Sympaattisen hermoston viriäminen, synkronia sekä vuorovaikutuksen rakentuminen monitoimijaisen pariterapian hiljaisissa hetkissä

Abstract

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli lisätä tietoa hiljaisista hetkistä osana monitoimijaisten pariterapiaistuntojen vuorovaikutusta. Tutkimus oli osa Jyväskylän yliopiston Relationaalinen mieli -tutkimusprojektia. Tutkimuksen aineistona toimivat kolmen pariterapiatapauksen yhteensä kuusi videoitua terapiaistuntoa, joissa oli mitattu osallistujien autonomisen hermoston reaktioita. Tarkastelu rajattiin istuntojen äänienergian perusteella paikannettuihin 10 sekunnin mittaisiin matalan äänienergian kohtiin eli hiljaisiin hetkiin sekä näiden ympärille muodostettuihin 20 sekunnin mittaisiin laajennettuihin hetkiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin ensin tilastollisesti, poikkesivatko osallistujien sympaattisen hermoston viriämisestä kertovien ihon sähkönjohtavuuden merkitsevien vasteiden määrät toisistaan hetkissä ja niiden ulkopuolella. Laajennetuista hetkistä valittiin lyhytaikaisen sympaattisen hermoston synkronian esiintymisen perusteella hetket, joissa tarkasteltiin lähemmin osallistujien välistä pidemmän aikavälin sympaattisen hermoston synkroniaa korrelaatioiden avulla sekä vuorovaikutuksen rakentumista keskustelunanalyysin periaatteita soveltaen.

Tulokset osoittivat, että sekä hiljaisissa että laajennetuissa hetkissä osallistujilla esiintyi vähemmän sympaattisen hermoston viriämistä kuin istunnoissa hetkien ulkopuolella. Lisäksi ihon sähkönjohtavuuden vasteita esiintyi vain osassa hetkistä. Koska sympaattisen hermoston viriäminen voi kertoa sekä kognitiivisen että emotionaalisen kuorman kasvamisesta, näiden hetkien ajateltiin olleen osallistujille jollain tavalla haastavia. Lähemmin tarkasteltujen hetkien osalta havaittiin, että pidemmän aikavälin sympaattisen hermoston synkroniaa ei välttämättä esiintynyt samoilla osallistujilla, joilla lyhytaikaista synkroniaa oli havaittu. Synkroniaan liittyvässä tutkimuksessa olisikin tärkeää huomioida tarkasteltavan aikavälin vaikutus tuloksiin. Hetkissä tapahtuvaa osallistujien välistä vuorovaikutusta tarkasteltaessa löydettiin hiljaisille hetkille tyypillisiä ilmaisuja, joihin liittyi erilaisia hiljaisen prosodian piirteitä. Hetket voitiin kokonaisvaltaisen dialogisen vuorovaikutuksen perusteella jakaa kahteen luokkaan. Pysähtymisen hetkissä hiljaisuuden kautta sanotulle muodostui tilaa, minkä jälkeen käsiteltyjä aiheita oli mahdollista lähestyä uusista näkökulmista. Aktiivisissa ymmärryksen rakentamisen hetkissä havaittiin asiakkaiden pyrkivän sanallistamaan kokemuksiaan terapeuttien tukiessa prosessia. Tulosten perusteella erityisesti terapeuttisessa työssä voidaan oppia paremmin ymmärtämään hiljaisten hetkien erilaisia merkityksiä vuorovaikutuksessa sekä hyödyntämään hiljaisuutta ja puheen hiljaisen prosodian piirteitä esimerkiksi osana yhteistä tunteiden säätelyä.