Kahden kulttuurin kasvatit : nuorten aikuisten kokemuksia monikulttuurisessa perheessä kasvamisesta ja omasta kulttuuri-identiteetistä
Tutkielmassa tarkastellaan kahden kulttuurin perheessä kasvaneiden nuorten aikuisten kokemuksia kahden kulttuurin kasvattina varttumisesta ja sen merkityksistä itselle, omalle elämälle ja (kulttuuri-)identiteetille. Myös muutokset nuorten suhteessa kaksikulttuurisuuteensa ovat tarkastelun kohteena. Tutkimusaineisto on kerätty keväällä 2015 Duo-hankkeen järjestämässä Kahden kulttuurin kasvatit -nettiteemaryhmässä sekä kaksikulttuurisille nuorille suuntaamallani Internet-kyselyllä. Tutkimukseen osallistuneet nuoret olivat osallistumishetkellä 18–29-vuotiaita ja heidän vanhemmistaan toinen on (vähintään alkuperäiseltä kansalaisuudeltaan) suomalainen ja toinen ei-suomalainen. Aiemman tutkimuksen vähäisyyden vuoksi tavoitteena on kaksikulttuurisuuden ja sen merkitysten hahmottaminen melko yleisellä tasolla suomalaisen yhteiskunnan tietyssä ajallisessa kontekstissa ja tavoittamieni informanttien ehdoilla. Varsinaisena tutkimusmenetelmänä tutkielmassa hyödynnetään laadullista sisällönanalyysia ja tutkimus muodostaa osan laadullisen tutkimuksen perinnettä.
Aineistoni pohjalta esitän, etteivät kaksikulttuurisuudelle annetut merkitykset ja sen vaikutukset nuorten elämään ole yksiselitteisiä tai muuttumattomia. Nuorille itselleen kaksikulttuurisuus on luonnollinen osa elämää, mutta erityisesti ulkopuolisten asenteiden ja käyttäytymisen vuoksi nuoret havahtuvat välillä pohtimaan omaa kulttuuri-identiteettiään. Korostaessaan kulttuurien sekoittumista, rajojen häilyvyyttä ja oman kulttuurin luomista, kaksikulttuuriset nuoret näyttäytyvät aktiivisina kulttuurin muovaajina. Kaksikulttuurisuuden lisäksi nuoret kokevat monien muiden tekijöiden vaikuttavan identiteettinsä muodostumiseen. He myös korostavat jokaisen yksilön ja perheen omaavan vanhempien kulttuuritaustasta riippumatta aina omanlaisensa kulttuurin, joka tulisi saada muovata ja määrittää itse. Vanhempiensa kulttuurien suhteen nuoret voivat olla paitsi sekä-että, myös ei-eikä, mutta myös kaikkea siltä väliltä. Yksilöstä, tilanteesta ja elämänvaiheesta riippuen kaksikulttuurisuus voi nuorten mukaan näyttäytyä niin rikkautena ja voimavarana kuin haasteena ja taakkanakin. Kulttuurien konkreettinen ja koettu läheisyys onkin lopulta aina tapaus- ja yksilökohtaista.
...
Muu nimeke
Nuorten aikuisten kokemuksia monikulttuurisessa perheessä kasvamisesta ja omasta kulttuuri-identiteetistäAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Nuorten elämää kahden kulttuurin välissä : Out & About ry
Koski-Tuuri, Sini; Tyynelä, Hanna-Henniina (2024)Maisterintutkielma käsittelee suomalaistaustaisia 15-vuotiaita nuoria, jotka asuvat Espanjan Aurinkorannikolla ja elävät kahden kulttuurin välissä. Tutkielmassa selvitämme miten suomalaistaustaiset nuoret kokevat ... -
"Silloin suomea ku ei oo sanoja saameksi" : saamelaisten nuorten ja aikuisten käsityksiä kielestä ja identiteetistä
Viljaharju, Reetta (2023)Kandidaatintutkielma käsittelee saamelaisten nuorten ja aikuisten käsityksiä kielestä ja identiteetistä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisena saamelaiset nuoret ja aikuiset kokevat oman kieli-identiteettinsä. ... -
Coda-nuorten kokemuksia kahden kulttuurin kohtaamisesta
Ruippo, Jaana (2018)Tutkimuksen tehtävänä on selvittää millaisia kokemuksia kuulevilla nuorilla, joiden vanhemmat ovat kuuroja ja viittomakielisiä, on kahden kulttuurin kohtaamisesta. Lisäksi on tarkoitus selvittää millainen viittomakielen ... -
Musiikinopetuksen haasteita ja mahdollisuuksia monikulttuurisessa koulussa : sukellus kahden monikulttuurisen yläkoulun musiikinopetuksen arkeen
Silfverberg, Raija (2011)Tutkimus käsittelee musiikinopetusta monikulttuurisissa kouluissa pureutuen kahden monikulttuurisen koulun musiikinopetuksen arkeen. Tutkimuksessa tarkastellaan musiikinopetuksen roolia koulujen suvaitsevaisuus- ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.