Tove Janssonin omakuvat visuaalisena omaelämäkertana
Tutkielmassani tarkastelen Tove Janssonin kuutta omakuvaa vuosilta 1937–1942. Koska
aiempi tutkimus on vahvasti muumeihin liittyvää, tavoitteenani on antaa Janssonin
maalaustaiteelle lisää painoarvoa. Tutkin sitä, millaisena Jansson kuvaa itseään omakuvissaan ja millaisia merkityksiä niistä voidaan löytää. Lisäksi koetan selvittää, minkälainen merkitys näillä omakuvilla on ollut Janssonin uralla. Tutkimusmenetelminä käytän
semioottista ja biografista analyysimenetelmää. Semioottisen menetelmän kautta teen
omakuvista tulkintoja ja yhdistelen sen jälkeen saatuja vaikutelmia Janssonin biografiaan. Keskeisiä elämäkertoja, joita hyödynnän tutkielmassani, ovat Tuula Karjalaisen Tee
työtä ja rakasta (2013) ja Boel Westinin Sanat, kuvat, elämä (2008). Lisäksi käytän Boel Westinin ja Helen Svenssonin teosta Kirjeitä Tove Janssonilta (2014), jossa esitetään Janssonin
kirjeenvaihtoa.
Omakuvat esittävät Tove Janssonin elämää eri elämänvaiheissa, jolloin niiden voidaan katsoa muodostavan visuaalisen omaelämäkerran. Janssonin omakuvista voidaan
löytää yhteyksiä ranskalaiseen kolorismiin, läheisiltä saatuihin vaikutteisiin sekä taustalla oleviin ihmissuhteisiin ja niistä syntyneisiin tunteisiin. Omakuvien maalaaminen
on mahdollistanut autokommunikaation ja oman identiteetin tarkastelemisen. Lisäksi
Jansson on kuvien avulla pystynyt kyseenalaistamaan tuolloin vallitsevia sukupuolirooleja ja ottamaan omaa tilaa naisena taidemaailmassa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Naiskuva ja ekspressionismi Kuopion koulun taiteessa 1980–1986
Vepsä, Anna (Taidehistorian seura, 2022)Artikkelini aiheena ovat Kuopion koulun taiteilijoiden naisaiheiset teokset. Kuopion kouluksi tai koulukunnaksi kutsuttiin väljää kuvataiteilijoiden ryhmää, jonka ydinhenkilöitä olivat Pauno Pohjolainen (s. 1949), Markku ... -
"Kaikki tämä on ollut eikä tule koskaan enää. Sitä on vaikea ajatella." : omaelämäkerrallisuus, eksistentialismi ja moniaikaisuus kuvataiteilija Elga Sesemannin tuotannossa
Huupponen, Rosa (2021)Maisterintutkielmassani tarkastelen kuvataiteilija Elga Sesemannin tuotantoa omaelämäkerrallisuuden, eksistentialismin ja moniaikaisuuden näkökulmista. Elga Sesemann on pitkään ollut oman viiteryhmänsä marginaalissa ja ... -
Egypti valtaa mielenliikkeet : muutoksia Erkki Hirvelän kuvataiteessa vuodesta 1998
Perttuli, Eveliina (2023)Tutkimukseni käsittelee kuvataiteilija Erkki Hirvelän tuotantoa. Tutkimuksessani keskityn erityisesti 2000-luvun vaihteeseen Hirvelän kuvataiteellisessa tuotannossa ja siihen, mitkä olivat syyt sen taustalla, että Egypti ... -
”The Attitudes” : säätyläisnaisen identiteetin rakentaminen muotokuvien kautta 1700-luvun lopun Britanniassa
Hoppu, Johanna (2022)1700-luvun lopulla Eurooppaa leimasi merkittävä kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen muutos. Näiden muutosten keskiössä vaikuttivat Emma Hamilton, Angelica Kauffman ja Georgiana, Devonshiren herttuatar. Heidän muotokuvansa ... -
Ellen Thesleffin omavalokuvat : pukeutuminen taiteilijan itseilmaisuna ja fin de siècle -aikakauden kuvastajana
Jones, Maarit (2021)Tutkimuskohteena on suomenruotsalaisen kuvataiteilija Ellen Thesleffin (1869–1954) pukeutuminen, jota on aiemmin tulkittu dandy-habituksen ilmaisustrategiana ja hänen maskuliinista pukeutumistaan on verrattu naisten ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.