Niveaux de domestication dans la traduction finnoise d'« Exercices de style » de Raymond Queneau

Abstract

Tutkimuksen aiheena on käännöstieteen alaan kuuluva domestikaatio, eli lokalisaatio tai ”kotoutaminen”, joksi Kaisa Koskinen sitä kutsui. Domestikaatio vaikuttaa tekstin vastaanottamiseen, sekä ymmärrettävyyden että tunteiden tasolla. Kotoutettu teksti on helppolukuista kohdekielellään eikä selkeästi esitä itseään käännöstyön tuloksena. Toisaalta niin sanotusti ”vierasmaalaistettu” teksti ei välttämättä ole sen vaikeaselkoisempi, vaikka sekin on mahdollista, vaan se voi yksinkertaisesti muistuttaa lukijalle, että kyseessä on käännös. Keinoina ovat esimerkiksi vieraskieliset sanat, lauserakenteet tai kulttuuriset tekijät. Myös virheet voivat tehdä tekstistä vierasmaalaisempaa. Lisäksi lukijan oma reaktio, eli pitääkö hän kääntäjän tekemistä ratkaisuista, vaikuttaa valitun käännösstrategian onnistumiseen. Aihe valittiin, koska sitä on tutkittu suhteellisen vähän Suomessa.

Tutkimuksessa selvitettiin, mikä on aineiston domestikaation aste ja millaista vaihtelua eri tekstien välillä voidaan todeta. Aineistona käytettiin Raymond Queneaun Exercices de style ja sen käännös Tyyliharjoituksia. Kirjassa kerrotaan sama tarina eräästä linja-automatkasta 99 kertaa eri tyyleillä. Tässä tutkimuksessa keskityttiin ensimmäiseen 33 tekstiin, jotka analysoitiin kontrastiivisesti. Yksittäisten sanojen ja lauseiden lisäksi tarkasteltiin tekstien sävyä, tyyliä ja yleistä rakennetta. Lisäksi tutkimuksessa pyrittiin ottamaan huomioon metalingvistiset seikat. Viitekehyksenä olivat Eugene Nidan vastaavuus-teoria, Lawrence Venutin ja Koskisen ajatukset domestikaatiosta, sekä J.P. Vinayn ja J. Darbelnetin vertaileva stylistiikka, jonka avulla pyrittiin määrittelemään domestikaatioon ja vierasmaalaistamiseen vaikuttavia tekijöitä itse teksteissä.

Suurin osa teksteistä on enemmän tai vähemmän kotoutettuja. Vierasmaalaistetuista teksteistä oli vähintään yksi piirre, joka herättää lukijan miettimään käännöstä käännöksenä tai muuten vieraampana tekstinä. Osalla teksteistä oli niin tarkat tyylilliset rajat, että ne täytyi käytännössä kirjoittaa uudelleen kohdekielellä kääntämisen lisäksi tai sijasta. Tästä voi päätellä, että käännöstyö ei ole yksiselitteisesti tekstien sopeuttamista kohdekielelle ja kohdekulttuuriin, vaan että niihin voi jättää selkeitä vieraskielisiä tai ei-kohdekielisiä piirteitä esimerkiksi tehokeinoiksi. Tämän perusteella olisi mielenkiintoista seuraavaksi tutkia, kuinka lukijat kokevat erilaiset käännökset ja miten heidän mieltymyksensä vaikuttavat vastaanottoon.