Case Forssan Suvi-ilta : cohesion as a key element in building a voluntary sport event organization
Tekijät
Päivämäärä
2016Pääsyrajoitukset
Yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa, Suomi on yksi kärkimaista, kun mitataan liikunnan harrastamisen säännöllisyyttä. Juoksu on harrastusmuotona tullut viime vuosina yhä suositummaksi. Samaan aikaan myös Suomessa järjestettävien juoksutapahtumien määrä on lisääntynyt kattaen nyt jo satoja tapahtumia vuosittain. Yksi suurimmista ja pitkäikäisimmistä juoksutapahtumista Suomessa on Forssan Suvi-ilta. Kuten monet muutkin urheilutapahtumat Suomessa, myös Forssan Suvi-ilta luottaa vapaaehtoisiin. Vapaaehtoisten läsnäolo on elintärkeä tälle urheilutapahtumalle.
Tämä tapaustutkimus kuvaa vapaaehtoisuutta Forssan Suvi-illassa. Tutkimuksen tarkoituksena on tarjota tietoa niin vapaaehtoisten profiileista kuin heidän motiiveistaan toimia vapaaehtoisena tässä urheilutapahtumassa. Vapaaehtoisuutta urheilussa on tutkittu melko paljon ympäri maailman. Kuitenkin Suomessa meillä on vain joitakin urheilun vapaaehtoisuuteen liittyviä tutkimuksia ja vielä vähemmän niitä, jotka käsittelisivät vapaaehtoisuutta juoksutapahtumissa. Forssan Suvi-ilta on urheilutapahtuma, jonka ominaispiirteitä ovat sekä se, että se on järjestetty paikallisten voimin, mutta myös se, että tapahtuma järjestetään pienessä kaupungissa kaukana suurista keskuksista. Nämä asiat tekevät tästä tapauksesta erityisen ja tutkimisen arvoisen.
Kyselylomake ja havainnointi olivat tämän tutkimuksen tutkimusmetodit. Internet-pohjainen kyselylomake lähetettiin valikoiduille vapaaehtoisille sähköpostitse keväällä 2014. Kokonaisvastausaika kyselyyn oli kuukausi. Tänä aikana kyselyyn vastasi yhteensä 35 vapaaehtoista.
Vapaaehtoiset nostivat kolme tärkeintä syytä vapaaehtoisena toimimiselleen. Tärkein syy vapaaehtoisuudelle oli ”yhteisöllisyys ja me-henki”. Seuraavat kaksi tärkeintä syytä olivat ”kiinnostus urheilua kohtaan” ja ”yhteisön palveleminen”, jotka arvotettiin yhtä tärkeiksi. Tulokset korostavat yhteisöllisyyden tärkeyttä ja tiimihengen voimaa vapaaehtoisuuden motivaation ylläpitäjinä. Ihmiset ovat sitoutuneempia toimimaan vapaaehtoisena pidemmän aikaa, kun he tuntevat tekevänsä jotain merkityksellistä yhdessä. Yhteisön palveleminen tässä tapahtumassa vapaaehtoisena toimimalla on myös tärkeä ja sitouttava asia näiden vapaaehtoisten keskuudessa. Tämän tutkimuksen tulokset voivat tarjota niin oivalluksia tapahtuman järjestäjälle Forssan Suvi-illan kehittämiseksi tulevaisuudessa kuin myös työkaluja vapaaehtoisten houkuttelemiseksi tulevina vuosina.
...
Along with other Nordic Countries, Finland is one of the top countries when it comes to regularity in sport and physical activity. Running as a leisure activity has become more and more popular in recent years. At the same time, the amount of running events in Finland has increased covering now hundreds of events yearly. One of the biggest and long-lived running event in Finland is the Forssan Suvi-ilta. As many other sport events in Finland the Forssan Suvi-ilta is also relying on volunteers. The presence of the volunteers is crucial to this sport event.
This is a case study about volunteering in the Forssan Suvi-ilta. This study aims at providing information about the profiles and the motives of the volunteers who participate in this sport event. Volunteering in sport is rather well-studied worldwide. However, in Finland we have not many studies related to volunteering in sport events and even fewer which would deal with volunteering in running events. The fact that the Forssan Suvi-ilta is a sport event organized by the locals in a small town far from the big cities is what makes this case special and worth studying.
Questionnaire and observation were the research methods in this study. The Internet-based questionnaire was sent to selected volunteers via email in spring 2014. The time given for reply was one month and during that time there were 35 responds received in total.
There were three main reasons for volunteering that were valued the most among the volunteers. The most important reason for volunteering was ”community and we-spirit”. The following two reasons ”interest in sport” and ”serving the community” were equally valued. The results highlight the importance of a community and the power of the team as the motivator in volunteering. People are committed to volunteer for a longer period of time when they feel that they do something meaningful together. Serving the community by volunteering in this event is also an important and committing factor for the volunteers. The results of this study may provide insights to the event organizer for improving the Forssan Suvi-ilta in the future as well as tools for attracting volunteers in the following years.
...
Muu nimeke
Cohesion as a key element in building a voluntary sport event organizationAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vapaaehtoiskokemukset Vuokatissa järjestetyn Euroopan nuorten talviolympiafestivaali -tapahtuman aikana : tapaustutkimus urheilutapahtumavapaaehtoisten tyytyväisyydestä ja tunnetiloista
Niukkala, Kaisa (2024)Euroopan nuorten talviolympiafestivaali (EYOF) järjestettiin Vuokatissa maaliskuussa 2022. Tämän tapaustutkimuksen tavoitteena oli kuvailla tapahtuman aikaista vapaaehtoiskokemusta. Tutkimuksessa selvitettiin vapaaehtoisten ... -
"Me kaikki tehdään sitä yhdessä" : tapaustutkimus vapaaehtoisten johtamisesta vuoden 2017 koripallon miesten EM-kilpailuiden Helsingin alkulohkossa
Sääski, Veera (2019)Urheilutapahtumien järjestämisessä vapaaehtoiset ovat korvaamattoman tärkeitä. Heidän tyytyväisyyteensä kannattaa panostaa hyvän johtamisen avulla, jotta innokkaita vapaaehtoisia riittäisi myös tuleviin tapahtumiin. ... -
Influence of voluntary work intervention on the mood status of older volunteers
Mathew Puthenparambi, Jiby (2012)The aim of this study was to investigate the positive and depressive mood changes in older volunteers after a three-month voluntary work intervention through a one-group experimental research design. The participants were ... -
Tapahtuman laadun, arvon ja tyytyväisyyden vaikutukset käyttäytymisaikomuksiin B2B-kontekstissa : case management events
Romppanen, Rene (2018)Palvelun laatu ymmärretään ennustavana tekijänä koetulle arvolle, joka taas ennustaa asiakastyytyväisyyttä ja käyttäytymisaikomusta. Jo vuosikymmenien ajan markkinointitutkimukset ovat olleet kiinnostuneita laadun, arvon, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.