Fyysisen aktiivisuuden, masennusoireiden ja tyypin 2 diabeteksen välinen yhteys

Abstract

Fyysinen aktiivisuus on yksi tyypin 2 diabeteksen hoidon ja ennaltaehkäisyn kulmakivistä. Fyysisellä aktiivisuudella on myös osoitettu olevan yhteys vähentyneisiin masennusoireisiin. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden, masennusoireiden ja tyypin 2 diabeteksen välistä yhteyttä sekä kartoittaa sosiodemografisten ja kliinisten tekijöiden yhteyttä tyypin 2 diabetekseen. Poikkileikkaustutkimukseen kutsuttiin yhteensä 4500 tutkittavaa, joista 2745 iältään 45-74 –vuotiasta osallistui mukaan D2D-masennustutkimukseen. Tutkittavat rekrytoitiin kolmen eri sairaanhoitopiirin alueelta: Keski-Suomesta, Pirkanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Tutkittaville suoritettiin terveystarkastus, jonka aikana he täyttivät kyselylomakkeita. Tutkittavilla todettiin olevan tyypin 2 diabetes, jos sairaus oli itse raportoitu ja lääkärin aikaisemmin toteama tai terveystarkastuksen yhteydessä todettu. Masennusoireita kartoitettiin Beckin kyselylomakkeella ja fyysistä aktiivisuutta International Physical Activity Questionnaire (IPAQ) kyselylomakkeen lyhyellä versiolla. Fyysisen aktiivisuuden, masennusoireiden ja tyypin 2 diabeteksen välistä yhteyttä kartoitettiin Pearson Chi-Square testillä ja sosiodemografisten ja kliinisten muuttujien yhteyttä tyypin 2 diabetekseen tarkasteltiin logistisella regressioanalyysilla. Tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys oli 23 % alhaisessa, 17 % kohtalaisessa ja 13% korkeassa fyysisen aktiivisuuden luokassa (p<0.001). Myös masennusoireiden esiintyvyys aleni fyysisen aktiivisuuden kasvaessa. Kohtalaisesti liikkuvilla tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys oli suurempaa masennusoireisilla henkilöillä verrattaessa niihin, joilla ei ollut masennusoireita (p=0.038). Logistisen regressioanalyysin perusteella korkea ikä, rasva-aineenvaihduntahäiriöt, korkea verenpaine, suuri vyötärönympärys ja alhainen fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä korkeampaan riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen, kun taas naimisissa olo tai avoliitto, koulutusvuodet, tupakointi, painoindeksi, krooniset sydänsairaudet tai masennusoireet eivät osoittaneet yhteyttä tyypin 2 diabetekseen. Alhainen fyysinen aktiivisuus on yhteydessä korkeampaan masennusoireiden ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyteen. Masennusoireet eivät näyttäisi olevan kuitenkaan yhteydessä suurentuneeseen riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen, kun kardiometaboliset riskitekijät ja alhainen fyysinen aktiivisuus otettiin analyysissa huomioon, joten pitkittäisseurantatutkimuksia tarvitaan asian selvittämiseen. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että aikaisen vaiheen terveyskäyttäytymisen sekä metabolisten riskitekijöiden seulominen terveydenhuollossa on tärkeää tyypin 2 diabeteksen sekä masennuksen ehkäisyssä.

Physical activity is a corner stone of type 2 diabetes treatment and prevention. The association between physical activity and lower prevalence of depressive symptoms has been well documented. The aim of this study was to investigate associations between physical activity, depressive symptoms and type 2 diabetes and furthermore associations between sociodemographic and clinical variables in type 2 diabetes. Out of 4500, 2 745 participants aged 45-74 from three hospital districts of central Finland, Pirkanmaa and southern Ostrobothnia attended in this cross-sectional study. All participants went through a health examination and sociodemographic variables were assessed with a questionnaire. The participants were defined as having type 2 diabetes if it was self-reported and diagnosed by a doctor or screened during the health examination. Depressive symptoms were determined with the 21-item Beck Depression Inventory (BDI-21) with cutoff score ≥10 and physical activity with International Physical Activity Questionnaire (IPAQ). The association between physical activity, depressive symptoms and type 2 diabetes were tested by Pearson Chi-Square test and logistic regression models were used to examine the factors predicting type 2 diabetes. The prevalence of type 2 diabetes was 23 % in low, 17 % in moderate and 13 % in high level PA groups (p <0.001). The prevalence of depressive symptoms decreased with increasing physical activity. The prevalence of type 2 diabetes were higher in people with depressive symptoms compared to those without depressive symptom in moderate physical activity level (p=0.038). Logistic regression models showed that higher age and high blood pressure, dyslipidemia, waist circumference and low physical activity were significantly related to a higher risk of type 2 diabetes; whereas married or common law married, education in years, current smoking, BMI, chronic heart disease and depressive symptoms showed no association with type 2 diabetes. Low physical activity is associated with higher prevalence of depressive symptoms and type 2 diabetes. Depressive symptoms did not seem to increase the risk of having type 2 diabetes after adjusting with all potential confounders. More longitudinal studies are needed to clarify the association. These findings highlight the importance of early-stage screening and intervention of health-related behavior and cardio-metabolic risk factors in order to prevent type 2 diabetes and depressive symptoms.