Kansallispuistojen kehitys Keski-Suomessa

Abstract

Kansallispuistojen perustaminen on keskeinen osa luonnonsuojelun historiaa Suomessa. Tarkoituksenani on selvittää kansallispuistojen kehitystä ja erityisesti niiden perustamisprosessia Keski-Suomessa. Tutkimuksessa keskitytään Pyhä-Häkin, Salamajärven, Isojärven ja Leivonmäen kansallispuistoihin. Lähestymistapani pohjaa ympäristöhistoriaan, eli otan huomioon tutkimuksessa ihmisen ja ympäristön suhteen. Ensimmäiset kansallispuistot perustettiin Suomeen vuonna 1938. Ensimmäinen keskisuomalainen kansallispuisto (Pyhä-Häkki) perustettiin vuonna 195, seuraavat vasta 1980-luvulla. 1950- ja 1970-lukujen välillä kansallispuistojen hoito, kehittäminen ja suunnittelu olivat huonolla tolalla, sillä kansallispuistoja hallinnoinut Metsähallitus toimi samaan aikaan myös metsätalouden parissa. 1970-luvulla luonnonsuojelujärjestöt alkoivat vaatia uusia kansallispuistoja.

Kansallispuistokomitean mietinnössä 1976 ehdotettiin 42 uutta kansallispuistoa sekä useita laajennuksia. Lopulta perustettiin kompromissiratkaisuna vain 17 kansallispuistoa. Keski-Suomeen Leivonmäelle ehdotettu Rutajärvi-Haapasuon kansallispuisto peruuntui. Salamajärven ja Isojärven kansallispuistot perustettiin ja Pyhä-Häkkiä laajennettiin. Erityisesti Rutajärvi-Haapasuon ja Isojärven kansallispuistoja vastustettiin niin metsäteollisuudessa kuin metsähallituksessa vedoten kansantaloudellisiin vaikutuksiin ja työllisyyteen. Vuonna 1956 perustettuja kansallispuistoja, kuten Pyhä-Häkkiä ei vastustettu lähes ollenkaan verrattuna aiheesta seuranneeseen vastustukseen 1970-luvulla. Puistoja perustamista taas perusteltiin luonnonsuojelulla ja matkailulla. Matkailulla pyrittiin lievittämään kritiikkiä työpaikkojen menetystä kohtaan. Keski-Suomen kansallispuistojen kehitystä tarkastelemalla saa hyvän kuvan siitä, miten kansallispuistoja vastustettiin ja kannatettiin sekä siitä kuinka pitkä prosessi niiden perustaminen voi olla. Lisäksi voidaan nähdä kuinka luonnonsuojelu kehittyi siirryttäessä suojelemaan vanhojen metsien sijasta suurempia ja monipuolisempia kokonaisuuksia. Esimerkiksi kansallispuistot käsittivät suoalueita, joita ei aiemmin arvostettu