Maisterintutkielmassani tarkastelen neuvolan kielikysymyksiä. Aihetta on tutkittu hyvin vähän, vaikka terveydenhoitajat kohtaavatkin työssään monenlaisia kielikysymyksiä etenkin maahanmuuttajataustaisia asiakkaita kohdatessaan. Tutkimuksissa on keskusteltu paljon työelämän kielivaatimuksista. Terveydenhoitajan täytyy arvioida oman kielitaitonsa lisäksi asiakkaan kielitaidon riittämistä mm. tulkkaustarvetta pohtiessaan. Yksi keskeinen terveydenhoitajan tehtävä on arvioida lapsen kielenkehitystä ja antaa ohjeita lapsen suotuisan kehityksen edistämiseksi.
Tässä tutkielmassa selvitetään, minkälaisia kielellisiä haasteita terveydenhoitajaopiskelijat ovat havainneet neuvolatyössä maahanmuuttaja-asiakkaita kohdatessaan ja miten näitä haasteita on pyritty ratkaisemaan harjoittelujaksojen aikana. Tähän liittyen kartoitetaan osapuolten kokemuksia kasvokkaisen ja kirjallisen vuorovaikutuksen sujumisesta. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia haasteita ja käytänteitä liittyy monikielisessä ympärist
össä elävän lapsen kielenkehityksen arvioimiseen ja tukemiseen sekä minkälaisia käsityksiä terveydenhoitajaopiskelijoilla ja neuvolan asiakkailla on monikielisyydestä ja sen tukemisesta. Tarkastelun kohteena on myös, miten neuvolatyön kielelliset ja monikulttuurisuuteen liittyvät vaatimukset näkyvät terveydenhoitajien opinnoissa. Tutkimus on laadullinen, ja teemahaastatteluilla haastatellaan viittä eri henkilöä: kahta terveydenhoitajaopiskelijaa, kahta maahanmuuttajataustaista äitiä ja terveydenhoitajaopiskelijoiden opettajaa. Aineistoa analysoidaan sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimus pohjautuu teoriaan kielikäsityksistä, monikielisyydestä ja lapsen kielenkehityksestä. Kieliasiantuntijat perustavat yleensä käsityksensä dialogiseen ajatteluun, jossa kieli nähdään vuorovaikutuksena, ajassa ja paikassa mukautuvana ilmiönä sekä heteroglossiana. Monikielisyyden tutkimuksessa nostetaan esille kielen arvo esimerkiksi kulttuurin, identiteetin ja perhesiteiden kannalta. Lapsi voi oppia useita kieliä yhtäaikaisesti.
Haastatteluiden perusteella asiakkaalta ja terveydenhoitajalta vaaditaan erityistä keskittymistä vuorovaikutustilanteessa kielieroista johtuen. Kommunikoiminen ei aina ole helppoa, mistä voi seurata mm. väärinymmärryksiä ja toimijuuden rajoittumista. Myös tulkin käyttöön liittyy monia vuorovaikutuksellisia ja ajankäytöllisiä haasteita. Terveydenhoitajat eivät myöskään aina onnistu asiakkaan kielitaidon riittävyyden arvioimisessa. Kirjallista materiaalia on huonosti saatavilla eri kielillä, eikä aina löydy järkeviä tapoja hyödyntää suomenkielisiä materiaaleja.
Haastateltavien käsitykset kielistä vaihtelevat. Osasta haastatteluista nousee esille hieman monologissävytteinen näkemys, joka voi johtaa vahingollisiin ratkaisuihin perheen kielipolitiikan kannalta: vanhemmat eivät esimerkiksi puhu lapsilleen äidinkieltään. Toisista haastatteluista nousee esille dialogissävytteisempi käsitys, joka taas voi johtaa positiivisiin ratkaisuihin perheiden elämässä: kielten suojelemiseksi toimitaan ja perheessä pidetään yllä sekä omaa kielirepertoaaria että valtaväestön kieliä.
Haastatteluiden perusteella opinnoissa ei välttämättä käsitellä monikulttuurisuutta, monikielisyyttä ja maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden asioita juuri lainkaan. Tästä seuraa, että terveydenhoitajien käsitykset monikielisyydestä ovat sattumanvaraisia eikä myöskään tietoa monikielisen lapsen kielenkehityksen arvioimisesta välttämättä ole. Toisaalta laadukkaita tapoja arvioida monikielisen lapsen kielenkehitystä ei vielä ole riittävästi olemassa, vaan tutkimusta monikielisen kielenkehityksen arvioinnin ja tukemisen edistämiseksi tarvitaan lisää. Lisäksi terveydenhoitajat tarvitsevat lisää koulutusta monikielisyyteen, monikulttuurisuuteen ja tulkin käyttöön liittyen. Myös materiaalien kääntäminen muille kielille on yksi mahdollisuus kehittää terveydenhuollon asiakkaiden parempaa hoitoa.
...
