Populism on the loose
Published in
Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisujaDate
2018Populismitutkimus on pääosin keskittynyt etsimään populismia määrittäviä yhteisiä piirteitä tai hahmottamaan populismia sosiaalisena logiikkana. Tässä kirjassa tarkastellaan populismin sisäisiä eroja. Populismi vaihtelee ensinnäkin kulttuurikontekstin mukana. Populistiset liikkeet ovat jopa yhteiskunnallisesti samankaltaisissa maissa, kuten Pohjoismaissa, yleensä varsin erilaisia. Toiseksi populismiin vaikuttavat merkittävästi sellaiset muuttujat kuin sukupuoli, luokka ja uskonto. Ja kolmanneksi populismin käsite sinänsä ”irti” tavalla, johon sopii Ernesto Laclaun populismiteoriasta tuttu termi ”kelluva merkitsijä”.
Tämän kirjan otsikko, ”Populism on the loose”, viittaa yhtä aikaa kahteen eri kehityskulkuun – siihen, että populismi on levinnyt ja valtavirtaistunut nopeasti ja siihen, että sitä määritellään hyvin monilla eri tavoilla. Kirja pyrkii luonnehtimaan populismin monimuotoista ilmiötä eri suunnista, esimerkiksi kulttuurikontekstin, sukupuolen, viestinnän ja politiikantutkimuksen näkökulmista. Kirjassa käsitellään populismia mm. Venezuelassa, Italiassa, Romaniassa ja Turkissa, mutta osa artikkeleista keskittyy Suomeen ja Perussuomalaisen puolueen nousuun tällä vuosisadalla. Eroavaisuuksia ja kontekstuaalisuutta korostava kirja on merkittävä kontribuutio nopeasti kehittyvän populismin tutkimuksen kentällä.
...
While much of present-day populism studies have focussed on identifying features shared by populist movements or on populism as a social logic, this volume looks at the variability and intersectionality of populism. First, populist phenomena vary according to cultural context. Second, populism gets entangled with gender, class and religion among other things. And third, the very concept of populism tends to get loose to the extent of justifying the term ‘floating signifier’, familiar from Ernesto Laclau’s approach to populism.
The title of this volume, ‘populism on the loose’, refers to two different tendencies at the same time: to the fact that populism has become ubiquitous and to how it is being defined in many different ways. We seek to outline the multifaceted phenomenon through several approaches from cultural, gender, and communication studies as well as political science. While the book as a whole explores populism in countries ranging from Venezuela to Italy, Romania, and Turkey, many of these papers reflect on Finland especially in relation to the Finns Party and its emergence in the 2000s and 2010s, and makes a significant contribution in this less studied phenomenon.
...
Publisher
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-7401-5ISSN Search the Publication Forum
1457-6899Keywords
Erdoğan, Recep Tayyip Chávez, Hugo Patmos lähetyssäätiö Guggenheim-museo Suomen kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Helsingin Sanomat populism jytky antifeminismi 1965-2015 populismi politiikka kansallinen identiteetti hallitukset (valtiot) sanomalehdet lehdistö nationalismi kommunismi maskuliinisuus sukupuolittuminen hallitus vihapuhe Pohjoismaat Ruotsi Suomi Turkki Venezuela Romania Italia
Metadata
Show full item recordCollections
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
The 'jytky' of the Finns party : or, how to take advantage of masculinity in populist politics
Kovala, Urpo; Pöysä, Jyrki (Jyväskylän yliopisto, 2018)In this article the authors look at the way leading politicians of the Finns Party have appealed to masculine values. The exceptional rise of the populist party between 2003 and 2015 is seen as a major indicator of the ... -
The concept of populism in the Finnish newspaper Helsingin sanomat
Vaarakallio, Tuula (Jyväskylän yliopisto, 2018) -
The Inclusion and Exclusion of Europe as a Discursive Strategy in Populist Political Rhetoric
Lähdesmäki, Tuuli (Inter-Disciplinary Press, 2014)In recent decades global cultural flows and the movement of people within and across the borders of the EU have diversified Europe by increasing the inner pluralism of European societies. At the same time European societies ... -
Suomalaisten populistien matka maaseudun puolustajista nationalisteiksi
Cazes, Marie (Toinen Aatos Oy, 2024)Suomen populistipuolueiden identiteetin merkittävimmät tukipilarit ovat maalaisuus, nationalismi, antielitismi ja perinteiset sukupuoliroolit. Vuosikymmenten saatossa identiteetti on kuitenkin sopeutunut ympäröivän ... -
Poliittisen konsensuksen tuho : Helsingin Sanomien pääkirjoitusten perussuomalaisia käsittelevät diskurssit vuoden 2011 eduskuntavaalien aikaan ja niiden jälkeen
Palmgren, Johannes (2014)Perussuomalaiset sai suuren voiton vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja puolueen suosio kasvoi gallupeissa jo pitkään ennen vaaleja. Edellisissä vaaleissa vuonna 2007 perussuomalaisten kannatus oli 4,1 prosenttia. Vuonna 2011 ...