Autonomisen hermoston vasteet ja synkronia pariterapian reflektiivisten keskustelujen vuorovaikutuksen ja erityisten hetkien tarkastelussa

Abstract

Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston Psykoterapian Opetus- ja tutkimusklinikalla toteutettavaa Relationaalinen Mieli -tutkimushanketta. Tutkimuksessa tarkasteltiin pariterapian reflektiivisten keskustelujen vuorovaikutusta ja erityisiä hetkiä. Tarkastelussa hyödynnettiin terapiaistuntojen nauhoitteiden lisäksi asiakkaiden ja terapeuttien autonomisen hermoston vasteista ja synkroniasta saatavaa tietoa sekä jälkihaastatteluaineistoa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaiset reflektiivisissä keskusteluissa käsitellyt teemat sekä keskustelun piirteet ovat erityisen merkityksellisiä asiakkaille ja millaisia ainutlaatuisia vuorovaikutuksellisia ilmiöitä keskusteluissa esiintyy. Tutkimuksen kohteena oli kaksi pariterapiatapausta, ja tutkimusaineisto koostui näiden tapausten neljän mittausistunnon reflektiivisistä keskusteluista. Kaikki reflektiiviset keskustelut teemoiteltiin sisällöllisen tarkastelun perusteella, ja teemat luokiteltiin edelleen tunnevalenssin perusteella haastaviin, neutraaleihin ja voimavarakeskeisiin teemoihin. Lisäksi terapeuttien keskusteluista poimittiin reflektiiviselle keskustelulle luonteenomaiset piirteet. Keskustelujen teemojen ja piirteiden merkitystä tarkasteltiin suhteessa terapian osapuolten EDA-vasteisiin ja -synkronioihin sekä hengitysrytmin poikkeamiin. Lisäksi tarkasteltiin reflektiivisten keskustelujen aikaisia kehollisia säännönmukaisuuksia, joiden ajateltiin kertovan terapian osapuolten välisestä vuorovaikutuksesta yleisemmällä tasolla. Havaitsimme kehollisten vasteiden ja synkronian olevan selvässä yhteydessä reflektiivisten keskustelujen teemaluokkiin, piirteisiin ja vuorovaikutuksellisiin ilmiöihin. Terapian osapuolten välisen synkronian tarkastelu osoitti terapeuttien ja asiakkaiden virittäytyvän toistensa tunnekokemuksille, vaikka heidän välillään ei ole suoraa, kasvokkaista vuorovaikutusta reflektiivisten keskustelujen aikana. Reflektoivan terapeutin havaittiin seuraavan ihon sähkönjohtavuuden vaihtelussa kuuntelevaa terapeuttia. Tutkimuksemme tulokset tukevat teoriaa, jonka mukaan ihmisen keho ei vain passiivisesti reagoi ympäristön ärsykkeisiin vaan suuntautuu aktiivisesti ympäristöönsä arvioiden sen ilmentämiä merkityksiä. EDA-viriämistä havaittiin erityisesti tunnevalenssiltaan voimakkaiden teemojen ja keskustelun hetkien kohdalla. Tietyt keskustelujen piirteet näyttivät olevan erityisen merkityksellisiä terapeuteille ja asiakkaille. Tulosten pohjalta reflektiivisten keskustelujen käytäntöjä on mahdollista kehittää siten, että ne tukisivat vielä paremmin asiakkaiden terapiaprosessia. Tulokset lisäsivät tietoa reflektiivisen keskustelun teemojen ja piirteiden merkityksestä sekä keskustelun aikaisen vuorovaikutuksen kokonaisvaltaisuudesta.