Asunto ensin –periaate tarkoittaa pelkistetysti sitä, että sosiaalisista ja terveydellisistä ongelmista kärsivä pitkäaikaisasunnoton saa asunnon ilman että hänen täytyy ratkaista ongelmiaan sitä ennen, vaan asunto on perusedellytys taustalla olevien ongelmien ratkaisemiksi. Tämä toteuttaa ajatusta asunnosta kaikille kuuluvana perusoikeutena. Yhdysvalloissa vuonna 1992 syntyneen mallin suomalainen sovellus asumisyksiköineen ei vastaa täysin yhdysvaltalaista hajasijoitukseen perustuvaa esikuvaansa. Asunto ensin –periaatteesta tehdään tutkimuksia yhä enemmän, mutta asukkaiden kokemuksia on tutkittu vähemmän. Tässä tutkielmassa kuvaan Yhdysvalloissa kehitetyn järjestelmän soveltamisen suomalaisessa kontekstissa asukkaiden näkökulmassa. Tarkastelen erityisesti hallinnallisuuden ja kontrollin ja asukkaiden omaehtoisen toimijuuden välistä jännitettä.
Asukkaiden kokemusten kartoittamiseksi olen kerännyt aineiston kahdesta asumisyksiköstä puolistrukturoidulla haastatteluilla ja osallistuval
la havainnoinnilla huhti- ja toukokuussa 2014. Haastatteluja on kertynyt yhteensä 21 kappaletta ja havainnointimuistiinpanoja 90 sivua. Aineisto analyysissä toimii teoreettisena pohjana Peter Millerin ja Nikolas Rosen edelleen kehittämä hallinnan analytiikan tutkimussuuntaus.
Tutkimuksen perusteella Asunto ensin –periaatteen parissa asuvat ovat taustoiltaan hyvin heterogeenisia, eivätkä samat hallinnan mekanismit ja asukkaiden osallistuttaminen sovellu samalla tavoin kaikille. Osalla päihde- ja elämänhallinta ongelmat ovat jatkuneet kauan, joillakin takana voi olla inhimillinen tragedia. Moni asukkaista hyötyy heihin kohdistuvista tukitoimista, mutta joillekin yhteinen tekeminen itsessään saattaa olla negatiivinen asia ja he välttävät asukkaisiin kohdistetun kuntouttavan toiminnan ja yhteisöllisyyden.
Tutkimuksen mukaan Asunto ensin –periaatteen suomalainen sovellus poikkeaa amerikkalaisesta hajasijoitukseen perustuvasta esikuvastaan ja yhteisöasumisessa integroituminen paikallisyhteisöön vaikuttaa haastavalta. Asuminen asumisyksikössä ei ole asukkaille päämäärä, toisin kuin alkuperäisessä yhdysvaltalaisessa hajasijoitukseen perustuvassa mallissa. Se ei myöskään vastaa asukkaiden käsitystä ”normaalista” asumisesta. Toisaalta malli onnistuu hyvin itse pääperiaatteessaan eli asumisen mahdollistamisesta pitkäaikaisasunnottomille pitkäasunnottomuuden kääntyessä laskuun.
Avainsanoja: osallistuva havainnointi, asunnottomuus, asunto ensin, päihteet, hallinta, vastarinta, solidaarisuus.
...
