Yhdyskuntajätevesilietteen alkuainekoostumuksen määrittäminen käyttämällä ICP-OES ja ICP-MS laitteistoja
Tekijät
Päivämäärä
2017Kiertotalouden ideana on hyödyntää jäte- ja sivuvirroista saatavat raaka-aineet uusien tuotteiden tuottamiseen, jolloin voidaan säästää neitseellisiä raaka-aineita. Näitä ovat esimerkiksi lannoitteissa käytettävä fosfori ja useissa fossiilisia polttoaineita korvaavissa tuotteissa käytettävät harvinaiset maametallit ja jalometallit. Luonnonsuojelun lisäksi kiertotalouteen kannustavat jatkuvasti kasvava kysyntä resursseista sekä niiden saatavuuden hankaloituminen.
Jyväskylän seudulla käynnistetyn Innovatiivinen kiertotalous -hankkeen kiinnostuksen kohteena on Nenäinniemen jätevedenpuhdistamon mädätetyn jätevesilietteen kiertotaloudellisen arvon selvittäminen. Tämän Pro gradu -työn tarkoituksena oli kehittää ICP-OES ja ICP-MS -laitteistoille mittausmenetelmät, joilla tutkittavan näytteen ravinnepitoisuuksia, harvinaisia maametallipitoisuuksia sekä jalometallipitoisuuksia määritettiin.
ICP-OES:lle kehitettiin ravinteiden sekä harvinaisista maametalleista skandiumin ja yttriumin analysointia varten mittausmenetelmät. Muiden harvinaisten maametallien sekä jalometallien mittausmenetelmät kehitettiin ICP-MS:lle. Mädätetyn jätevesilietteen alkuainepitoisuuksien perusteella alumiinin, raudan, kalsiumin, fosforin, piin, palladiumin ja ceriumin talteenottoa voi pitää kannattavana.
Mädätetylle yhdyskuntajätevesilietenäytteelle tehtiin eri hapoilla ja niiden eri konsentraatioilla uuttoja, joiden tarkoituksena oli alustavasti selvittää eri alkuaineiden liukeneminen eri happouuttoliuoksiin. Kokeiden perusteella fosforin liuottamisessa toimi parhaiten rikkihappo, jonka avulla saavutettiin suhteellisen hyvä saantoprosentti samalla, kun muiden ravinteiden liukeneminen oli vähäistä. Harvinaisten maametallien talteenotossa toimivat parhaiten 6 molaarinen vetykloridi- ja typpihappo. Jalometallien talteenoton suunnittelua varten tarvitaan vielä lisää kokeita, mutta palladiumin liukeneminen vetykloridihappoon vaikutti parhaimmalta käytetyistä uuttoliuoksista.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Use of Fe and Al Containing Electrocoagulation Sludge as an Adsorbent and a Catalyst in Water Treatment
Rajaniemi, Kyösti; Heponiemi, Anne; Hu, Tao; Bergna, Davide; Tuomikoski, Sari; Lassi, Ulla (American Society of Civil Engineers (ASCE), 2023)In this study, three different electrocoagulation (EC) sludges were studied as an adsorbent (removal of humic acids) and as a catalyst [catalytic wet peroxide oxidation (CWPO) of bisphenol A (BPA)]. The sludges originated ... -
A review on the recent advances in electrochemical treatment technologies for sludge dewatering and alternative uses
Rumky, Jannatul; Deb, Anjan; Shim, Moo Joon; Laakso, Ekaterina; Repo, Eveliina (Elsevier BV, 2023)Municipal wastewater treatment plants generate enormous quantities of sludge as a byproduct, which not only contains a significant amount of water and harmful pathogens but also serves as a repository for a variety of ... -
Raudan talteenotto FePO4-jätevesilietteestä neste-nesteuutolla
Larsson, Sylva (2021)Kirjallisessa osiossa perehdyttin fosforin erottamiseen jätevesilietteestä sekä raudan talteenottoon neste-nesteuutolla. Kokeellisessa osiossa tutkittiin valitun uuttosysteemin toimivuutta Fe(III):lle ja optimoitiin ... -
The occurrence and problems of residual antibiotics during wastewater treatment
Numminen, Ilona (2019)Jätevesien ja lietteiden sisältämät haitta-ainepitoisuudet, jotka johtuvat pääosin riittämättömistä puhdistusprosesseista, ovat olleet tutkinnan alla jo vuosikymmenten ajan mahdollisten ympäristöhaittojen vuoksi. Yksi ... -
RAVITA Technology : new innovation for combined phosphorus and nitrogen recovery
Rossi, Laura; Reuna, Sini; Fred, Tommi; Heinonen, Mari (IWA Publishing, 2018)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.