Työssäni tutkin Hursserlin reduktion metodia, joka on hänen kehittämänsä suuntauksen, transsendentaalisen fenomenologian, tutkimusmenetelmä. Vastaan kysymykseen, viekö reduktion metodi välttämättä solipsismiin vai ei. Lähtökohtanani on reduktion metodia vastaan esitetty ulkoinen ja sisäinen solipsismi-kritiikki. Vastaan erityisesti Hubert L. Dreyfusin esittämään ulkoiseen kritiikkiin, jonka mukaan Husserlin transsendentaalis-fenomenologinen tutkimus ajautuu välttämättä tilanteeseen, jossa ei voida esittää objektiivisia väittämiä. Analysoin myös Husserl-tutkimuksen keskusteluissa esiintyvää sisäistä kritiikkiä, jonka mukaan reduktion metodi on ongelmallinen tutkittaessa yhteisöllisyyttä ja kokemusta toisista.
Työni on eksegeettinen siinä mielessä, että selvitän, minkälainen metodi reduktio on, miten se Husserlin mukaan suoritetaan ja mitkä ovat Husserlin transsendentaalisen fenomenologian ominaiset piirteet. Toisaalta pyrin tutkimuksellani systemaattisesti selvittämään, viekö red
uktion metodi solipsismin ongelmiin. Käytän eksegeettisen tutkimukseni tuloksia vastatessani reduktion metodia vastaan esitettyyn kritiikkiin sekä sisäiseen kritiikkiin.
Reduktion metodin tutkimukseni on rajattu Husserlin transsendentaaliseen fenomenologiaan, erityisesti Husserlin reduktion metodia käsitteleviin töihin luentosarjasta Die Idee der Phänomenologie teokseen Die Krisis der europäischen Wissenschaften und die transzendentale Phänomenologie. Keskityn transsendentaalis-fenomenologiseen reduktioon sekä eideettiseen reduktioon. Käsittelen myös Husserlin abstrahoivaa ja solipsistista metodia, nk. reduktiota omimman sfääriin, joka voidaan suorittaa ainoastaan transsendentaalis-fenomenologisen reduktion jälkeen. Työssäni käsittelemäni solipsismi-kritiikki on melko yleinen reduktion metodiin kohdistuva kritiikin muoto, mutta kritiikki on edelleen keskustelunaihe Husserl-tutkimuksessa.
Tutkimukseni tuloksena esitän, että reduktion metodi on yleiskäsite usealle Husserlin fenomenologiselle tutkimusmetodille. Transsendentaalis-fenomenologinen reduktio sekä eideettinen reduktio ovat siis kaksi eri metodia, jotka voidaan suorittaa ilman toista, mutta jotka ovat kumpikin välttämättömiä transsendentaalis-fenomenologisessa tutkimuksessa. Solipsismi-kritiikin suhteen väitän, että Dreyfusin esittämä kritiikki ei päde. Husserl-tutkimuksessa esitetty sisäinen kritiikki taas perustuu osin sekaannuksille ja on osittain oikeutettua.
...
In my thesis, I examine Husserl's method of reduction – the investigation method of his transcendental phenomenology. I answer the question as to whether or not the method of reduction necessarily leads to solipsism. My point of departure is both the external critique and the internal critique of the method. I especially answer the critique presented by Hubert L. Dreyfus, according to which Husserl's transcendental-phenomenological investigation necessarily leads to a situation where we cannot pose objective claims. I also analyse internal critique posed by Husserl scholars, according to which the method of reduction is problematic when investigating intersubjectivity and our experience of others.
My work is exegetic in the sense of clarifying what kind of a method Husserl's reduction is, how it is accomplished, and what the distinctive features of transcendental phenomenology are. On the other hand, I aim at systematically examining the question whether the method of reduction
leads to problems of solipsism. I apply the results of my exegetic investigation in answering the critiques of the method of reduction.
My investigation of the method is limited to Husserl's transcendental phenomenology, especially to his works treating reduction, from the lecture series Die Idee der Phänomenologie to the work Die Krisis der europäischen Wissenschaften und die transzendentale Phänomenologie. I concentrate on the transcendental-phenomenological reduction and the eidetic reduction. I also discuss Husserl's abstractive and solipsistic method, the so-called reduction to the sphere of ownness, which can be accomplished only after the transcendental-phenomenological reduction. The solipsism critique that I treat in my thesis is a common kind of critique against Husserl, but this kind of critique is still a discussed topic.
My conclusions are as follows: The method of reduction is a hypernym for many of Husserl's phenomenological methods. The transcendental-phenomenological reduction and the eidetic reduction are two separate methods that can in principle be accomplished without accomplishing the other but are both necessary for the transcendental-phenomenological investigation. Regarding the solipsism critiques, the critique posed by Dreyfus is not justified. The internal critique posed by Husserl scholars is partly based on confusions and is partly justified.
...
