The Alliance Party of Northern Ireland : Allianssi-puolueen pelivaran avaus ja sen argumentoinnin retoriikkaa Pohjois-Irlannin parlamentissa 1998-2001

Abstract

Tiivistelmä THE ALLIANCE PARTY OF NORTHERN IRELAND Allianssi-puolueen pelivaran avaus ja sen argumentoinnin retoriikkaa Pohjois-Irlannin parlamentissa 1998–2001 Reijo Alkula Pro gradu -tutkielma Valtio-oppi Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Ohjaaja: Kari Palonen Syksy 2015 77 sivua. Tässä pro gradu-tutkielmassani tutkin Allianssi-puolueen pelivaran muodostamisen keinoja PohjoisIrlannin parlamentissa eli Stormontissa vuosina 2000-2001 käydyissä hallitusohjelmadebateissa. Lisäksi käyn jonkin verran läpi vuosien 1998-2001 käytyjen työjärjestysdebattien puheenvuoroja valottaakseni Stormontin työjärjestyksen luonnetta ja avainkohtia. Hallitusohjelmaa käsittelevissä täysistunnoissa Allianssi pyrki puheenvuoroissaan sekä hallitusohjelman esityksen muutosesityksellään politisoimaan hallitusohjelmasta käytyä debattia oman unionistisen ja nationalistisen kahtiajaon ulkopuolisen agendan mukaisesti. Allianssin tarkoituksena oli tuoda omaa näkökulmaansa esille argumentoimalla oman agendansa puolesta ja esitettyä hallitusohjelmaa vastaan. Tutkimusmetodina tässä tutkimuksessa käytän pääasiassa William Gerard Hamiltonin The Parliamentary Logick-teoksen parlamenttipuheita koskevia maksiimeja sekä Albert Hirschmanin The Rhetoric of Reaction: Perversity, Futility, Jeopardy-teoksen taantumuksellisen retoriikan narratiiveja sekä niiden vasinpareja. Lisäksi pyrin tutkimaan Allianssin ja muiden puolueiden puheenvuorojen argumentoinnin lisäksi Stormontin parlamentaarista lunnetta yleisesti vertaamalla sen proseduuria parlamentarismin teorian pohjalta tehtyihin määritelmiinsiitä. Tutkimukseni tuloksista on tehtävissä kahdenlaisia päätelmiä. Ensinnäkin Allianssi osittautui analysoimissani debateissa kyvykkääksi politisoimaan agendansa mukaisesti vallitsevaa käsitystä Pohjois-Irlannin politysta ja täten tuomaan esiin sen epäkohtia. Allianssin argumentit agendansa puolesta ja muiden puolueiden vasta-argumentit vastasivat rakenteeltaan ja tyyliltään paljolti Hirschmanin ja Hamiltonin teorioiden rakenteita. Tästä toisena johtopäätöksenä voidaan analyysini pohjalta todeta Stormontin toimivan dissensukseen perustuvan parlamentin tavoin, kuten yhtäläisyydet Hamiltonin ja Hirschamnin kanssa osoittavat. Pulueet joiutuvat vasta-arumentein reagoimaan toistensa argumentteihin paramentaarisen puhetyylin mukaisesti.