityön tutkimukseen
Tuohino, Eino (2017)Suomalaisessa (terveys)sosiaalityön tutkimuksessa medikalisaatio eli yhteiskunnan lääketieteellistyminen ei ole ollut tyypillinen keskustelunaihe. Tutkimuksessani paikkaan puutetta tarkastelemalla anglosaksisissa sosiaalityön ... -
Huono-osaisuus sosiaalityössä : sosiaalityön keinoilla huono-osaisuutta vastaan
Moilanen, Laura (2022)Tutkielma sosiaalityön keinoista, joilla huono-osaisten tilanteita voidaan edistää. Rakenteellisen sosiaalityön tuominen osaksi huono-osaisuuden helpottamista Suomessa. -
Osaaminen lastensuojelun sosiaalityössä : Esitys asiantuntijuutta tukevasta urapolkumallista
Yliruka, Laura; Petrelius, Päivi; Alho, Sirkka; Jaakola, Anne-Mari; Lunabba, Harry; Remes, Silja; Keränen, Saara; Teiro, Sanna; Terämä, Anne-Marie (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2020)Osana Lapsi-ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE) syntyi havainto siitä, että lastensuojelun osaami-sesta puuttuu kansallisen tason jäsennys. On tarve määritellä lastensuojelussa tarvittavaa osaamista ja sitä ... -
Näyttöön perustuvat käytännöt sosiaalityössä : systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Toivonen, Tarja (2021)Sosiaalityön käytännön tulisi perustua tutkimuksissa todettuun tieteelliseen näyttöön. Kiinnostus ja myös vaatimukset sosiaalityön näyttöön perustuvaan käytäntöön nousevat sekä sosiaalityöstä professiona että sosiaalityöstä ...