Filtering of irrelevant emotional faces during a visual working memory task : an ERP study in dysphoric and control participants
Päivämäärä
2018Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..
Epäolennaisen tiedon suodattaminen työmuistista on tärkeää onnistuneen kognitiivisen toiminnan kannalta. Tunnepitoisten kasvojen on kuitenkin havaittu kaappaavan tarkkaavaisuuden helposti jopa silloin, kun ne ovat tehtävän kannalta epäolennaisia, sillä ne ovat evolutiivisesti tärkeitä ärsykkeitä. Tunnepitoisen materiaalin prosessointi voi lisäksi häiriintyä esimerkiksi masennuksessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella tehtävän kannalta epäolennaisten surullisten ja pelokkaiden kasvonilmekuvien pääsyä visuaaliseen työmuistiin masennusoireisilla (N = 14, Beckin depressioasteikon pistemäärä > 14) ja kontrollikoehenkilöillä (N = 10). Kasvohäiritsijöiden suodattamista mitattiin tehtävän aikana herätevastepotentiaalilla, kontralateraalisella viiveaktivaatiolla (Contralateral Delay Activity, CDA), joka heijastaa visuaalisessa työmuistissa yhtäaikaisesti pidettävien yksiköiden määrää. Lisäksi tehtävän aikaista vastaustarkkuutta käytettiin mittaamaan, vaikuttavatko kasvohäiritsijät myös koehenkilöiden suoriutumiseen tehtävässä. CDA-komponentilla mitattuna paljastui, että surulliset kasvonilmekuvat päätyivät sekä masennusoireisten koehenkilöiden että kontrollikoehenkilöiden visuaaliseen työmuistiin. Lisäksi tulokset osoittivat, että masennusoireiset koehenkilöt pystyivät suodattamaan pelokkaat kasvonilmekuvat kontrolleja tehokkaammin. Näin ollen masennusoireisiin liittyvät ongelmat tunnepitoisen materiaalin prosessoinnissa saattavat vaikuttaa myös pelkoon liittyvän tiedon käsittelyyn, heikentäen evolutiivisesti tärkeää taipumusta suunnata tarkkaavaisuus nopeasti ja automaattisesti mahdollisiin uhkiin ympäristössä.
...
Filtering irrelevant information from accessing working memory is crucial for successful cognitive functioning. However, emotional faces have been found to effectively capture attention even when task-irrelevant, due to their evolutionarily adaptive value. The processing of emotional information can also be impaired in depression. This study aimed to investigate the filtering efficiency of sad and fearful face distractors from visual working memory (VWM) in dysphoric (N = 14, Beck Depression Inventory score > 14) and healthy control (N = 10) participants. The efficiency of filtering the face distractors during a change detection task was examined by an ERP component, Contralateral Delay Activity (CDA), which reflects the number of items simultaneously sustained in VWM. Response accuracy during the task was measured to further examine if the behavioural responses of participants were also affected by the distractors. The CDA results indicated that both dysphoric and control participants were unable to filter the sad faces from VWM. In addition, the CDA revealed a difference between the groups in filtering the fearful faces. Surprisingly, fearful faces were more efficiently
filtered by dysphoric than control participants. These results may suggest that the deficits in processing emotional material linked to depressive symptoms affect the processing of threat-related information, interfering with this important evolutionary mechanism of automatic threat detection.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
The impact of visual working memory capacity on the filtering efficiency of emotional face distractors
Ye, Chaoxiong; Xu, Qianru; Liu, Qiang; Cong, Fengyu; Saariluoma, Pertti; Ristaniemi, Tapani; Astikainen, Piia (Elsevier B.V., 2018)Emotional faces can serve as distractors for visual working memory (VWM) tasks. An event-related potential called contralateral delay activity (CDA) can measure the filtering efficiency of face distractors. Previous ... -
A negative emotional state impairs individuals’ ability to filter distractors from working memory : an ERP study
Ye, Chaoxiong; Liu, Ruyi; Guo, Lijing; Zhao, Guoying; Liu, Qiang (Springer, 2024)Capacity-limited visual working memory (VWM) requires that individuals have sufficient memory space and the ability to filter distractors. Negative emotional states are known to impact VWM storage, yet their influence on ... -
Influence of presentation duration on filtering of irrelevant stimuli in visual working memory
Liu, Qiang; Yin, Xiaomin; Guo, Lijing; Ye, Chaoxiong (BioMed Central, 2024)In environments teeming with distractions, the ability to selectively focus on relevant information is crucial for advanced cognitive processing. Existing research using event-related potential (ERP) technology has shown ... -
Electrophysiological evidence supports the role of sustained visuospatial attention in maintaining visual WM contents
Liang, Tengfei; Chen, Xiaoyu; Ye, Chaoxiong; Zhang, Jiafeng; Liu, Qiang (Elsevier, 2019)Recent empirical and theoretical work suggests that there is a close relationship between visual working memory (WM) and visuospatial attention. Here, we investigated whether visuospatial attention was involved in maintaining ... -
Strategic inhibition of distractors with visual working memory contents after involuntary attention capture
Lu, Jiachen; Tian, Lili; Zhang, Jiafeng; Wang, Jing; Ye, Chaoxiong; Liu, Qiang (Nature Publishing Group, 2017)Previous research has suggested that visual working memory (VWM) contents had a guiding efect on selective attention, and once participants realized that the distractors shared the same information with VWM contents in ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.