Maisterintutkielmassani tarkastelen suomen kielen non-formaalia eli suunnitelluissa toiminnoissa mutta koulukontekstin ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Tutkin Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu ry:n kansainvälisten vapaaehtoistyöntekijöiden suomen kielen käyttöä ja oppimista. Olen tehnyt Jelmussa vapaaehtoistyötä 15 vuoden ajan, joten tutkimuksessani on etnografista otetta. Suomen kielen oppimista vapaaehtoistyössä on tutkittu vasta erittäin vähän, vaikka kielen oppimisesta työelämässä on jo jonkin verran tutkimustietoa. Esimerkiksi työyhteisön tuella on havaittu olevan merkitystä maahanmuuttajataustaisen työntekijän kielen oppimiselle.
Tutkimukseni aineisto on kerätty haastattelemalla viittä vapaaehtoistyöntekijää, osaa suomeksi ja osaa englanniksi. Lisäksi olen haastatellut Jelmu ry:n entistä vapaaehtoisvastaavaa. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt diskurssianalyysia. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys pohjaa ekologiseen näkökulmaan kielenoppimisesta, jonka mukaan oppimi
sen ymmärtämisessä keskeistä on oppijan aistitoiminta, sosiaalinen aktiivisuus sekä vuorovaikutus, johon oppija sitoutuu. Ekologiseen näkökulmaan liittyy olennaisena affordanssi, joka tarkoittaa organismin ja ympäristössä ilmenevän ominaisuuden vastavuoroista suhdetta. Kielellisistä resursseista tulee affordansseja, kun oppija rakentaa niihin henkilökohtaisen suhteen.
Tutkimukseni mukaan vapaaehtoistyöntekijät oppivat suomea ennen kaikkea vuorovaikutustilanteissa asiakkaiden ja työyhteisön jäsenten kanssa. Kieltä opitaan passiivisesti kuuntelemalla ja aktiivisesti puhetilanteisiin osallistuen. Affordansseina toimivat myös muun muassa kirjalliset ohjeet. Vapaaehtoistyössä opitaan erityisesti puhekieltä ja sanastoa. Vapaaehtoistyöntekijät pääsevät hyvin mukaan työyhteisöön suomen kieltä osaamattominakin, mutta kielen oppiminen helpottaa syvällisempää kanssakäymistä työkavereiden kanssa ja muun muassa huumorin ymmärtämistä. Kielitaito ei määrittele vapaaehtoistyöntekijän työtehtäviä: jokainen on päässyt halutessaan kokeilemaan haastavampiakin työtehtäviä kielitaitotasostaan huolimatta. Työyhteisön jäsenet tukevat kielen oppimista muun muassa antamalla oppijalle tarvittavia sanoja tai fraaseja, toistamalla ja selittämällä sanoja, korjaamalla kieltä ja antamalla aikaa miettiä. Ryhmätilanteissa vapaamuotoisesti keskusteltaessa suomea osaamaton vapaaehtoistyöntekijä kuitenkin usein ”unohtuu.” Näissä tilanteissa suomenkielisten olisi hyvä varmistaa, että suomea vasta opettelevatkin pysyvät mukana keskustelussa.
Tulosten pohjalta minua jäi mietityttämään, miten ratkaista yhteisön vuorovaikutustilanteissa kieltä opettelevan henkilön ymmärtämisen varmistaminen ja keskusteluun mukaan ottaminen. Myös englannin kielen vahva asema Suomessa ja englannin käyttö lingua francana mietityttää, koska asialla tuntuu olevan sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia kielen oppimiseen. Vapaaehtoistyön kenttää pitäisi tutkia jatkossa laajemmin, jotta kolmannen sektorin hyödyntämismahdollisuuksista kielenoppimisen ja kotoutumisen saralla saataisiin lisää tietoa.
...
