"Kamala loppu surkealle elämälle" : itsemurhat uutisartikkeleissa 1880-1899
1800-luvun lopussa tilastotiede kehittyi ja itsemurhia ryhdyttiin systemaattisesti kirjaamaan eri instansseihin. Itsemurhia tehtiin ja niistä käytiin julkista keskustelua kiihtyvään tahtiin. Asenteet itsemurhaa kohtaan olivat murrostilassa. Aikalaiset suhtautuivat tekoon ristiriitaisesti. Joissakin tapauksissa teko aiheutti sääliä, pelkoa ja hämmennystä, kun taas joitakin itsemurhia käsiteltiin suopeasti ja niitä jopa ymmärrettiin. Yhteiskunnan maallistuminen ja modernisaatio aiheuttivat katsantokantojen lieventymistä niin itsemurhia kuin niiden tekijöitä kohtaan.
Tutkimuksessani käsittelen 1800-luvun lopussa itsemurhiin suhtautumista tarkastelemalla kolmen sanomalehden itsemurha-artikkeleita. Päälähteinäni ovat Wiipurin Sanomat, Keski-Suomi ja ruotsalainen Dalpilen. Tutkin diskurssianalyysin ja lähiluvun keinoin asenteita, joita itsemurhakirjoittelusta välittyy. Itsemurhista kirjoitettiin hyvin yksityiskohtaisesti, sillä sanomalehtien tuli sivistää ja valistaa lukijoitaan. Lukijat suhtautuivat artikkeleihin ristiriitaisesti. Kansa halusi lukea itsemurhista, mutta pelkäsi samalla sanomalehtien uutisoinnin aiheuttavan itsemurhien leviämistä. Ilmiöstä pystyttiin keskustelemaan myös huumorin keinoin. Tästä olivat osoituksena sanomalehdissä esiintyneet aiheeseen liittyneet vitsit ja kepeämmät proosatekstit, joissa ilmiötä käsiteltiin tai sivuttiin.
Kartoitan työssäni artikkeleiden ja aikalaiskirjallisuuden avulla, ketkä tekivät itsemurhia, millaisia keinoja käytettiin ja millaisia mahdollisia motiiveja teolle esitettiin. Vertaan sanomalehtiartikkeleita aikalaiskirjallisuuteen ja etsin niiden välillä olevia samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Mielisairaus oli ajan yleisin selitys itsemurhan tekemiselle, mutta käytännössä perimmäisistä motiiveista on vaikea päästä selvyyteen. Tilastotietoja käytettiin politiikan apuvälineenä ja tehtiin yksinkertaistettuja päätelmiä. Sanomalehtiartikkeleiden ja tutkimuskirjallisuuden perusteella voidaan sanoa, että itsemurhia tehtiin kaikissa yhteiskunta- ja ikäluokissa ja syyt vaihtelivat taloudellisista huolista epäonniseen rakkauteen. Yleisimmin elämänsä päätti perheellinen mies jollakin väkivaltaisella tavalla, kuten ampumalla tai itseänsä viiltelemällä. Naiset valitsivat keinoja, joissa henkiinjääminen oli todennäköisempää. Näihin lukeutuivat esimerkiksi myrkyn käyttäminen ja hirttäytyminen. Naisen tekemä itsemurha oli harvinaisuutensa vuoksi huomiotaherättävä tapaus.
...
Muu nimeke
Itsemurhat uutisartikkeleissa 1880-1899Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Hetki lyö : Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Keskisuomalaisen kuolemauutisoinnin tarkastelu määrällisen sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin
Kivinen, Anna (2010)Keväällä 2007 kuoli eräs suomalainen rock- ja popmusiikin ikoni, muusikko Kirill "Kirka" Babitzin. Tammikuussa 2008 puolestaan kohistiin Ylen aikeista tuoda kuolevia ihmisiä julkisuuteen Viimeiset sanani -ohjelman kautta. ... -
Itsemurha : rikos, synti ja väärä tapa kuolla varhaismodernin ajan Ruotsissa
Luukkonen, Iida (Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry, Jyväskylän yliopisto, 2020) -
ADHD Helsingin Sanomien uutisoinnissa 1998–2018
Nygård, Hanna (2020)Tässä tutkimuksessa selvitettiin Helsingin Sanomien ADHD-uutisoinnissa 20 vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Tarkastelin ADHD:n etiologiaan, hoitoon ja seurauksiin liittyvää kirjoittelua sekä sitä,ketä ... -
Romanikysymys linssin läpi tarkasteltuna : analyysi Helsingin Sanomien romanikerjäläiskuvista
Bågman, Leena (2012)Romanikerjäläiset muodostavat sekä Suomessa että muualla Euroopassa syvälle ja laajalle ulottuvan yhteiskunnallisen kysymyksen, jonka monimutkaisuus juontuu osaltaan romanikansan raskaasta historiasta. Tässä tutkimuksessa ... -
Uhkakuvien uutisvuosi : Euroopan pakolaiskriisin ja Suomen talouskriisin uutisointi Helsingin Sanomissa vuonna 2015
Mäntymaa, Jaakko (2018)Vuonna 2015 Suomen yhteiskunnallinen vakaus näytti olevan uhattuna. Euroopan talouskriisi oli kuristanut Suomea pitkään. Eduskuntavaalien jälkeen valtaan noussut Juha Sipilän hallitus otti poikkeuksellisen kovan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.