Talspråkliga och finlandssvenska ord i läroböcker i svenska : förekomst och angivelse av stilnivå

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia puhekielisten ja suomenruotsalaisten sanojen esiintymistä ruotsin kielen oppikirjoissa. Lisäksi tarkasteltiin, miten tutkittujen sanojen kuuluminen neutraalin standardikielen ulkopuolelle oli ilmoitettu, ja millaisia eroja tarkasteltujen oppikirjojen välillä oli. Tutkimusaineistona oli kaksi b-ruotsin yläastekirjaa, Megafon 3 ja På gång 9,sekä b-ruotsin lukiokirja Galleri 6, joka on erityisesti tarkoitettu suulliselle kurssille. Metodeina tutkimuksessa olivat sisältöanalyysi ja leksikaaliset menetelmät. Puhekieliset sanat määriteltiin lopulta tarkoittamaan tässä tutkimuksessa puhekielisiä sanamuotoja, anglismeja ja slangia.

Tutkimus osoitti, että puhekielisiä ja suomenruotsalaisia sanoja esiintyy joka kirjassa jossain määrin. Kirjojen väliset erot osoittautuivat hyvin pieniksi ja suulliselle kurssille tarkoitettu Galleri 6 ei lopulta erottunut mitenkään suuresti yläastekirjoista, vaikka niin olisi voinut tietyin perustein olettaa. Vähiten puhekielisiä sanoja esiintyi Megafonissa. Sen sijaan sanojen kuuluminen neutraalin standardikielen ulkopuolelle ilmoitettiin vaihtelevasti kirjojen kesken. Kirjoilla ei ole selvästikään mitään yhtenäistä linjaa, vaan yhdessä kirjassa puhekieleen kuuluvaksi ilmoitettu sana ei ollut puhekielinen välttämättä muissa kirjoissa. Kirjat eivät myöskään ilmoittaneet kaikkia puhekielisiä sanoja puhekielisiksi, vaan ainoastaan osan. Puhekielisten sanojen merkinnät olivat siis satunnaista. Sen sijaan suomenruotsiin kuuluvat sanat oli esitelty paremmin ja niiden kuuluminen suomenruotsiin oli monesti selkeämpää. Tyypillisin merkintä, joka viittasi sanan kuulumiseen neutraalin standardikielen ulkopuolelle oli sanalistassa suluissa esitetty (puhek.). Tämän lisäksi esiintyi inforuutuja sanojen taustasta tai sanat oli kirjoitettu kursiivissa. Merkintöjä esiintyi luonnollisesti vähemmän anglismien kanssa, koska monet lainasanat ovat jo hyvin vakiintuneet ruotsin kieleen.

Tulosten perusteella voi todeta, että oppikirjat voisivat parantaa puhekieleen ja suomenruotsiin kuuluvien sanojen merkitsemistä, jotta oppilaiden tietoisuus kielen tyylilajeista kasvaisi. Pitää kuitenkin muistaa, ettei oppikirja tule ikinä olemaan täydellinen, joten opettajan tulisi täydentää opetusta ottamalla huomioon vaillinaiset tyylitasomerkinnät. On kuitenkin positiivista, että oppikirjat sisältävät myös puhekielisiä sanoja eikä pelkkää neutraalia standardikieltä, sillä näin ne edustavat realistisemmin autenttista kielenkäyttöä.