Tuulivoiman hyväksyttävyys : kyselytutkimus suomalaisten tuulivoima-asenteista
Tekijät
Päivämäärä
2017Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Tässä tutkielmassa analysoitiin suomalaisten tuulivoima-asenteita, niihin vaikuttavia tekijöitä
sekä niiden yhteyttä tuulivoimaan kohdistuvaan käyttäytymiseen. Tuulivoiman yhteiskunnallisella hyväksyttävyydellä tarkoitetaan tuulivoima-asennoitumista ja tuulivoiman yhteiskunnallisella
hyväksynnällä tarkoitetaan käyttäytymistä tuulivoimaa kohtaan. Teoreettinen viitekehys muodostuu tuulivoima-asennetutkimuksille epätyypillisistä asenneteorioista sekä tyypillisemmästä katsauksesta hyväksyttävyyden ja hyväksynnän käsitteisiin. Tavoitteenani on tarkastella tutkimuskysymyksiä siten, että tutkimustulokset ovat vertailtavissa aikaisempiin tutkimuksiin etenkin tuulivoima-asenteiden ja asenteiden taustatekijöiden osalta. Tämän tutkimuksen kulmakivenä on valmiin tutkimusaineiston käyttö. Tutkimusotteena on empiirinen analyysi, joka perustuu mittaustuloksiin ja tekstiaineistoon.
Tuulivoiman yhteiskunnallinen hyväksyttävyys on Suomessa korkealla tasolla. Silti tuulivoima-
alan kasvu on ollut huomattavasti hitaampaa meillä kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa yhteiskun-
nallisen hyväksyttävyyden taso on matalampi. Syitä hankkeiden hitaalle etenemiselle on haettu
paikallisesta vastustuksesta ja nimby-ilmiöstä (not in my backyard, ei minun takapihalleni). Tä-
män tutkimuksen tulokset eivät kuitenkaan viittaa paikalliseen vastustukseen tai nimby-ilmiöön,
sillä asunnon ja tuulivoimapuiston etäisyydellä ei todettu olevan vaikutusta tuulivoima-asenteissa
ilmeneviin eroihin. Lisäksi näyttää siltä, että esimerkiksi tuulivoima-alueen tuttuus tuulivoima-
alueella liikkumisen muodossa on tekijä, joka vaikuttaa useimmin käsityksiin tuulivoimasta.
Vahvinta korrelaatiota oli havaittavissa tuulivoimaloiden äänen sekä loma-asunnon ja tuulipuis-
ton etäisyyden välillä. Edellisten lisäksi myönteisesti tuulivoimaan suhtautuvista henkilöistä hä-
viävän pieni osa vastustaisi oman kotikunnan tuulivoimahanketta.
Tuulivoima-alan kasvua hidastavien asennetaustatekijöiden löytyminen helpottaisi huomattavasti
tuulivoima-alan kehitystä Suomessa. Asennemittauksessa täsmällisyys on olennaista, sillä mittaus
ennustaa tiettyä toimeenpanoaikomusta ja käyttäytymistä sitä todennäköisemmin, mitä yksityis-
kohtaisemmin asennetta mitataan. Tulevaisuudessa kannattaakin huolehtia, että asennemittareita
suunnitellessa otetaan huomioon selkeät teoriat niin asenteiden kuin käyttäytymisen muodostumi-
sesta sekä hyväksyttävyyden käsitekehyksistä, sillä pinnallisella kysymyksenasettelulla ei saada
syvällisiä tutkimustuloksia.
...
Muu nimeke
Kyselytutkimus suomalaisten tuulivoima-asenteistaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kuluttajan motivaatioiden ja asenteiden vaikutus ruokaverkkokaupan kotiinkuljetuspalveluiden käyttöön
Kauppinen, Jussi (2023)Ruokaverkkokaupan kotiinkuljetuspalvelut ovat yleistyneet varsinkin vuoden 2020 koronakriisin aikana ja edelleen sen jälkeen. Palveluntarjoajia on Suomen markkinalla jo useita ja kukin toteuttaa näitä palveluita hiukan ... -
Ilmastonmuutosasenteet Suomessa : suomalaisten ilmastonmuutosta koskevat asenteet ja niissä tapahtunut muutos vuosina 2000 ja 2010
Riekki, Elisa (2015)Tässä Pro Gradu-tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ilmastonmuutosta koskevia asenteita vuosina 2000 ja 2010 ja näissä asenteissa tapahtunutta muutosta kahden eri ajankohdan välillä. Ilmastonmuutosta lähestytään ... -
”Juhannuksena sää saattaa olla lämmin” : Mitä sanomalehtien sääkirjoitukset kertovat suomalaisten suhteesta säähän ja ilmastoon?
Huttunen, Suvi (Suunnittelumaantieteen yhdistys, 2020)Ilmasto konkretisoituu ihmisten arkeen sään kautta; ilmaston merkitys välittyy sään kokemisessa ja säälle annetuissa paikallisissa merkityksissä. Näin sään ja sille annettujen kulttuuristen merkitysten tutkiminen tuo ... -
Vaihtoehtoisuutta ja valtavirtaisuutta : tutkimus suomalaisten lumilautailijoiden uria raamittavista asenteista, olosuhteista ja resursseista
Ojala, Anna-Liisa (University of Jyväskylä, 2015) -
Tuulivoima ympäristöestetiikan tapauksena
Lääkkölä, Anu (2007)Tuulivoimaprojektit kohtaavat toisinaan huomattavia vaikeuksia koettujen esteettisten haittojen synnyttämän vastarinna vuoksi. Tässä tutkielmassa tarkastelen tuulivoiman erityispiirteitä esteettisen arvottamisen kohteena. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.