Rehtori työhyvinvoinnin edistäjänä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia käsityksiä ja kokemuksia rehtoreilla on työhyvinvoinnin edistämisestä. Tavoitteena oli myös selvittää työhyvinvoinnin edistämisen haasteita sekä haasteisiin vastaamiseen kehitysideoita. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jota varten haastateltiin yksilöhaastatteluilla kolmea alakoulun rehtoria. Haastattelut tehtiin puhelimen välityksellä syksyllä 2016, ja ne toteutettiin teemahaastatteluina. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.Tulokset osoittivat, että rehtorilla on suuri merkitys työhyvinvoinnin edistäjänä. Rehtorien mukaan tavoitteena olisi luoda työyhteisö, jossa on avoin ilmapiiri. Yhteisöllisyyttä ja keskinäistä tukea vahvistivat myös rehtorien mukaan viikoittaiset tapaamiset koulussa työasioihin liittyen sekä tapaamiset vapaa-ajalla. Haastatteluista kävi myös ilmi, että rehtorit pitivät asemaansa tärkeänä ja keskeisenä koulussa.
Rehtorit näkivät haasteena työhyvinvoinnin edistämisessä opettajien jaksamisen, johon vaikuttivat jatkuva työmäärän kasvu sekä työn vaativuuden lisääntyminen. Työhyvinvoinnin edistämisessä rehtorit pitivät tärkeänä jaetun ja pedagogisen johtajuuden merkitystä työhyvinvoinnin haasteisiin vastattaessa.
Rehtorin merkityksestä opettajien työhyvinvointiin ei ole juurikaan tehty tutkimuksia, joten olisikin tärkeää, että jatkotutkimukset keskittyisivät siihen, miten rehtori voi maksimoida opettajien hyvinvoinnin työyhteisössä. Tärkeää olisi myös tarjota rehtoreille työkaluja kehittää omaa toimintaansa johtajana.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Rehtoreiden kokemuksia opettajien työhyvinvointiin vaikuttamisesta
Herranen, Vilma (2023)Mediassa on viime aikoina uutisoitu paljon opettajien työssä jaksamisesta. Opettajien uupuminen, sekä työn kuormittavuus ovat johtaneet heikentyvään työhyvinvointiin. Loppuun palaminen ja heikko työhyvinvointi näyttäytyvät ... -
Opettajan työhyvinvointi : liikunta työhyvinvoinnin edistäjänä opettajan työssä
Taipalus, Laura (2017)Tässä pro gradu -tutkimuksessa tutkitaan opettajien työhyvinvointia ja erityisesti sitä, miten liikunta toimii työhyvinvoinnin edistäjänä opettajan työssä. Koska liikunnalla on aikaisempien tutkimusten valossa osoitettu ... -
Johtajan rooli työhyvinvoinnin edistämisessä : miten varhaiskasvatuksen yksikön johtaja voi toiminnallaan edistää työyhteisön työhyvinvointia?
Kovalainen, Karoliina; Riihelä, Sofia (2022)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä on varhaiskasvatuksen yksikön johtajan rooli työyhteisön työhyvinvoinnin rakentumisessa, ja millaisia työhyvinvointia edistäviä johtajan toimintatapoja varhaiskasvatuksessa ... -
Rehtoreiden näkemyksiä koronapandemian vaikutuksista työhön ja työhyvinvointiin
Salminen, Inka; Ikonen, Valentin (2022)Tässä tutkimuksessa tutkittiin, miten rehtorit kokevat koronapandemian vaikuttaneen heidän omaan ja johtamansa koulun henkilöstön työhön ja työhyvinvointiin. Selvitimme lisäksi, mikä rehtoreita auttaa jaksamaan ...