Pronunciation teaching in a Finnish secondary school : a case study

Abstract

Ääntäminen on kiinteä osa hyvää kielitaitoa, mutta sen opettaminen on jäänyt vähälle huomiolle. Koska koulujen tehtävä on kuitenkin antaa oppilaille mahdollisimman hyvä kielitaito, ääntämistä pitäisi opettaa enemmän. Opetuksen vähäisyys voi johtua sen arvostelun vaikeudesta ja siitä, ettei opettajankoulutuksessa kunnolla ohjata opiskelijoita sen opettamisessa. Lisäksi, vaikka kommunikatiivinen kielenopetus (CLT) sisältääkin paljon oppilaiden välisiä suullisia harjoituksia, se ei kuitenkaan keskity ääntämisen opettamiseen. Osittain ääntämisen opetuksen vähyys johtuu siitä, että sen tutkimus on jäänyt vähälle huomioille ja sen opettamisen on ajateltu olevan tarpeetonta ja tehotonta. Tässä tutkielmassa selvitän kuinka paljon ääntämistä opetetaan Jyväskylän Normaalikoulun luokilla 7-9. Tutkin myös kuinka suuri osa opetuksesta on eksplisiittistä opetusta vai luotetaanko pelkästään implisiittisin opetustapoihin. Eksplisiittisiä opetustapoja ovat muun muassa sanojen toistaminen opettajan jälkeen ja hetket, jolloin opettaja korjaa oppilaan ääntämisvirheitä. Implisiittisiä tapoja ovat sellaiset, joissa oppilas joutuu itse tunnistamaan oikean ääntämisen ilman että sitä hänelle sanotaan, tällaisia ovat esimerkiksi videon katsominen ja kuullunymmärtämisharjoitukset. Tutkimuksessa havaittiin, että ääntämistä opetetaan erittäin vähän eksplisiittisesti, mutta oppilailla on kohtuulliset mahdollisuudet oppia ääntämistä implisiittisesti. Ääntämistä pitäisi kuitenkin opettaa lisää eksplisiittisesti, jotta voitaisiin varmistua siitä, että oppilailla olisi mahdollisimman kattava kielellinen osaaminen.