Monitoimijaisten terapiadialogien muutoshetket pariterapiassa : neljän tapauksen kehollinen ja kielellinen virittyminen vuorovaikutuksessa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli eritellä ja kuvata monitoimijaisen pariterapiatilanteen istuntoja ja niissä tapahtuvia muutoshetkiä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä pariterapiaistuntojen dialogin ominaisuuksia että terapian osapuolten ihon sähkönjohtavuuden vasteita. Tutkimuksen aineistona oli Jyväskylän yliopiston tutkimus- ja opetusklinikalla videoidut ja litteroidut kahdeksan pariterapiatapauksen istuntoa, joista oli suoritettu myös kehon fysiologiset mittaukset. Aineistoon kuului lisäksi ihon sähkönjohtavuuden signaali. Tutkimusmenetelminä hyödynnettiin Dialogical Investigations Of Happenings of Change -menetelmää, jonka avulla voidaan tarkastella monitoimijaista dialogia ja siinä ilmeneviä muutoshetkiä. Kehollisissa analyyseissa hyödynnettiin Benedekin ja Kaernbachin algoritmia ja tutkimusprojektissa kehitettyä EDA Peaks-ohjelmaa, joiden avulla saatuja tuloksia arvioitiin lopuksi χ2-yhteensopivuustestin avulla. Muutoshetkiksi määriteltiin hetket, joiden aikana muodostuu istunnon sisäisen narratiivin kannalta merkittävää uutta ymmärrystä ja ne poimittiin terapiatilanteiden kielellisen ilmaisun perusteella. Tutkimustulokset osoittivat terapiaistuntojen sisältävän 131 aihealueellista episodia, joista 16 sisälsi erityisen muutoshetken. Tutkimustulosten mukaan muutoshetkissä oli laadullisia eroja muuhun terapiadialogiin verrattuna. Asiakkaat olivat kaikkien dominanssien osalta keskimäärin aktiivisempia muutoshetken sisältävissä episodeissa kuin episodeissa, jotka eivät sisältäneet muutoshetkeä. Muutoshetken sisältävissä episodeissa myös dialogin ja symboliikan suhteellinen osuus oli korkeampi. Ihon sähkönjohtavuuden tarkasteluissa istuntojen aikaisia poikkeuksellisen korkeista vireystasoja löytyi yhteensä 1753, joista muutoshetkiin sijoittui 289 eli 16% kaikista vireystasoista. Poikkeuksellisten korkeiden vireystasojen jakautumisen tarkasteluissa saatiin tilastollisesti merkitseviä tuloksia 11 eri episodissa, mutta muutoshetken sisältävissä episodeissa ei ollut tilastollista poikkeavuutta. Viriäminen näyttäytyi voimakkaana sellaisissa hetkissä, joissa keskusteltiin puhujalle tärkeistä tai vaikeista aiheista. Tutkimus osoitti vuorovaikutuksen olevan monitasoinen ilmiö ja terapiatilanteen osapuolten virittäytyvän toisiaan kohtaan sekä kielellisesti että kehollisesti kokonaisissa terapiaistunnoissa ja erityisissä muutoshetkissä. Tutkimus tuo esiin kehollisen ja kielellisen vuorovaikutuksen yhdistämisen tärkeyden, jotta vuorovaikutustatilanteita ja erityisiä muutoshetkiä voitaisiin ymmärtää syvällisemmin. Tulevaisuudessa myös useiden kehollisten mittareiden yhdisteleminen saattaisi olla hyödyllistä tutkimuksissa, jotta viriämisen taustalla olevia tekijöitä voitaisiin hahmottaa paremmin.