Taidekokemukset sosiaalisten ja yksilöllisyyttä vahvistavien tarpeiden tyydyttäjinä : uusia näkökulmia taiteita koskevaan hyvinvointikeskusteluun
Taiteiden ja hyvinvoinnin välinen yhteys on ollut suomalaisen kulttuuripolitiikan keskeisiä aiheita vuodesta 2007 saakka, kun hallituksen strategia-asiakirjassa asetettiin Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Tämä johti vuosina 2010-2014 toteutettuun Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -ohjelmaan, jonka toiminta-aikana kehiteltiin hyvinvointia edistäviä taiteellisen toiminnan muotoja. Toimintaohjelman kautta myös paljon kansainvälistä taiteisiin liittyvää hyvinvointitutkimusta tuli Suomessa laajempaan tietoisuuteen.
Vaikka erilaisilla taiteen muodoilla on useissa tutkimuksissa todettu olevan hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia, harva tutkimus on yrittänyt selittää näiden vaikutusten syitä. Lisäksi kliiniset tutkimukset ovat harvoin ottaneet huomioon, millainen rooli taidekokemusta ympäröivillä olosuhteilla tai kokijan omalla maulla on havaittujen vaikutusten kanssa.
Tällä tutkimuksella pyrin tuomaan esille, että taiteiden sijaan pitäisi puhua taidekokemusten hyvinvointivaikutuksista. Väitteeni juontaa juurensa holistiseen ihmiskäsitykseen, eli ajatukseen, että ihmisen fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja kokemukselliset ulottuvuudet ovat kaikki toisiinsa sidoksissa. Siksi myös pääasiassa mielen sisäinen taidekokemus voi heijastella monenlaisina hyvinvointivaikutuksina niin fyysisesti kuin sosiaalisestikin. Taideteos tai -esitys itsessään on vain osatekijä taidekokemuksen kokonaisuudessa.
Tutkielmaani varten haastattelin viittä aktiivista taiteiden harrastajaa heidän harrastustensa syistä. Tärkein löytöni oli se, että haastateltavat perustelivat harrastustaan kahdeksan eri tavoitteen kautta. Nämä tavoitteet olivat tunteiden läpikäyminen, arjesta irtautuminen, harrastuksessa kehittyminen, ihmisenä kasvaminen, ymmärretyksi tulemisen kokeminen, ihmissuhteiden vahvistuminen, ajatusten jakaminen ja käsittely, sekä yhteisöllisyydentunteen kokeminen. Tarveteorioiden näkökulmasta mainittujen tavoitteiden avulla tyydytetään yleisinhimillisiä tarpeita, mikä johtaa lisääntyvään hyvinvointiin. Toinen merkittävä huomioni oli, että haastateltavat sopeuttivat ja muokkasivat tavoitteitaan oman makunsa, voimavarojensa ja teosta kohtaan asettamiensa odotusten mukaisesti sekä kokemuksen sosiaalisesta kontekstista riippuen.
...
Muu nimeke
Uusia näkökulmia taiteita koskevaan hyvinvointikeskusteluunAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kirjallisuuskatsaus kuorolauluharrastuksen itsekoettua hyvinvointia edistävistä syistä ja vaikutuksista
Attar, Hakim (2024)Tutkielma on kirjallisuuskatsaus kuorolauluharrastuksen itsekoettua hyvinvointia edistävistä syistä ja vaikutuksista. Tutkielma painottuu alan suomalaiseen tutkimukseen, aikuiskuorolauluharrastajiin, sekä täsmällisten ... -
Pursuing decentralisation : regional cultural policies in Finland and Sweden
Renko, Vappu; Johannisson, Jenny; Kangas, Anita; Blomgren, Roger (Routledge, Taylor & Francis, 2022)In both Finland and Sweden, decentralisation has traditionally been an essential cultural policy aim. This article explores how, by pursuing decentralisation, the regional jurisdictions have been presented with more ... -
Mitä ikääntyneiden kulttuuripalveluilla tarkoitetaan? : Käsitteiden analyysiä
Aholainen, Mari (Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry, 2019)Ikääntyneiden kulttuuripalvelut ymmärretään usein konkreettisten toimintojen ja niitä perustelevien hyvinvointivaikutusten näkökulmasta. Ikääntyneiden kulttuuripalveluiden merkitykset muodostuvat kuitenkin laajemmista ... -
”Vähintään kerran viikossa käy joku konsertoimassa” : palvelutalojen ja hoivakotien johtajien sekä kulttuurivastaavien käsityksiä yksiköiden musiikki- ja kulttuuritoiminnasta
Ahonen, Juulia (2023)Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tarjota ajankohtaista ja yhteiskunnallisesti hyödyllistä tietoa taiteen ja kulttuurin hyödyntämisestä ikäihmisten hyvinvoinnin tukena sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tutkielma ... -
Miten taide vaikuttaa? : kulttuurisia näkökulmia hyvinvointiin ja terveyteen
Aholainen, Mari; Jäntti, Saara; Tammela, Annika; Tanskanen, Jani (Suomen lääkäriliitto, 2021)• Taiteen ja kulttuurin terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on saatu runsaasti laadullista ja määrällistä tutkimusnäyttöä. • Taide voi lievittää kipua ja vähentää lääkehoidon tarvetta. • Hyvinvoinnin merkitykset ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.