Jyväskylän yliopiston journalistiikan pääaineesta vuosina 2011-2015 valmistuneiden filosofian maistereiden työllistyminen ja työtyytyväisyys
Tekijät
Päivämäärä
2016Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Pro gradu -tutkielmani tavoite on kartoittaa Jyväskylän yliopistosta, journalistiikan pääaineesta viimeisen viiden vuoden aikana valmistuneiden maistereiden työllistymistä ja työtyytyväisyyttä. Media-ala on kokenut suuria muutoksia lyhyessä ajassa, ja sillä on ollut vaikutuksensa myös toimittajien työllistymiseen ja työnkuvaan. Jyväskylän yliopistosta toimittajiksi valmistuneet henkilöt valikoituivat tutkielman kohderyhmäksi, koska heidän työllistymistään ja työtyytyväisyyttään ei ole aiemmin tutkittu.
Kohderyhmän työllistymistä ja työtyytyväisyyttä selvitettiin kyselytutkimuksen keinoin. Kyselytutkimuksen vastausprosentiksi saatiin 49. Saadut tulokset olivat yhteneväisiä alan
aiemman tutkimustiedon kanssa. Suurin osa kohderyhmään kuuluvista henkilöistä oli
työllistynyt journalistiselle alalle, ja heistä useimmat työskentelivät määräaikaisessa
työsuhteessa. Heidän työtyytyväisyydessään oli eroja. Vaikka suurin osa journalismin parissa työskentelevistä henkilöistä ilmoitti olevansa tyytyväinen nykyiseen työhönsä, vielä suurempi osa kertoi kuitenkin harkinneensa alan vaihtamista erityisesti toimittajien huonojen työllisyysnäkymien vuoksi.
Kohderyhmältä tiedusteltiin myös mielipiteitä Jyväskylän yliopiston toimittajakoulutuksesta. Vastausten perusteella koulutuksen joissakin osa-alueissa on kehittämistä tai päivittämistä. Tutkielmani osoittaa, että sekä toimittajakoulutukseen että siitä valmistuneisiin henkilöihin kuin myös toimittajiin ylipäänsä kohdistuva tutkimus on juuri nyt tärkeää ja ajankohtaista.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vuosina 2009-2012 valmistuneiden liikunnanopettajien työtyytyväisyys ja suuntautuminen työmarkkinoille
Similä, Valtteri; Similä, Valtteri (2013)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia vastavalmistuneiden liikunnanopettajien työhön sijoittumista ja työtyytyväisyyttä. Tutkimuksessa selvitettiin valmistuneiden liikunnanopettajien työllistymistä ja yli kuusi kuukautta ... -
IT-tiedekunnasta vuosina 1970-2016 valmistuneiden työurat
Kärppä, Pertti (Jyväskylän yliopisto, 2017) -
Kaaoksen kesyttäjät : uutismediat nettimurroksessa 2006-2012
Karvala, Kreeta (University of Jyväskylä, 2014) -
Mistä on tulevaisuuden journalistit tehty? : viiden maan journalistiikan opiskelijoiden näkemyksiä ja odotuksia tulevasta ammatistaan
Karjalainen, Anna Katariina (2014)Tässä tutkimuksessa perehdytään siihen, millaisena tulevaisuuden journalistit eli journalistiikan opiskelijat näkevät ammattinsa tulevaisuuden ja mikä heitä motivoi opiskelemaan journalisteiksi. Tutkimusta varten on ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.