Musiikin käyttö oppimisvaikeuksien ja ADHD:n kuntoutuksessa
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka musiikki voi toimia kuntouttavana ja oppimista tukevana tekijänä,
oppimisvaikeuksista sekä ADHD:stä kärsivien lasten kohdalla. Musiikkiterapiaa käytetään näiden vaikeuksien
hoitamisessa, ja sitä voidaan pitää yhtenä vaikuttavana tekijänä lapsen hyvinvoinnin kannalta. Tutkielmassani kuntoutuksella
tarkoitetaan tapoja, joilla pyritään auttamaan lasta selviytymään koulumaailmassa sekä muussa arjessa.
Tutkimukseni on laadultaan kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytän fenomenologishermeneuttista
lähestymistapaa. Tutkimukseni koostuu kahdesta kerätystä aineistosta: viiden, toteuttamani musiikillisen
istunnon analysoinnista sekä yhdestä musiikkiterapeutin teemahaastattelusta. Musiikilliset istunnot pidettiin
8-vuotiaalle lapselle, jolla on ADHD ja oppimisvaikeuksia. Istunnoissa hyödynnettiin musiikillisia elementtejä,
kuten laulamista ja rumpujen soittoa. Näillä pyrittiin kehittämään lapsen kognitiivisia taitoja, jota mitattiin lukunopeuden
kehityksellä. Teemahaastattelun tavoitteena oli puolestaan luoda laajempaa ymmärrystä musiikkiterapian
käyttövoimasta lyhytkestoisten musiikillisten istuntojen aikana sekä selvittää, oliko musiikillisilla istunnoilla lapsen
vaikeuksia huojentavia sekä oppimista tukevia seuraamuksia.
Tutkimustulokseni antoivat viitteitä musiikin hyödyllisyydestä oppimisvaikeuksien tueksi. Tutkittavan lapsen lukunopeus
oli nopeutunut istuntojen aikana, ja lukeminen oli sujuvampaa kuin alussa. Istuntojen vähäisyyden vuoksi
ei kuitenkaan voida todeta, kehittyikö lapsen lukunopeus pysyvämmin, mutta aiheesta toteuttamani teehaastattelun
mukaan, kyseessä saattoi olla ainakin hetkellinen kehitys. Haastattelussa kävi myös selkeästi ilmi, miten musiikilla
voidaan kuntouttaa lapsen kielellisiä valmiuksia, motoristen taitojen harjoittamisen kautta. Musiikilla voidaan siis
vaikuttaa lapsen kognitiivisten taitojen kehitykseen sekä hyödyntää erilaisia musiikillisia elementtejä, kuntouttaessa
ja tukiessa lasten oppimisvaikeuksien, ja keskittymishäiriöiden kirjoa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Musiikin käyttö neurologisten puheenhäiriöiden kuntoutuksessa
Niemi, Susanna (2020)Kirjallisuuskatsaus siihen mitä on tutkittu musiikin käytöstä neurologisperäisten puheenhäiriöiden kuntoutuksessa. Työssä käsitellään myös musiikin ja puheen vaikutuksia aivoihin ja miten nuo molemmat käyttävät samoja aivoalueita. -
Verbal and academic skills in children with type 1 diabetes
Hannonen, Riitta (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
Motorisen oppimisen vaikeudet tulee tunnistaa varhain
Asunta, Piritta (Liikuntatieteellinen seura, 2019)Heikot motoriset taidot ovat yhteydessä oppimisen, toiminnanohjauksen ja tarkkaavuuden ongelmiin ja lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Varhaisella tuella voidaan vaikuttaa myönteisesti lapsen ... -
Peruskouluikäisten kehityksellisen koordinaatiohäiriön pysyvyys ja sen yhteys oppimisvaikeuksiin ja koulutyöskentelytaitoihin
Kanerva, Anu; Terho, Mari (2010)