Valokuvaus kuvataiteilijan apuvälineenä : Tampereen ensimmäinen ammattitaiteilija Kaarlo Vuori (1863-1914) muotokuvamaalarina ja valokuvaajana
Pro gradussa tarkastellaan valokuvien käyttöä taiteilijoiden apuna. Tutkimuksessa kerrotaan myös valokuvauksen historiasta sekä annetaan esimerkkejä siitä, miten suomalaiset taiteilijat suhtautuivat valokuvauksen tuomiin etuihin taideteosten sommittelussa. Lisäksi selvitetään, miten yleistä valokuvien hyödyntäminen taiteen teossa on ollut.
Tutkimuksen keskeinen kohdehenkilö on Tampereen ensimmäinen ammattitaiteilija Kaarlo Vuori. Tutkimus on rajattu pääasiassa Vuoren maalaamiin muotokuviin sekä hänen ottamiinsa valokuviin. Valokuvien ja muotokuvamaalauksien yhtäläisyyksiä ja eroja tarkastellaan käyttämällä muodon ja visuaalisten yksityiskohtien vertailevaa analyysiä. Tutkielmassa tuodaan esille myös Kaarlo Vuoren elämän vaiheet. Siinä keskitytään hänen taiteilijan uraansa ja tuodaan esille, mitä hänestä kirjoitettiin sanomalehtien taidearvosteluissa sekä muissa artikkeleissa hänen elinaikanaan.
Teosten tulkintaan on käytetty laadullista ja hermeneuttista analyysiä sekä teosten keskinäisiin vertailuihin sisällönanalyysiä. Ikonografista analyysiä on käytetty mahdollisuuksien mukaan. Seuraavat aiheet olivat tutkimuksessa keskeisiä: Käyttikö Kaarlo Vuori valokuvia usein apuna muotokuvien teossa? Olivatko valokuvat Kaarlo Vuorelle vain suuntaa-antavia malleja vai kopioiko hän valokuvat tarkasti tekemiinsä muotokuvamaalauksiin?
Tutkimus osoittaa kiistattomasti, että Kaarlo Vuori otti valokuvia malleistaan ja käytti niitä apuna muotokuvia maalatessaan. Osa teoksista on toteutettu hyvin tarkasti valokuvien mukaan, toisille valokuvat ovat olleet vain suuntaa antavia. Lisäksi tutkimuksessa ilmeni, että suomalaiset taiteilijat käyttivät valokuvia apuna taideteosten sommittelussa, ja hyvin yleistä se on ollut muotokuvamaalausten kohdalla.
...
Muu nimeke
Tampereen ensimmäinen ammattitaiteilija Kaarlo Vuori (1863-1914) muotokuvamaalarina ja valokuvaajanaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Lehtorin muotokuva : G. A. Stooren valokuvat omaelämäkerrallisuuden tulkkina
Mäkinen, Virpi (Historiallinen yhdistys, 2018)Museoiden, arkistojen ja kirjastojen digitoitujen kokoelmien julkaiseminen verkkotietokannoissa ja saavutettavuuden parantuminen mahdollistaa valokuva-aineistojen aiempaa laajemman tutkimuksellisen käytön. Valokuvausharrastaja ... -
Vieras minä : abjekti Helene Schjerfbeckin ja Åke Mattaksen omakuvissa
Haavisto, Susanna (2015)Tässä tutkielmassa käsittelen Helene Schjerfbeckin ja Åke Mattaksen omakuvia Julia Kristevan abjekti-käsitteestä muodostamani tulkinnan kautta. Abjekti liittyy yksilön psyyken kehityksessä primäärinarsismiksi ... -
Modernismin ilmiöt, Tampereen taiteilijaseura ja Aamulehden 1950-luvun kulttuuripalsta sekä Aamulehden kritiikki Ryhmä 7:n yhteisnäyttelystä Tampereen kirjastotalolla 1958
Vaaranmaa, Mika (2020)Sivututkielmani käsittelee modernismin taustoja ja kehitystä, modernististen vaikutteiden saapumista suomalaiseen ja tamperelaiseen kuvantekemiseen 1940- ja 1950-luvulla, sekä Tampereen taiteilijaseuraa ja sen modernistisiä ... -
Unto Koistisen omakuvia
Koistinen, Kaisa (1992) -
Tove Janssonin omakuvat visuaalisena omaelämäkertana
Ruusunen, Rebekka (2023)Tutkielmassani tarkastelen Tove Janssonin kuutta omakuvaa vuosilta 1937–1942. Koska aiempi tutkimus on vahvasti muumeihin liittyvää, tavoitteenani on antaa Janssonin maalaustaiteelle lisää painoarvoa. Tutkin sitä, millaisena ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.