Kirjaston hilijaasuures huutaa elämä : tutkimus sanataidekerhoista Pohjanmaalla

Abstract

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani Laihian, Isonkyrön ja Vähänkyrön kirjastojen syksyllä 2009 alakoululaisille järjestämiä sanataidekerhoja. Tuon esiin niin osallistujien, kirjastotoimenjohtajien kuin ohjaajienkin eli minun ja sanataideohjaaja-kirjavinkkari Tarja Kosken näkemyksiä. Punaisena lankana työssäni kulkee kirjoittamisen ja lukemisen monisäikeinen yhteys.

Tutkielmani on poikkitieteellinen katsaus, jossa on läsnä sekä kirjoittamisen tutkimuksen että kirjasto- ja informaatiotieteen näkökulma. Tärkeänä asiantuntijalähteenä on pitkän kirjastouran tehnyt Marja-Leena Mäkelä, joka on hyödyntänyt sanataideohjausta työssään jo 1960-ja 1970-luvuilla. Valtakunnallisesti merkittävää pioneerityötä Mäkelä on tehnyt juurruttaessaan kirjavinkkausta Suomen kirjastoihin ja kouluihin.

Tarkastelen aluksi, miten sanataide sopii kirjaston työmuodoksi, minkä jälkeen pohdin lukemisen ja kirjoittamisen kytköstä. Teen työssäni tarkasti selkoa Kyrönmaan kirjastojen 3.–6.-luokkalaisille järjestämistä sanataidekerhoista. Olen pyrkinyt etenkin siihen, että lasten ääni tulee kuuluviin. Tutkielmani keskeistä antia ovatkin kuuden kerholaisen henkilökuvat, jotka olen kirjoittanut sekä teemahaastattelujen että kerhoissa tekemieni havaintojen pohjalta. Lopuksi selvitän, millaista sanataidetoimintaa Kyrönmaan kirjastot ovat järjestäneet 2010-luvulla.

Palautekyselyssä ja haastatteluissa sanataidekerholaiset kertoivat oppineensa muun muassa kirjoittamaan tarinoita ja runoja, käyttämään mielikuvitusta ja lukemaan itselleen uudenlaista kirjallisuutta. Osa kerholaisista harrasti aktiivisesti lukemista ja kirjoittamista, mutta kerhoihin osallistui myös lapsia, joilla ei ollut kirjallisia harrastuksia. Matalan kynnyksen maksuttomalle sanataidetoiminnalle on mielestäni tarvetta, sillä tutkimusten mukaan varsinkin suomalaispoikien lukutaito heikkenee ja kirjoitustaidossa on puutteita. Sanataide tukee tekstitaitojen kehittymistä ja ehkäisee osaltaan lasten ja nuorten syrjäytymistä.

Tapaustutkimus Kyrönmaalta osoittaa, että sanataideohjaus soveltuu mainiosti kirjaston työmuodoksi. Toiminnan järjestämisen jarruksi saattaa kuitenkin tulla esimerkiksi kunnan heikko taloustilanne tai pätevien opettajien puute. Hyviä pontimia ovat kirjastohenkilökunnan innostus ja kunnan mahdollisuus hakea hankerahoitusta. Suosittelen, että yhä useampi kirjasto ottaa sanataiteen osaksi toimintaansa.