Muntjakin nenä : matkablogi kirjoitusharjoituksena
Hyvä kirjoitustaito on hyödyksi opiskelussa ja työelämässä, vaikka ei aikoisikaan kirjailijaksi. Kirjoittamisen harjoittelu on tärkeää monen kirjoitusoppaan ja ammattikirjailijan mielestä. Tärkeää on erilaisten harjoitusten lisäksi myös kirjoittamisen jatkuvuus. Kannattaa kirjoittaa joka päivä, edes kymmenen minuuttia, jos haluaa kehittyä. Tieteellistä tutkimusta kirjoittamisen harjoittelusta löytyy koskien koulumaailmaa, ja harjoittelun tulokset ovat olleet positiivisia. Myös blogeja on tutkittu kirjoittamisen harjoittelun tiimoilta. Niiden todettiin motivoivan varsinkin nuoria kirjoittamaan monimuotoisuutensa takia.
Yksi blogien alalaji ovat matkablogit. Niiden voi katsoa olevan suora jatke matkakertomuksille, joita on kirjoitettu jo vuosituhansia. Matkakertomukset ja -blogit pyrkivät pohjaamaan totuuteen eikä vain fiktioon, ja ne kertovat kirjoittajan omista kokemuksista matkan aikana.
Tämän pohjalta suunnittelin itselleni kirjoitusharjoituksen matkablogin muodossa selvittääkseni, onko se hyvä kirjoittamisen harjoittelun muoto. Kirjoitin blogiin erilaisia tekstejä kolmen viikon ajan, yhteensä 19 kappaletta. Yhteistä teksteillä oli matkateema ja bloggaukseen liitetyt vapaamuotoisuus ja oman näkökulman tuominen esille. Harjoituksen jälkeen tein itsereflektion neljällä eri tavalla ja lisäksi pyysin palautetta kirjoittamisen ammattilaisilta. Luovan kirjoittamisen oppimista on vaikea mitata luotettavasti, mutta itsereflektion käyttö tuntui tässä hyvältä
ratkaisulta. Usean menetelmän kautta oppii enemmän, ja toisaalta osaan reflektiomenetelmistä voisi käyttää paljon aikaa. Palautetta kannattaa pyytää selkeiden kysymysten avulla, jotta saa palautetta toivomistaan asioista. Matkabloggaus toimii kirjoittamisen harjoittelun välineenä reflektoivan arvioinnin kanssa.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kuka tarinaa kertoo? : uskottava kertoja matkablogissa
Jankeri, Katja (2019)Perinteisiä matkakirjoja julkaistaan aina vain vähemmän, mutta verkossa julkaistavat matkablogit ovat yleistyneet viime vuosina. Matkailua käsitteleviä blogeja löytyy verkosta satoja, ja ne vaihtelevat yhtä matkaa varten ... -
Resdagböcker på Internet som en kommunikativ genre
Pekkarinen, Annukka (2012) -
Christian Dotremontin matkakertomukset ja logogrammit : ekopoetiikan ja paikkasidonnaisen kirjoittamisen polkuja Saamenmaalla
Sjöberg, Sami (Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2023)Saamenmaahan kohdistuu tänä päivänä risteäviä intressejä muiden muassa saamelaisten, kansainvälisten kaivosyhtiöiden ja ympäristöaktivistien tahoilta. Alueen muutospaine oli esillä jo belgialaisen avantgardisti Christian ... -
"Nämä tunteet on hyvä muistaa" : kirjoittaminen ja vuorovaikutus adoptiolapsen odotusta käsittelevissä blogeissa
Parviainen, Hanna (2009)JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta – Faculty Humanistinen Laitos – Department Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Tekijä – Author Hanna Parviainen Työn nimi – Title ”Nämä tunteet on hyvä muistaa.” Kirjoittaminen ja ... -
Anonyymit masennusblogit : julkinen kirjoittaminen, paremmaksi tuleminen, paraneminen
Niemi-Pynttäri, Risto (University of Jyväskylä, Department of Arts and Culture Studies, 2018)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.