Pasila satiirin, koomisen ja absurdin rajoilla
Pasila (Filmiteollisuus Fine Mediastation Oy tuotantokaudet 1.–2. vuosina 2007–2009 ja Yellow Film & TV tuotantokaudet 3.–6. vuosina 2011–2013) päättyi kuuden tuotantokauden jälkeen vuonna 2013 suosionsa huipulle. Sarjan nauttimasta innostuksesta kertoo jo se, että ohjaaja-käsikirjoittaja Atte Järvisen lopetuspäätöksestä huolimatta, YLE jatkoi sarjaa uuden tekijätiimin voimalla Pasila 2.5 - The Spin-off -version muodossa. Vaikka varsinaisen animaation viimeisestä kaudesta on ehtinyt kulua jo useampi vuosi, on Pasilaa tarkasteltu tutkimuksissa lähinnä animaatioteknisistä lähtökohdista. Sarjalla on kuitenkin annettavaa myös kirjallisuudentutkimukselle.
Tässä kirjallisuuden maisterintutkielmassa tarkastelen, kuinka Pasila liikkuu satiirin, absurdin ja komiikan rajoilla sekoitellen eri lajeja ja kokeillen erilaisia tyylikeinoja. Tutkin, kuinka eri lajit lomittuvat animaatiossa ja mitä ne paljastavat Pasilasta. Käyn läpi myös sarjan melankolisempaa puolta ja miten se keskustelee koomisten elementtien kanssa. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys muodostuu lajiteorian, huumorin ja komiikan, satiirin ja absurdin teorioiden yhdistelystä. Tukeudun erityisesti Sari Kivistön satiirin tutkimukseen. Keskiöön nousevat myös Mihail Bahtinin näkemykset menippolaisesta satiirista ja Simon Critchleyn ja Aarne Kinnusen huumorin tutkimukset. Absurdin puolella peilaan Pasilaa muun muassa Martin Esslinin absurdin tutkimukseen ja Elliot Oringin absurdin huumorin teoriaan. Tärkeiksi käsitteiksi työssäni nousevat myös metafiktiivisyys ja nonsense, joita tarkastelen absurdin yhteydessä. Tutkin pääasiassa Pasila-animaation dialogia ja tutkimusaineistoni pitää sisällään sarjan kaikki kuusi kautta.
Tutkimukseni osoittaa, että absurdi, satiiri ja koominen sulautuvat Pasilassa kokonaisuudeksi, josta päällekkäisiä lajipiirteitä on toisinaan vaikeaa ja myös tarpeetonta erotella. Menippolaisen satiirin voi tulkita olevan Pasilan yksi hallitsevista lajeista, mutta sen lisäksi sarjan voi nähdä hybridinä, joka sisällyttää itseensä paljon muutakin. Pasila tarjoaa lukuisia jatkotutkimusaiheita ja varsinkin sen absurdia puolta voisi lähteä syventämään monesta eri näkökulmasta.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24888]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Modernin satiirin karnevaalisuus : teoriaa ja sovelluksia
Virtanen, Reijo (2004) -
Vilpittömiä valeuutisia: tutkielma poliittisen satiirin sisältämän huumorin ja yhteiskuntakritiikin suhteesta
Itämäki, Jori (2016)Tämä tutkielma pyrkii tarkentamaan poliittisen satiirin määritelmää suhteessa aiempaan satiirin ja huumorin tutkimukseen. Työssä on myös tavoitteena pyrkiä yhteiskuntatieteelliseen näkökulmaan vastaamalla muodostetun ... -
Komiikka ja Unheimlich Maiju Lassilan romaanissa Kuolleista herännyt
Salovaara, Esa (2012)Tiivistelmä – Abstract Tutkielma käsittelee Maiju Lassilan vuonna 1916 julkaistua romaania Kuolleista herännyt. Työssä tarkastellaan sekä Lassilan romaaniin sisältyvää komiikkaa että epämukavaa. Komiikkaa eritellään Henri ... -
Emme olleet ymmärtäneet, mitä toiveen kääntöpuolena olisi : genrejen ilmeneminen, muokkautuminen ja uudelleenluominen Puella Magi Madoka Magicassa
Nerg, Henri (2019)Tämä maisterintutkielma käsittelee sitä, kuinka anime- ja mangasarja Puella Magi Madoka Magica ilmentää, muokkaa ja uudelleenluo genrejään. Tutkielman teoreettinen viitekehys perustuu genretutkimukseen, pääasiallisesti ... -
Lordi Vetinari valtakuntansa kuvana : valta, hallitsijuus ja fantasiamaailma Terry Pratchettin Discworld-sarjassa
Saarinen, Jesse (2018)Tutkielma käsittelee huumoripitoisesta fantasiasta tunnetun englantilaisen Terry Pratchettin Discworld-sarjan (suom. Kiekkomaailma) henkilöhahmoa lordi Havelock Vetinaria. Valittu tutkimuskysymys käsittelee Vetinarin ...