Effects and justification of loudness war in commercial music
Tekijät
Päivämäärä
2016Äänekkyys (engl. loudness) on todistetusti ja tunnustetusti yksi helpoimmista tavoista välittää paremmuuden tunnetta, ja täten sitä on usein käytetty äänentoistossa ja äänitallenteissa. Kuitenkin digitaalisen tallennuksen ja toistoalustojen (kuten CD:n) myötä raja kuinka kovalle äänen voi laittaa on täyttynyt, mutta musiikkia edelleen työnnetään rajoja vasten ja tämä voi aiheuttaa äänenvääristymistä eli säröytymistä, joka usein katsotaan epämiellyttävänä. Tämä tutkimus yrittää selvittää, mitä on kynnys hyväksyttävän äänekkyyden ja epämiellyttävän äänekkyyden välillä. Testiin osallistui 25 koehenkilöä jotka kuuntelivat 100 äänekkyydeltään normalisoitua äänileikeparia erilaisilla tonaalisuuden ja dynamiikan käsittelyllä. Tulokset osoittivat, että taajuuskorjainkäsittely havaittiin ja karsastettiin verrattuna käsittelemättömään leikkeeseen lähes lineaarisesti käsittelyn määrän kasvaessa. Oallistujat joko eivät kuullut eroa tai heillä oli enemmän toleranssia dynamiikkaprosessoreille, mutta vastaukset hyppäsivät selkeästi vastaavanlaisiin lineaarisiin tuloksiin toleranssi-kynnysarvon ylittyessä. Täten dynamiikkaprosessorit antavat masterointiprosessille prosessissa, ja siten myös äänekkyyssodalle, merkittävän edun, kun yritetään saavuttaa äänekkyyttä ennen kuultavissa olevaa säröytymistä. Mutta koska äänekkyyden normalisointi on yleistymässä, dynamiisen alueen minimoimisella saatava etu mitätöityy.
...
Loudness has been proven and acknowledged to be one of the easiest ways to convey something feeling “better”, and thus it has been frequently used technique in sound playback and recordings. However, with the invention of digital recording and playback mediums such as the CD, the limit of how loud sound can go has been met, but music is still being pushed to the limits and even further which can cause audible distortion, which often is viewed as unpleasant. This study tries to find out what is the threshold of acceptable loudness vs unpleasant loudness. A test was conducted where 25 test subjects were played 100 clips of volume matched clips of the same recording with different sort of tonal and dynamic range processing. Results showed that equalizer was perceived and disliked when compared to the unprocessed clip in linear fashion to the amount of processing, and participants either did not hear a difference or had more tolerance to limiters, but after a clear threshold point the results jumped to similar linear results. Thus using a limiter does give the mastering process and in that sense, the loudness war, a significant advantage when trying to achieve loudness until you reach the audible point of distortion. But as loudness normalization is becoming more common, the advantage gained from pushing the loudness further is nulled.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hope You’re Not Totally Commercial! : Toward a Better Understanding of Advertising Recognition's Impact on Influencer Marketing Effectiveness
Sundermann, Gerrit; Munnukka, Juha (SAGE Publications, 2022)Social media influencers (SMIs) have become an effective channel for reaching targeted customers. The present study explores the influence process of advertising recognition on consumer responses in the SMI marketing ... -
Single-Event Effects in the Peripheral Circuitry of a Commercial Ferroelectric Random-Access Memory
Bosser, Alexandre; Gupta, V.; Javanainen, Arto; Tsiligiannis, G.; LaLumondiere, S. D.; Brewe, D.; Ferlet-Cavrois, V.; Puchner, H.; Kettunen, Heikki; Gil, T.; Wrobel, F.; Saigné, F.; Virtanen, Ari; Dilillo, L. (Institute of Electrical and Electronics Engineers, 2018)This paper identifies the failure modes of a commercial 130-nm ferroelectric random access memory. The devices were irradiated with heavy-ion and pulsed focused X-ray beams. Various failure modes are observed, which generate ... -
The effect of music performance anxiety, context, modality and observers' music expertise on judgment of musical performances
Kwan, Pui Yin (2016)Music Performance Anxiety (MPA) is known to affect musicians at different levels. Recent studies have shown that anxiety can induce changes in non-verbal behaviours, and that non-verbal behaviours could affect perception ... -
The optimal musical pause : the effects of expectancies, musical training, and personality
Bartley, Fern (2016)The musical pause is an acoustic space between musical phrases, and is an important auditory quality because it can enhance tension by delaying the expected. It has been proposed that expectancies develop from long-term ... -
The effects of synchronous music on patients undergoing magnetic resonance imaging
Földes, Zsuzsa (2016)Anxiety and claustrophobic reactions in Magnetic Resonance Imaging (MRI) lengthen the duration of examinations through increasing need of scan repetition, furthermore the need of anaesthesia makes the process costly. The ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.