Kanadan ulkosuomalaiset suomen kielen ylläpitäjinä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan ulkomailla asuvien perheiden kielellisiä valintoja, käytänteitä sekä niiden taustalla vaikuttavia kieli-ideologioita. Siinä keskitytään Kanadassa asuviin ensimmäisen polven ulkosuomalaisiin ja heidän lapsiinsa. Ulkomaille muutettaessa eteen tulee tilanne, jossa oma äidinkieli kuuluu vähemmistöön. Tällöin joudutaan tekemään monia käytännön ja periaatteellisen tason valintoja sen suhteen, mitä kieltä käytetään ja missä tilanteissa. Äidinkielen ylläpitäminen ei välttämättä ole samanlainen itsestäänselvyys kuin aiemmassa kotimaassa. Tutkielman tarkoitus on kartoittaa, miten ulkosuomalaisten perheiden vanhemmat suhtautuvat suomen kielen ylläpitämiseen ja seuraavalle sukupolvelle siirtämiseen. Tutkin, mitkä tekijät vaikuttavat kielen ylläpitämiseen uudessa monikielisessä ympäristössä. Tutkielmasssa keskeisessä asemassa ovat kielenkäytön taustalla vaikuttavat kieli-ideologiat. Pohdin, millaisia kieli-ideologioita ulkosuomalaisten puheessa rakentuu äidinkielen ylläpitämiseen liittyen. Aineistoni koostuu viidestä Kanadassa asuvan ulkosuomalaisen äidin yksilöhaastattelusta, jotka tein Skype-ohjelman välityksellä. Toteutin haastattelut puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Analyysia olen tehnyt sekä sisällönanalyysia että diskurssianalyysia apuna käyttäen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kieli-ideologioiden, monikielisyyden ja perheiden kielikäytänteiden ympärille. Kieli-ideologioita tarkastelemalla on mahdollista avata kielen ylläpitämiseen ja siirtämiseen liittyviä kysymyksiä siitä näkökulmasta, kuinka tietyt uskomukset ja ajatukset kielestä – eli kieli-ideologiat – vaikuttavat kielen ylläpitoon ja siirtämiseen. Aineistosta selvisi, että haastatellut ulkosuomalaiset suhtautuivat suomen kieleen ja sen siirtämiseen pääosin positiivisesti. Kieltä haluttiin ylläpitää, se koettiin tärkeäksi ja usein jopa velvollisuudeksi. Tärkein suomen kielen ylläpitämisen tapa oli perheen sisäinen kommunikointi. Myös yhteydenpito Suomeen ja suomalaisen median käyttö olivat tärkeitä keinoja. Arjen resurssikysymykset nousivat keskeisiksi, kun pohdittiin perheen kielivalintoja ja kielikäytänteitä. Vaikka halua kielen ylläpitämiseen olisi, ei arkielämä välttämättä tue useamman kielen systemaattista ja pitkäjänteistä kehittämistä. Vaikka ulkosuomalaiset vanhemmat arvostivat suomen kieltä, aineistosta huokuu kanadalaisen yhteiskunnan läsnäolo. Kieltä halutaan säilyttää ja sitä arvostetaan, mutta samalla tiedostetaan ympäristön valtakielen vaikutus erityisesti lasten kielenkäyttöön. Usein vanhemmille riittääkin, että lapset pystyvät kommunikoimaan suullisesti suomeksi eikä esimerkiksi natiivin kaltaista luku- tai kirjoitustaitoa edellytetä. Oman kielenkäyttönsä suhteen vanhemmat olivat huomattavasti tarkempia ja edellyttivät hyvää suomen kieltä. He odottivat itseltään myös kokonaisvaltaisempaa panostusta kielen ylläpitämiseen kuin lapsilta. Haastateltavien puheessa rakentui useita, osittain ristiriitaisia ja päällekkäisiä kieli-ideologioita. Nimesin nämä monikielisyyden ideologiaksi, äidinkielen vaalimisen ideologiaksi, instrumentaaliseksi ideologiaksi sekä hyvän suomen kielen ideologiaksi. Monikielisyyttä arvostettiin, mutta siihen liittyi vahvasti ylpeys Suomesta ja suomalaisuudesta. Erityisesti toiselle polvelle kielen välineellinen arvo vaikuttaisi kuitenkin olevan syy, miksi kieltä kannattaa käyttää. Jos kieli ei näyttäydy omassa arjessa merkityksellisenä, ei kiinnostusta kielen käyttöön välttämättä löydy. Tutkielma osoittaa, että myös lähtökohdiltaan täysin suomenkielisessä perheessä kohdataan monenlaisia kieleen liittyviä kysymyksiä, kun suomen kieli siirretään uuteen monikieliseen ympäristöön.